Kuka olet ja mistä tulet? 

Moi, olen Syysmetsän Sami Porista. Runoilija, punk-musiikin tekijä ja kokemusasiantuntija päihde- ja mielenterveyspuolella. Olen 42-vuotias ja olen ollut onnekas, että olen saanut elää värikkään elämän.

Olen porilaissyntyinen, mutta useat mieltää minut ulvilalaiseksi koska asuin sielläkin pitkään. Lähes 3/4 elämästäni olen ollut punkkari ja siitä on paljoa kiittäminen, että päädyin runoilijaksi. Punkpiirien opit on täysin käyttökelpoisia edelleen. Siellä törmäsin termiin DIY eli do it yourself. Ei pidä alkaa kysellä lupaa, että voiko tehdä taidetta, vaan tehdä sitä. Käytännön anarkistina tuo on mun pikku mantrani. Runoilu ja musiikin teko on mulle kumpikin sydämen-asioita. Ilman niitä en olisi minä.

Kirjoittanut olen lapsesta saakka. Runoilijan tie oli mulle valettu jo silloin. Minulta on julkaistu 2 runokirjaa ja niiden lisäksi kirjoituksiani on ollut niin sanoma- kuin pienlehdissä. Varsinkin pienlehtien tekoa muistelen aina lämmöllä, koska underground-kulttuuri on edelleen minulle läheinen ja rakas asia.

Olen eläkkeellä, mutta puuhaan silti päivisin kaikenlaista. Olen ikuinen popkulttuurin fani ja tutkija ja tämän lisäksi vähätkin ylimääräiset rahani menee levyjen keräilyyn. Suosin formaattina vähemmän yllättäen vinyyliä, mutta pidän myös cd:stä ja c-kaseteista. Tämäkin on jo lapsuudessa alkanut harrastus. Keräilin kaikkea mahdollista muutakin nuorempana, mutta nelikymppisenä lähinnä levyjä.

Luen toki kirjoja ja lehtiä ja varsinkin kirjoja on kerääntynyt hyllyllinen. Välillä on keskittymiskyky hukassa, mutta luen silti. Kokisin, että se on luonnoton tila mulle jos en lue.

Mikä sinusta piti tulla “isona”? 

Koulukaverit sanoi aina, että kirjailija musta tulee. Itse olisin halunnut olla joko toimittaja tai rock-tähti. Runoilija musta sitten tuli.

Huomionarvoista musta silti on, että kirjoittaminen oli läsnä unelmissa jo kovin nuorena poikasena. Vaatimattomasti sanoen, synnyin kirjoittamaan.

Mulla oli etsikkoaikani joka kesti kolmikymppiseksi asti. Olin 27-vuotias kun kirjauduin katkolle lopettelemaan uraani sekakäyttäjänä. Tuo pisti mun elämäni ylösalaisin. Siitä on jo 15 vuotta aikaa ja voin kertoa, että palasin kirjoittamaan heti kun pääsin laitoksesta pois. Kyllä tuokin kertoo, että kirjoittamisen suhteen mun tie on ollut selvä jo alusta asti.

Tahtoo siis sanoa, että monesta virheestä huolimatta mulla oli ja on tarkoitus tälle elämälle. Tein monta virhettä ja en ollut läsnä niille jotka sitä olisivat tarvinneet, mutta se kasvatti musta tälläisen ihmisen kun nyt olen.

Miten runosi syntyvät? 

Mun runot ja kaikki muukin teksti jota tuotan syntyy ihan vaan kirjoittamalla. Mä teen hommani ns. kokin kädestä eli osaan mitä teen ja annan sen runon vaan syntyä sitä mukaa kun kirjoitan.

Mulla on vuosien varrella kehittynyt oma tyyli jolla kirjoitan. Se on pitkän harjoittelun tulos, mutta kullanarvoinen sellainen. Hyvin useasti siis keksin tekstin päästäni vaikka kirjoitan sen niin, että siitä saa kuvan, että kirjoitan itsestäni. Se tekee tekstin sulavammaksi lukijaa ajatellen. Varsinkin kun mulla on teksteissäni ihan sanottavaakin. En siis tee taidetta taiteen takia vaan pyrin, että runoissani on jokin pointti.

Aloitatko valmiista ideasta vai alkaako runon syntyprosessi jostain yksityiskohdasta, kuten kuvasta tai sanasta/lauseesta?

Tuohon hieman vastasinkin edellä, mutta kaikki alkaa lauseesta. Kirjoitan päästäni jonkun lauseen ja jatkan suoraan siitä. Olen parikymppisestä asti käyttänyt tuota tekniikkaa ja se on osoittautunut erittäin toimivaksi tavaksi. Varsinkin runot syntyy juuri noin. Se pointti tekstissä rakentuu sitä mukaa kun kirjoitan ja kun pääsen viimeiseen lauseeseen runon kirjoittamisessa niin se on siinä. En juurikaan sen jälkeen korjaa mitään pitkään aikaan. Luen läpi ja korjaan pahimmat typot, mutta jätän sen tekstin muuten siihen ja palaan siihen siinä vaiheessa kun tekstinivaskaa aletaan koostamaan kirjaksi.

Bändini Kiljumekanismin tekstit menee musiikki edellä. Jos mulla on joku biisinraakile niin kuulen helposti päässäni siihen sopivat sanat. Sanoittaminen on siis erilaista kuin runoilu. Toki me käytetään jo valmiiksi kirjoitettuja sanoituksia treeneissä, mutta bändin kanssa se on tosiaan niin, että musiikki edellä mennään.

Kolumnit, pakinat ja vaikka facebook-kirjoitukset muodostuu muuten samoin kuin runoni, mutta noissa on useammin aihe mietittynä etukäteen.

Mistä ammennat aiheesi? 

Mielikuvitus ja tarinankertojaluonne ammentaa paljon jos totta puhutaan. Olen muutenkin suustani hyvä niin kyllä se mun teksteissänikin näkyy.

Toki otan inspiraatiota muualtakin. Maailmanmeno esimerkiksi on loputon inspiksen lähde. Kiukkusta tekstiä ei ole vaikea tehdä jos on ensin lukenut päivän uutiset. Vitutus on runsaudenlähde ja me ihmiset ollaan ihan saatanan tolloja, joten ei lopu runojen ja tai biisien aiheet ihan heti.

Tosielämästä ammennan myös, mutta pyrin olemaan varovainen jos kirjoitan jostain tapahtuneesta tai jostain todellisesta henkilöstä. Ei mun tarve ole paljastella ihmisten elämää, mutta mulla on takana kilometrejä aika paljon, joten tarinaa tulee riittämään vielä pitkään. Totuus on välillä fiktiota hurjempaa.

Sitten on tuo tunnepuoli josta tykkään kirjoittaa. Se on ihan loputon suo ammentaa ideoita. Välillä tulee sanotuksi ihan fiksujakin kun ei demppaa omaa tunne-elämäänsä, eikä pelkää kompastua ja nousta elämässään. Virheitä tekemällä elämästä oppii ja opin voi siirtää eteen päin runojen muodossa. Siinä hyötyy kaikki.

Onko jokin matka tai ympäristö vaikuttanut erityisesti juuri tämän kirjan runojen syntyyn? 

Osittain Telakalla oli terapiaproggis. Koin asuntoni tulipalon ja siihen heti perään koronasulun ja tuon sodan. Mulla oli ennen tulipaloa kesken romaanikässäri, mutta se sitten jäi kun palosta eteenpäin kaikki oli ihan sumua. Äärimmäinen kokemus elämässäni joka opetti olemaan elämän edessä nöyrä nöyristelemättä. Siinä sattui kaikenlaista – niin hyvää kuin pahaa – ja mä itse jouduin tajuamaan, että en ole kuolematon ja että saan olla aika saatanan kiitollinen kokemastani toisesta mahdollisuudesta jonka sain kolmikymppisenä. Elämällä on tapansa opettaa.

Pistin siis romaanikässärini sivuun ja palaan siihen kun siltä tuntuu. En ole vielä palon jälkeen pystynyt katsomaan sitä paperinivaskaa. Tikkuversio siitä meni tulipalossa. En hylkää sitä tekstiä ja palaan siihen vielä joskus.

Päätin siis, että romaanin sijaan kirjoitan runokirjan joka sitten muodostui tuona aikana. Se oli hyvä päätös.

Onko uusimmassa kokoelmassasi jokin elementti, johtomotiivi tai symboli, joka putkahtelee esiin useammassa runossa tai osastossa? 

Joo on siellä. On muutama aihe jota kierrätän ja syystäkin kun ei niiden pointti ole kadonnut mihinkään. Mun sanomani noissa runoissa on paljon sitä, että kehoitan ihmisiä ottamaan elämänsä takaisin omiin käsiinsä ja oikeasti tekemään mitä haluaa. Kunhan nyt ei muita satuta siinä puuhassa. Vapaus ja vastuu siis, vanha juttu, mutta ajankohtainen vanha juttu.

Mä oon agnostikko ja mulla on omat uskomukseni, mutta mun pointti on se, että tultaisiin toimeen huolimatta siitä uskooko joko jumaliin vai ei. On täysin päätöntä sotia – mun näkökulmasta – mielikuvitusolentojen takia. Se ois vaan helpompaa kun me ihmiset opittaisiin kunnioittamaan ja rakastamaan toisiamme ideologioihin ja uskontoihin katsomatta. Kuulostaa varmaan hipiltä, mutta se on ihan käytännön juttuja. Rauha ja rakkaus kun voittaa pitkällä juoksulla kateellisuuden, vihan ja egoilun.

Minkä runoistasi haluaisit esitellä Tarinavirran lukijoille, tai olisiko sinulla Tarinavirralle oma runo?

Ajatus 

hiljaa hetken
ja toisenkin.
ei puhu suu suuri,
vaan ajatus. 

ajatuksesta
tekoihin.
ajatuksesta
muutokseen. 

vielä on elämää jäljellä.
ja mä oon kotona.
ja mä oon kotona,
eikä täällä ole kylmä.

“Ajatus” on runona tyypillinen mulle. Tuossa tekstissä puhuu samaan aikaan nuori punkkari kertomassa mielen vallankumouksesta ja apatian sijaan periksiantamattomuudesta. Sen lisäksi siinä puhuu suomalainen mies, joka on tiedostanut, että järkeäkin voi käyttää leveilyn sijaan. “Ajatus” on runona helposti lähestyttävä, suht’ suora ja lämminhenkinen.

Oma lempirunoa omasta tuotannostani en tosiasiassa osaa edes nimetä, mutta “Ajatuksessa” on ajatusta. Elä se elämäsi kuten tahdot, kunhan nyt et muille pahojasi tee. Kannattaa uskaltaa kompastua ja nousta. Elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi pelolle. Uskalla olla oma itsesi ja haaveilun sijaan, yritä toteuttaa unelmasi. Ota elämäsi siis takaisin itsellesi. Se on sun omaisuutta.