Kuka olet ja mistä tulet?

Olen karvanaamainen kirjailija ja tulen suomalais-slaavilaisista unimaisemista.

Mikä sinusta piti tulla “isona”?

Löytöretkeilijä. Arkeologi. Manaaja. Ritari. Teatterikummitus. Vähän “isompana” päätin, että kirjailijan ammatti sopisi parhaiten.

Mitä kirjoitat?

Kirjoitan romaaneja lapsille, nuorille ja aikuisille.
Kirjoitan draamakäsikirjoituksia telkkarille, teatterille, radiolle.
Joskus kirjoitan pakinoita, satuja, esseitä.

Mikä saa sinut kirjoittamaan?

Ilmiö, jota en ymmärrä.
Pulma, jonka yritän ratkaista.
Uteliaisuus siihen, mikä voisi olla totisinta totta. Mutta ei ehkä olekaan.
Loitsia unet lumottujen tarinoiden muotoon.

Mikä saa sinut nauramaan?

Kun saan todistaa elävien olentojen ilahtumisen yllättymisen, paljastumisen.

Entä itkemään?

Kun saan todistaa elävien olentojen pettymyksen, julmat teot ja pohjattoman tietämättömyyden.

Mistä saat ideat tarinoihisi?

Puistoissa. Kaduissa. Metrokäytävissä. Kukkuloiden poluilla. Antikvariaattien käytävillä harhaillessa. Useimmin istuen penkeillä ja rauniolinnoissa. Öisten siltojen äärellä. Hiljaisten metsälampien rantakaislikossa kahlatessa.

Mikä on uusin kirjasi ja mistä se kertoo?

Uusin kirjani on nuorten aikuisten romaani Sekunti ilman sinua. Mathias on 16-vuotias ja Sarlotta 20-vuotias. Tarinassa on yksi rakkaus, kaksi nuorta ja kaksi hyvin erilaista tapaa elää rakkautta.

Kerro hiukan kirjoitusprosessistasi.

Jokainen teos syntyy hieman eri tavalla, mutta kirjoitusprosessissa minulla näyttää vakiintuneen eläytymisen vaihe, raakakirjoittamisen ja editoinnin vaiheet. Eniten nautintoa antaa eläytymisen, keksimisen, satuilun, samaistumisen vaihe ja siihen tuntuu uppoavan mieluisimmin. Joutilasta oloa, leikinomaisuutta, uteliasta vakavuutta ja jonkinlaista suunnitelmallisuutta sisältyy tähän. Ja vastustamista erilaisissa tarinalinjoissa, henkilöhahmojen persoonissa. Ja vastustusta hyväksyä eläytyminen seuraavaksi kirjalliseksi projektiksi. Vähän kuin siirtäisin itse kirjoittamisen raskasta aloittamista.

Raakakirjoittaminen on usein purskahtelevaa, intensiivistä, nopeatempoista ja sisuksiinsa imevää. Editointi sujuu hitaammin, on laiskempaa, pohtivampaa. Tekstin dramaturginen korjaaminen on kriittistä ja raskainta. Sitten taittoversion ääressä alkaa itselle selvitä oma hoopouden aste ja se toisinaan naurattaa. Ja joskus vetää hyvin vakavaksi.

Mikä on parasta, mitä kirjailijuus on sinulle antanut?

Lempeän ymmärryksen ja jopa rennomman hyväksynnän ihmisolennon kyvystä rajattomiin tekoihin. Ja sen että mikään ei niin hämmästytä minua niin paljon kuin ihmisen ahnas halu tyydyttää erilaisia tarpeitaan ja kunnianhimojaan.

Mitä toivoisit tapahtuvan seuraavaksi kirjailijan urallasi tai muuten elämässäsi?

Haluaisin siirtyä syvemmälle omien tarinoiden polyfonisuudessa. Eli olevani rohkeampi kaikilla tavoilla niin kirjoittamalla kuin elämällä.

Miten näet kirjallisuuden tulevaisuuden?

Samanlaisena: aina on niitä, jotka himoitsevat kirjoja, tarinoita, odottamattomia. Ja aina on niitä, jotka vastustavat kirjallisuutta.

Millaisia terveisiä haluaisit lähettää lukijoille?

On hyvä muistaa, että te luette fiktion läpi itseänne. Nauttikaa. Lukiessa saa Ihmetellä, saa hämmentyä. Lukiessa näette ehkä salatun puolenne. Tai kätketyn. Jopa kielletyn. Voiko olla salaperäisempää?

Mitä luet tällä hetkellä?

Maxence Ferminen pienoisromaania “Lumi”.

Mottosi?

Olemme polku, jota pitkin kuljemme.

Miten jatkaisit tätä: “Oli synkkä ja myrskyinen yö.”

“Oli synkkä ja myrskyinen yö. Nokikolari polvistui katolla, heitti paitansa tytön jalkoihin ja sanoi: – Nyt minäkin olen sokea.”