Olen kiinnostunut törmäyttämään arjen ja
surrealismin keskenään.

Kuka olet ja mistä tulet?

Olen Teemu Helle, nelikymppinen runoilija Riihimäeltä. Tänne muutin synnyinkaupungistani Helsingistä, jossa vietin neljännesvuosisadan.

Mikä sinusta piti tulla ”isona”?

Mitään haaveammattia ei varsinaisesti ollut. Jossakin vaiheessa ajattelin, että minusta
tulisi muusikko, mutta lapsuudesta saakka rinnalla kulkenut voimakas lukuharrastus
johti lopulta kokeilemaan kirjoittamista. Ja tässä sitä nyt sitten ollaan.

Miten runosi syntyvät?

Monin eri tavoin, vaihdellen. Useimmiten tekeminen lähtee perinteisesti liikkeelle havainnosta: joko näen tai kuulen jotakin, kirjaan ylös muistikirjaan tai puhelimeen (jos
muistikirja on huonossa paikassa). Iso merkitys on myös lukemisella: luen todella paljon runoutta. Muiden teokset inspiroivat.
Muistikirjalla on oleellinen merkitys: suosin tietynlaista muistikirjaa ja kynää. Niiden
avulla syntyy yleensä runon aihio tai ainakin jonkinlainen hahmotelma. Toisinaan muutama säe riittää siihen, että avaan läppärini ja alan naputella versiota tiedostoon vain
nähdäkseni, miltä se näyttää sivulla. Minulle on tärkeää nähdä, miltä runo näyttää ”paperilla”. Olen toisaalta myös melkoinen hauduttelija. Saatan pohdiskella pitkäänkin jotakin runoa, sen yksityiskohtaa tai kokonaisuutta, ennen kuin kirjaan sen ylös.

Aloitatko valmiista ideasta vai alkaako runon syntyprosessi jostain yksityiskohdasta, kuten kuvasta tai sanasta/lauseesta?

Sekä että. Toisinaan mielessä on aihe, kenties teemakin, josta haluan kirjoittaa, mutta
toisinaan taas jokin detalji tönäisee aivot liikkeelle. Joskus saan idean rytmistä, joskus
pelkästä äänestä tai muodosta. Kuva on luullakseni yleisin lähtölaukaus minunkin runoilleni.

Onko jokin matka tai ympäristö vaikuttanut erityisesti juuri tämän kirjan runojen
syntyyn?

Viimeisin julkaistu teos, Kuu näyttää kirjaimensa (Kustannusliike Robustos 2023), sai
alkunsa vuosia sitten bussissa. Lyhyen bussimatkan aikana hahmottelin runon Mistä ei
voi kirjoittaa. Olin heti varsin tyytyväinen siihen, erityisesti sen muotoon ja tyyliin, ja
voikin sanoa, että kokoelman lisäksi tuo bussimatka vaikutti myös poetiikkaani. Mutta
sellainen vaikutus lienee kaikilla matkoilla ja ympäristöillä; Kahden kaupungin runoissa
(2018) sekä matkoilla että ympäristöillä oli valtavan suuri merkitys.

Onko uusimmassa kokoelmassasi jokin elementti, johtomotiivi tai symboli, joka
putkahtelee esiin useammassa runossa tai osastossa?

Surrealismi. Olen viime vuosina lukenut huomattavan paljon runoutta, jossa surrealismilla on enemmän tai vähemmän tärkeä rooli. Olen kiinnostunut törmäyttämään arjen ja
surrealismin keskenään, siitä syntyy mielestäni jonkinmoista kiehtovaa maagista realismia, mikä on runoudelle ominaista.

Minkä runoistasi haluaisit esitellä Tarinavirran lukijoille tai olisiko sinulla Tarinavirralle oma runo?

Ajattelin esitellä yhden uusista, Sisyfoksen. Tai oikeastaan runo esitelköön itsensä, joten
pidemmittä puheitta:

SISYFOS

Kukaan ei ollut nähnyt Sisyfosta
sitten maailmankaikkeuden synnyn,
kun tämä oli kadonnut kivensä kanssa
jonnekin historian pölyyn.

”Ei se tarina niin mennyt”
tyttäreni totesi. Nukuhan nyt
minä sanoin ja silitin hänen
auringonpunomia hiuksiaan.

Suljin verhot, annoin hämärän
laskeutua huoneeseen. Tytär
oli oikeassa. Olin nähnyt Sisyfoksen
eilen aamulla viereisellä kadulla

työntämässä kottikärryjä työmaalle
ja vielä illalla, myöhään
taivaalla kuun takana.

(C) Teemu Helle