“Kun epäkohta kiukuttaa, on pakko kirjoittaa.”
Kuka olet ja mistä tulet?
Olen kaupunkilaistunut maalainen. Olen syntynyt ja kasvanut Kainuussa mutta asunut Helsingissä jo suurimman osan elämästäni.
Mikä sinusta piti tulla “isona”?
Elokuvaohjaaja. Onneksi tajusin ajoissa, että elokuvakouluihin on tolkuttoman vaikea päästä. Serkun kanssa kuvattiin vhs-kameralla 15-vuotiaana lyhytelokuva “Tappaja ruohikolla”. Puukotin siinä isääni. Oli hauskaa, mutta klassikkoa ei syntynyt.
Mitä kirjoitat?
Juonivetoisia romaaneja, joissa on vakavaa huumoria. Lukijan pitää nauraa kirjani ääressä vähintään 2,5 kertaa. Muuten olen epäonnistunut.
Mikä saa sinut kirjoittamaan?
Ketutus. Romaanieni takana on eri syistä lähtöisin olevia ketutuksia, esimerkiksi saamelaisten kohtelu, rasismi, luonnon tuhoaminen ja naisiin kohdistuva väkivalta. Kun epäkohta kiukuttaa, on pakko kirjoittaa.
Mistä saat ideat tarinoihisi?
Aina löytyy uusia ketutuksen aiheita. Kun epäkohta on valittu, alkaa tarinan ideointi. Se on hyvin työlästä ja siihen menee aikaa. Tarina ei synny odottamalla jumalallista ilmoitusta vaan ihan tylsästi työstämällä tekstiä ja pallottelemalla ajatuksia kustannustoimittajan kanssa.
Mikä on uusin kirjasi ja mistä se kertoo?
Norppaöljy-romaani on musta komedia vallasta. Sen tapahtumat sijoittuvat Helsinkiin, joka on hukkunut 50 metriä nousseen merenpinnan alle. Kuivilla on enää muutama tornitalon huippu, ja niillä sinnittelee hylkeenpyytäjien yhteisö, joka keittää hylkeenrasvasta veneiden polttoainetta. Siis norppaöljyä. Öljystä sukeutuu kiistaa, ja sota uhkaa.
Kerro hiukan kirjoitusprosessistasi.
Olen päätyöltäni Helsingin Sanomien toimittaja, joten tarvitsen vapaata Hesarista päästäkseni kirjoittamaan fiktiota. Ennen kuin jään vapaalle, hinkkaan juonikehikon yhdessä kustannustoimittajani kanssa mahdollisimman pitkälle. Kun vapaa alkaa, ryhdyn naputtamaan käsikirjoitusta luvusta yksi. Kun luku valmistuu, lähetän sen kustannustoimittajalle syyniin. Tarkistusväli on tiuha, jotta en kirjoittaisi metsään. On helpompi korjata yksi luku kuin viisitoista lukua. Tehokasta työtä siis. Kirjan pitää valmistua siiheksi, kun palaan takaisin Hesariin.
Mikä on parasta, mitä kirjailijuus on sinulle antanut?
Vapautta tehdä sitä mitä haluaa, vaikken vapaa kirjailija olekaan. On mukava, että voin olla sekä kirjailija ja vakituinen Hesarin toimittaja. Molemmista töistäni tykkään.
Mitä toivoisit tapahtuvan seuraavaksi kirjailijanurallasi tai muuten elämässäsi?
Hauskaa olisi, jos teatterin tekijät pitkästä aikaa innostuisivat romaaneistani. Ruokapöydässä haluaisin oppia nauttimaan silakasta, koska se olisi eettistä lähiruokaa. Mutta eipä näytä onnistuvan.
Miten näet kirjallisuuden tulevaisuuden?
Uusia kirjoja tehdään niin kauan kuin ihmisapinalla tossu toisen eteen kiertyy. Ja luultavasti sen jälkeenkin, kun tekoäly hoksaa miten hauskaa on iskeä tarinoita.
Millaisia terveisiä haluaisit lähettää lukijoille?
Arvostan jokaista lukijaani. Saan voimaa siitä, että lukijoita on.
Mitä luet tällä hetkellä?
Älytöntä, mutta luen omaa kirjaani Poromafiaa. Koska kirjoitan sille jatko-osaa.
Mottosi?
Vesi ei ole este vaan neste. Toisin sanoen tihkusateessakin voi lenkkeillä.
Miten jatkaisit tätä: “Oli synkkä ja myrskyinen yö.”
“Isopurjeeni oli revennyt, mutta pitkät merinovillakalsarini olivat ehjät. Ne lämmittivät märkinäkin, kun haaksirikon jälkeen kökötin karilla ja katselin maailman palavan.”
