“Tartu haasteeseen, vaikka pelottaakin. Pelko katoaa.”

Kuka olet ja mistä tulet?

Olen Tiina Martikainen, 59-vuotias kirjailija. Asun Lohjan Sammatissa mieheni ja koiran kanssa. Perheeseemme kuuluu kaksi aikuista lasta. Olen kotoisin Nurmijärveltä.

Mikä sinusta piti tulla “isona”?

En koskaan osannut päättää, miksi haluaisin isona, joten minusta tuli ihminen, joka opiskeli monta ammattia, vaihtoi usein työpaikkaa ja päätyi kirjailijaksi. Olen toiminut mm. assistenttina lakiasiaintoimistossa, erikoistyövoimaneuvojana, kauppaoppilaitoksen opettajana, kirjastonhoitajana ja aikuiskouluttajana. Viimeksi istuin koulun penkillä, kun auskultoin ammatilliseksi opettajaksi. Tällä hetkellä olen päätoiminen kirjailija. Lisäksi pidän kirjoituskursseja verkossa ja ohjaan muutamaa käsikirjoittajaa. Kuulun Suomen nuorisokirjailijoihin ja Kirjailijaliittoon.

Mitä kirjoitat?

Kirjoitan jännitysromaaneja. Niistä viides, Ruuti, ilmestyy maaliskuussa 2023 Otavan kustantamana. Olen kirjoittanut 18:n vuoden aikana kymmenen teosta Myllylahti-kustantamon kautta. Alkuun kirjoitin nuortenkirjoja, elämäkertoja ja tietokirjan. Tarinat olivat lyhyitä ja kirjat ohuita – kutsunkin teoksia harjoituskappaleiksi. Jos minulta kysytään, kirjailija minusta tuli vasta dekkarieni myötä.

Mikä saa sinut kirjoittamaan?

Minulla on polttava tarve saada jotakin aikaiseksi. Olen onnellinen, jos pystyn kirjoillani viihdyttämään kanssakulkijoita ja jälkipolvia. Muutun levottomaksi, jos en pääse työpöytäni ääreen. Kirjoittaminen on myös oiva tapa paeta arkea. Kun syvennyn tarinaan, kierrokset laskevat ja oloni muuttuu levolliseksi. Tosin nykyään, kun kirjoitan säntillisesti ja aikataulutetusti, työ saattaa äityä stressaavaksi.

Mistä saat ideat tarinoihisi?

Dekkareiden ideat lähtevät usein konkreettisista asioista, ilman sen suurempaa maailmantuskaa. Itse nappaan lähtökohdan vaikkapa telkkarin dekkarisarjasta, Iltalehdestä tai netin syövereistä. Jokin pieni seikka jää raksuttamaan ja siitä kehittyy ideanpoikanen, joka tipahtaa yleensä pois, kun materiaalia kertyy enemmän. Nykyiseen tarinaani sain kimmokkeen katsoessani elokuvaa, jossa kuoli uskonnollisen yhteisön jäsen. Elokuvan inspiroimana kehittelin aatteellisen rescueyhdistyksen, jonka jäsenillä ei ole puhtaat jauhot pussissaan.

Ensimmäinen dekkarini sai lähtölaukauksen, kun keksin ottaa poliisikoiran yhdeksi tarinan hahmoista. Tämä on edelleen kirjojeni kantava voima. Idea toimii, mutta koiran kuljettaminen rikostarinassa on osoittautunut haasteelliseksi. Oikeassa elämässä lähes kaikki henkirikokset ovat sellaisia, että ne ratkotaan ilman poliisikoiraa. Minun pitää siis keksiä murha, jonka selvittämiseen tarvitaan poliisikoiran työpanosta. Vasta sitten, kun koirakohtaukset/luvut on suunniteltu, voin kehitellä muun juonen. Koiraosuudet on saatava luonteviksi aina tapahtumapaikkoja myöten; metsä ja muut maastot sopivat, mutta eivät niinkään asunnot, koska sellaisen koira tutkii viidessä minuutissa, eikä esimerkiksi suljetun tilan arvoitus tulisi kyseeseen.

Ideointivaiheeseen kuuluu myös puistattavan surmapaikan löytäminen. Liikun Sammatissa ja katselen ympärilleni ’surmaajan silmin’. Melko pian jokin paikka alkaa kiehtoa. Se voi olla sellainen, jonka olen noteerannut joskus aiemmin. Kelpuutan miljöön surman tapahtumapaikaksi, jos se ruokkii mielikuvitustani. Kuvittelen, missä ruumis olisi ja miltä se näyttäisi. Aiemmissa kirjoissani vainaja on löytynyt pururadalta ja metsävajasta, uusimmassa se löytyy hylätystä koulurakennuksesta. Kun miljöö on löytynyt, otan paikasta valokuvia ja käyn siellä myöhemmin yksityiskohtia varmistelemassa. Paikallisten lukijoideni lisäksi myös muualla asuvat dekkarinystävät käyvät toisinaan katsastamassa murhapaikat, ja he rakastavat näitä yksityiskohtia. Surmapaikka löytyy aina Sammatista, mutta muutoin kirjojeni miljööt ovat keksittyjä tai muunneltuja.

Mikä on uusin kirjasi ja mistä se kertoo?

Uuden dekkarisarjan ensimmäinen osa, Ruuti, kertoo Lohjan poliisiaseman nuoresta rikosylikonstaapelista, Mira Tulenheimosta, joka ryhtyy tutkimaan rescueyhdistyksen tiloissa tapahtunutta surmatekoa. Selvittäessään nuoren eläinaktivistin kuolemaa Mira uppoaa yhä syvemmälle eläinsuojelurikosten maailmaan, mutta onneksi hänellä on apunaan partioruumiskoira Ruuti.

Vaikka minulla itselläni ei saksanpaimenkoiraa olekaan, tunnen poliisikoirien kouluttajan, joka alati jaksaa päivittää tietojani. Hän tarkistaa, että kuvaan oikeaoppisesti sen, mitä Ruuti rikospaikoilla tekee. Sen jälkeen sekoitan pakkaa fiktiolla. Luovuus tulee säilyttää, vaikka onkin kyse poliisidekkarista, sillä muutenhan sitä voisi lukea vaikkapa oikeuden pöytäkirjoja.

Ei ole vaikea arvata, että olen koirien ystävä. Pyöritin kenneliä yhdentoista vuoden ajan ja kasvatin 26 koiraa. Tällä hetkellä minulla on yksi kotikoira ja muutamia sijoituskoiria.

Kerro hiukan kirjoitusprosessistasi.

Ensin on idea, jonka ympärille kehittelen synopsiksen. Piirrän kaavion, jossa ovat keskeiset henkilöt ja nimeän heidät. Päätän, kuka on uhri, kuinka hänet on surmattu, kuka teon teki ja miksi. Kirjotan juonen auki tyyliin: Teppo ja Teija ovat metsälenkillä ja löytävät kuolleen ihmisen. Kenttäpartio tulee paikalle ja toteaa, ettei kuolema ollut luonnollinen. Päätetään rikostutkinnan aloittamisesta.

Perustan Word-tiedostoon 30 lukua ja numeroin ne. Varaan kullekin luvulle yhden näyttösivun. Suunnittelen, kuinka juoni syötetään/annostellaan lukijalle, eli teen luurangon. Luonnostelen kullekin sivulle muutamalla sanalla, mitä kyseisessä luvussa tulee tapahtumaan. Voin myös kirjoittaa dialoginpätkiä tai muita huomioitavia asioita.

Kirjoittaminen alkaa. Minulla on lukujen aihiot valmiina, ja päässäni on käsitys tarinasta kokonaisuutena. On aika saada lihaa luiden ympärille. Ryhdyn kirjoittamaan siitä kohdasta luurankoa, joka kulloinkin houkuttelee eniten, se voi olla vaikkapa luku 15.

Yhdessä sisällön suunnittelun kanssa teen taustatyötä. Olen yhteydessä eri asiantuntijoihin (tähän mennessä mm. poliisiin, rikostekniseen labraan, koirankouluttajaan, eläinlääkäriin, lakimieheen, rautakaupan myyjään ja kauppakeskuksen vartijaan). Tämä on aikaa vievää, mutta mukavaa. On kiinnostavaa saada tietoa eri ammateista, ja asiantuntijat kertovat työstään yllättävän mielellään.

Kirjoitan käsikirjoitusta hitaasti ja pitkään, yleensä 300 sanan päivävauhtia. Kuljetan tarinaa pääosin dialogin varassa. Siinä on mukavasti haastetta, koska repliikin täytyy sisältää kaikki, jopa ilman johtolausettakin. Käytän ilmeikästä kieltä ja avaan usein synonyymisanaston muistellakseni harvemmin käytettyjä termejä. Olen oppinut eräänlaisen verbaalikikkailun opettaja-isältäni, joka on varsinainen virtuoosi. Muutoin pyrin selkeisiin, helppolukuisiin virkkeisiin, joiden kielenhuolto on kunnossa. Yritän hoitaa kirjainviidakossa kompastelut lukijan puolesta.

Teen kahdeksantuntisia työpäiviä, mutta deadlinen lähestyessä tahti kiihtyy ja päivät pitenevät. Taustatyö kestää noin puoli vuotta, ja varsinainen kirjoittaminen vie minulta vuoden verran. Kirja on yleensä valmis kahdessa vuodessa, mutta ensimmäinen dekkarini vaati kolmen vuoden työstämisen.

Mikä on parasta, mitä kirjailijuus on sinulle antanut?

Kirjailijan työ on tuonut sisältöä elämään, sillä se on pudotellut haasteita lähes päivittäin; on ollut ilo oivaltaa uutta ja huomata oma kehityksensä. Samaan aikaan olen toki tiedostanut, kuinka paljon opittavaa minulla vielä on. Kun kirja on ollut matkalla painoon, olen ajatellut, että voisinpa panostaa siihen vielä vuoden päivät – sitten se vastaisi odotuksiani. Ja kuitenkin, päiväni on riittänyt pelastamaan yksi ainokainen virke, jonka kirjoittamisessa olen onnistunut!

Lukijat ovat korvaamattomia. Jo ensimmäisen kirjan tultua markkinoille sain huomata lukijapalautteen ja kiitosten ihmeellisen voiman. On mahtavaa tavata lukijoita kasvokkain ja saada heiltä viestejä. Olen saanut paljon arvokkaita ystäviä, kuten harrastajakirjoittajat, muut kirjailijat, pitämieni kurssien opiskelijat ja kustantamon väki. On innostavaa ja mielenkiintoista puhua kirjoittamiseen liittyvistä teemoista. Meitä yhdistää rakkaus suomenkieleen, sen vivahteiden ymmärrys ja halu tehdä sanoilla taidetta.

Mitä toivoisit tapahtuvan seuraavaksi kirjailijanurallasi tai muuten elämässäsi?

Toivon oppivani suunnitelmallisuutta sekä järkevää ajankäyttöä. Kirjoittamisen ohessa pitäisi hoitaa ne muutkin asiat ja tavata läheisiään muutakin kuin aamiaisella. Toivon, että voisin jatkaa kirjoittamista kymmenen vuotta tai pidempään. Toivon, että elämä antaisi minulle aikaa ja rauhaa kirjoittaa.

Miten näet kirjallisuuden tulevaisuuden?

Painetut kirjat pitävät pintansa. Äänikirjat ovat nyt buumi, mutta painetun kirjan arvostus tulee pysymään. Aina on niitä, jotka haluavat ostaa kirjan itselleen.

Millaisia terveisiä haluaisit lähettää lukijoille?

Lue kotimaista kaunokirjallisuutta. Ei ole väliä, mitä genreä luet, kunhan luet.

Lämmin kiitos, jos olet jo löytänyt aiemmat dekkarini! Ruutiin ja Miraan pääset tutustumaan 10.3.2023 alkaen, painettuna kirjana, e-kirjana tai äänikirjana.

Mitä luet tällä hetkellä?

Olen murheellinen, etten ole ehtinyt lukea yli vuoteen. Hyvien dekkaristien teoksia odottelee kirjahyllyllä vino pino: Tuominen, Ropponen, Tähtinen, Jokinen, Lehtolainen… ja muutama muu. Minä olen niitä, jotka haluavat ostaa kirjan itselleen…

Mottosi?

Tartu haasteeseen, vaikka pelottaakin. Pelko katoaa.

Miten jatkaisit tätä: “Oli synkkä ja myrskyinen yö.”

Oli synkkä ja myrskyinen yö. Heilautin peiton syrjään, sujautin Portugalissa neulotut, lämpöiset villasukat jalkaani ja hipsin keittiöön syömään mysliä.