Lähikuvassa kirjailija Silja Vuorikuru

 

Olen vuoden 2021 esikoiskirjailija teoksellani Kultalintu, mustasulka. Teos voitti Aarnin vuonna 2020 järjestämän Minä ja metsä -kirjoituskilpailun nykyproosa-sarjan 

Kultalintu, mustasulka kertoo äidittömän Iiriksen kasvutarinan aikuisuuden kynnykselle asti. 

“Fiktion keinoin”

Kuka olet ja mistä tulet?

Olen Silja Vuorikuru, kirjallisuudentutkija ja syksyllä 2021 esikoisromaaninsa julkaissut kirjailija. Alun alkaen olen kotoisin Kouvolasta, mutta muutin nykyiseen kotikaupunkiini Helsinkiin jo 1990-luvun lopulla.

Mikä sinusta piti tulla isona?

Olen aina halunnut tehdä työtä kirjojen, lukemisen ja kirjoittamisen parissa.

Mitä kirjoitat?

Olen aiemmin kirjoittanut tieteellistä tekstiä (erityisesti väitöskirjan), tietokirjan (Aino Kallaksen kirjailijaelämäkerta “Aino Kallas. Maailman sydämessä”, SKS 2017) ja selkokirjoja. Kustannus Aarnin “Minä ja metsä” -kirjoituskilpailun nykyproosasarjan voittanut “Kultalintu, mustasulka” on ensimmäinen kaunokirjallinen teokseni.

Mikä saa sinut kirjoittamaan?

Käsittelen asioita kirjoittamalla. Oikeastaan voi sanoa, että koen asioita kirjoittamalla. Kaikenlainen kirjoittaminen on minulle niin vahva ja sisäistynyt tarve, että se tapahtuu usein puolihuomaamatta.

Mistä saat ideat tarinoihisi?

“Kultalintu, mustasulka” -romaani kertoo äidin kuolemasta lapsen silmin. Aihe on minulle mitä omakohtaisin, sillä menetin oman äitini 8-vuotiaana, samanikäisenä kuin romaanini päähenkilö. Olen tiennyt vuosia, että haluan kirjoittaa tästä aiheesta – ja toisaalta olen myös tiennyt, että haluan käsitellä sitä fiktion keinoin.

Mikä on uusin kirjasi ja mistä se kertoo?

“Kultalintu, mustasulka” on kasvukertomus, jossa tarinan päähenkilö Iiris varttuu 8-vuotiaasta 18-vuotiaaksi äidin menetyksen varjossa. Tapahtumat sijoittuvat nimettömään suomalaiseen pikkukaupunkiin vuosina 1986-1996.

Kerro hiukan kirjoitusprosessistasi.

Romaanin ituja löytyy jo vuosien takaisista päiväkirjamerkinnöistäni. “Kultalintu, mustasulka” oli se kirja, joka minun oli kirjoitettava ensin, ennen kuin pystyin suunnittelemaan kunnolla muita kirjoja. Mutta toden teolla aloin kirjoittaa kirjaa muutamia vuosia sitten, vahvasti sen tunteen ajamana, että en voinut olla kirjoittamatta.

Hioin käsikirjoitustani Nuoren Voiman Liiton järjestämällä J. H. Erkon mestarikurssilla tammikuussa 2020. Käsikirjoitukset valittiin kurssille näytetekstien perusteella. Sain rohkaisevaa palautetta kurssin opettajalta, runoilija Susinukke Kosolalta, ja hyvin pian tämän jälkeen huomasinkin ilmoituksen Kustannus Aarnin metsäaiheisesta kirjoituskilpailusta. Palat loksahtivat kohdalleen: metsä oli kehys, jota Iiriksen tarina kaipasi. Kirjoitin käsikirjoituksen ensimmäisen version valmiiksi ja lähetin sen kilpailuun viimeisenä mahdollisena osallistumispäivänä. Voitosta kuulin lokakuussa 2020, ja vuoden kuluttua ilmestyi valmis kirja.

Mikä on parasta, mitä kirjailijuus on sinulle antanut?

Ennen kaikkea toki se, että sain julkaistua tarinan, joka oli piinannut minua kauan. Paitsi että ei se kirjoittamisvaiheessa piinannut: kirjan maailmaan sukeltaminen oli aina vapauttavaa, kirjoittaminen tuntui hyvältä. Julkaiseminen toki mietitytti ja ahdistikin paljon, koska aihe tarinan fiktiivisistä aineksista huolimatta oli syvästi henkilökohtainen.

Kirjan ilmestyttyä olen päässyt sekä esittelemään kirjaa että puhumaan itselleni tärkeistä teemoista (vanhemman menetys, lapsen suru) hyvin monissa yhteyksissä. Se on ollut todella tärkeää.

Mitä toivoisit tapahtuvan seuraavaksi kirjailijanurallasi tai muuten elämässäsi?

Toivon kirjoittavani lisää.

Kun vastaan tähän haastatteluun, eletään epävakaassa maailmassa. Käynnissä on Ukrainan sodan kuudes päivä, ja tämä ajatus peittää juuri nyt monenlaiset muut tulevaisuudennäkymät alleen. Omassa kirjassani Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuus (huhtikuussa 1986) on keskeinen tapahtuma, joka kuvittaa Iiriksen surua ja menetystä. Opettaja näyttää koulussa lapsille kartalta, missä sijaitsee Ukraina.

Miten näet kirjallisuuden tulevaisuuden?

Ainakin kirjailijoiden tulisi alkaa saada lainauskorvausta e-kirjoista! On kestämätöntä, että tätä päätöstä ei ole saatu aikaan. Uskon itse, että kirjoilla ja kirjallisuudella on valoisa tulevaisuus edessään, eivätkä äänikirjat tai e-kirjat syrjäytä ns. perinteistä kirjaa – pikemminkin laajentavat käsityksiämme kirjoista ja lukemisesta. Tulevaisuudessakin on tarve kirjoittaa ja lukea.

Mitä luet tällä hetkellä?

Katriina Huttusen “Mustaa valoa” -kirjaa, suruaiheinen kirja sekin. Iltasaduksi luen parhaillaan “Kirjaa, joka ei halunnut tulla luetuksi”, joka on aivan hillitön.

Miten jatkaisit tätä: “Oli synkkä ja myrskyinen yö.”

“…ja Ressu kirjoituskonettaan lyö.”

©Työryhmä
 

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.