“Kirjailijuus on antanut minulle kyvyn ymmärtää paremmin kanssaihmisten motiiveja.”

Kuka olet ja mistä tulet?

Vietin lapsuuteni Kitulantiellä, Kortelan kylästä. Sittemmin olen asunut siellä sun täällä, kunnes elämä vei minut Barcelonaan, jossa asuin toistakymmentä vuotta. Nykyisin asustelen Littoisissa jossa kirjoittelen tarinoita tornissani ja seurailen muuttolintujen puuhia järvellä.

Mikä sinusta piti tulla “isona”?

Aivan ensimmäiseksi päätin vakaasti ruveta maanviljelijäksi. Seuraava haaveeni oli ryhtyä maailmanympäripurjehtijaksi. Vaan eipä minusta tullut kumpaakaan.

Mitä kirjoitat?

Kirjoitan tummasävyisiä kertomuksia tavallisten ihmisten elämästä, jotka ajautuvat tahtomattaan vaarallisiin ja pelottaviin tilanteisiin, joista he joutuvat selviytymään omin avuin.

Kirjoissani on murhia, rakkautta, seksiä ja selviytymistarinoita. Yleensä niissä on onnellinen loppu, mutta aina ei.

Olen julkaissut neljä romaania: Eväsretki matonkudeniitylle, Bonsaipuun juurella, Viimeinen syksy ja Kuolleen miehen lista.

Mikä saa sinut kirjoittamaan?

Tarve kertoa asioita, jotka olen kokenut, joista olen kuullut tai jotka ovat muuten vain jääneet vaivaamaan mieltäni.

Mistä saat ideat tarinoihisi?

Todellisesta elämästä. Harvoin minun tarvitsee keksiä mitään. Sanotaan että todellisuus on tarua ihmeellisempää.

Mikä on uusin kirjasi ja mistä se kertoo?

Uusin kirjani on nimeltään Kuolleen miehen lista (2024). Tarina sijoittuu nykyaikaan, ja sen tapahtumat Barcelonaan ja Madridiin. Se kertoo siitä, kuinka kolme naista nousee taistelemaan tuulimyllyjä vastaan. He haluavat kostaa joukolle miehiä, joiden puolella on kaikki valta, raha ja oikeus.

Kerro hiukan kirjoitusprosessistasi.

Herään aamulla ja aamiaista syödessäni alan kirjoittaa ylös niitä ajatuksenjuoksuja, joita olen yöllä nukkuessani pohtinut. Jotkut niistä ovat hyviä, jotkut ei.

Mikä on parasta, mitä kirjailijuus on sinulle antanut?

Kyvyn ymmärtää paremmin kanssaihmisten motiiveja – ja omiani.

Miten näet kirjallisuuden tulevaisuuden?

Me ihmiset olemme aina halunneet kuulla tarinoita. Toivoisin vain, että niiden kertojat saisivat ansaitsemansa palkkion tekemästään työstä.

Millaisia terveisiä haluaisit lähettää lukijoille?

Lukekaa hyviä kirjoja. Ensimmäinen sivu ei välttämättä kerro mitään siitä, millainen kirja on, eivätkä jatko-osat ole useinkaan parempia kuin se ensimmäinen.

Mitä luet tällä hetkellä?

Enimmäkseen espanjalaisia dekkareita.

Mottosi?

Scribo ergo sum.

Miten jatkaisit tätä: “Oli synkkä ja myrskyinen yö.”

Oli synkkä ja myrskyinen yö, juuri sellainen kuin noir-elokuvissa. Sade piiskasi armotta katuja, luoden hopeisia virtoja, jotka heijastelivat katulamppujen himmeää valoa. Tämä oli yön hetki, jolloin salaisuudet paljastuivat ja varjot saivat elämää.

Kuljin pitkin kapeaa kujaa, tiiviisti painaen sadetakkiini, joka tarjosi vain niukasti suojaa rankkasateelta. Kosteus tunkeutui läpi nahkakenkieni, ja tuuli tuntui puhaltavan sydämeen asti. Kadut olivat autiot, paitsi muutama yksinäinen sielu, jotka katosivat nopeasti pimeyteen.

Astelin kohti majataloa, joka kohosi kuin synkkä linna keskellä kaupungin sydäntä. Sisään astuessani, ilmapiiri oli yhtä raskas kuin ulkona. Majatalon hämärtyneessä valossa näin vain muutaman hahmon istumassa nurkassa, kääriytyneinä omiin ajatuksiinsa. Baaritiskin takana seisoi vanha mies, jonka silmät olivat nähneet enemmän kuin moni voi kuvitellakaan.

“Whisky, suoraan lasiin”, mutisin hänelle. Hän nyökkäsi ja laski lasin eteeni hiljaisuudessa. Otin kulauksen ja tunsin sen lämmön valuvan kurkustani alas. Se oli ainoa lohtu, jonka tästä yöstä voisin saada.

Kun istuin siinä, juoden hitaasti, huomasin hänen astuvan sisään. Hän oli kaunis kuin tumma uni, mutta hänen silmissään oli jotain syvää surua. Hänen askeleensa olivat kevyet mutta määrätietoiset, kuin hänellä olisi ollut jokin salainen tehtävä.

Hän istui viereeni baaritiskille ja tilasi samanlaisen juoman kuin minäkin. Hänen katseensa kohtasi omani hetken ajan, ja minä näin siinä kysymyksen, johon en tiennyt vastausta.

“Mikä sinut tänne tuo, kaunotar?” kysyin, yrittäen peittää uteliaisuuteni.

Hän käänsi katseensa pois ja hymyili hivenen surumielisesti. “Ehkä samat asiat kuin sinutkin, herra”, hän vastasi pehmeällä äänellään.

Käännyin katsomaan ulos ikkunasta, josta näkyi vain sateen piiskaamaa pimeyttä. Kaksi outoa sielua kohtasi tässä synkässä majatalossa, kumpikin omilla salaisuuksillaan. Mutta vain aika näyttäisi, mitä tämä yö toisi tullessaan – olipa se sitten valoa tai pimeyttä. (© chat GPT)