“On hienoa kun lukijat nykyään yhä enemmän kertovat lukemistaan kirjoista muillekin.”

Kuka olet ja mistä tulet?

Olen Juhani Känkänen. Olen syntynyt Forssassa vuonna 1966, mutta asunut pääkaupunkiseudulla jo vuodesta 1985. Nykyisin asun Helsingissä.

Mikä sinusta piti tulla “isona”?

Minulla ei ole koskaan ollut mitään varsinaista unelma-ammattia. Suku hahmotteli minusta lääkäriä, että voisin kirjoittaa heille pirtureseptejä. Kotiväki toivoi, ettei minusta tulisi heidän laillaan työläistä, vaan joku jolla on pidempi kesäloma. Lukion lopulla keksin hakea Taideteolliseen Korkeakouluun tullakseni kuvaamataidon opettajaksi, koska olin innokas piirtäjä ja maalari jo ihan pikkupojasta. TaiK opetti minulle paljon, mutta opettajaa minusta ei lopulta tullut, vaikka ammattia olen jonkun verran kokeillutkin. Tapasin siellä ensimmäistä kertaa elämässäni taiteilijoita, ja se vaikutti elämääni suuresti.

Mitä kirjoitat? 

Olen kirjoittanut neljä romaania ja kahdeksan lastenkirjaa. Paraikaa viimeistelen yhdeksättä lastenkirjaani. Kirjoitan myös viidettä romaania.

Mikä saa sinut kirjoittamaan?

Syitä on toisaalta tosi paljon, toisaalta taas se on mysteeri itsellenikin. Minua on jo aivan pienestä kiehtonut kirjoittaminen, soittaminen, piirtäminen, maalaaminen, laulaminen – ja esiintyminen, joksi myös kirjojen kirjoittamisen lasken. Tämä on olennainen seikka: en ole pöytälaatikkokirjoittaja, vaan minulle on tärkeää aina esittää aikaansaannokseni jollekin, että sillä on yleisö. Tavallaan kaikessa on siis varmasti myös ihan silkkaa huomionkipeyttä. Oikeastaan esikoisromaanini ”Toivon mukaan” (Teos, 2005), kertoo juuri tästä: taiteen ”riivaamasta” ihmisestä. Ja vaikka isäni oli kouluja käymätön, hän luki paljon, joten sain lukemisen mallin kotoa ja kirjojen merkitys asettui tajuntaani jo varhain.

Mistä saat ideat tarinoihisi?

Kaikissa kirjoissani on taustalla jokin hyvin henkilökohtainen seikka, kuten nyt vaikkapa suhde taiteeseen ja luovuuteen, kotikaupunkiin, työpaikkaan, valtaan tai vaikkapa kirjallisuuteen. Juonet ovat pääosin keksittyjä, mutta tavallaan kaikki on naamioitua muunnelmaa ja variaatioita omasta elämästäni.

Mikä on uusin kirjasi ja mistä se kertoo?

Syksyllä ilmestyy lastenkirja ”Apo Apponen – Ekaluokan kellokkaat” (Teos). Apo-kirjat kertovat Apposten perheestä, joka asuu ja elää sub-urbaanissa miljöössä ihan tavallisten arkisten asioiden keskellä. Tuleva kirja kuvaa koulupäivää ekaluokkalaiseksi kasvaneen Apo-pojan silmin. Ja hauskaahan olla pitää myös, se on selvä! Kirjoittamisen lisäksi myös kuvitan Apo-kirjat itse. Edellisestä romaanistani ”Luppa ja Tattis” (Teos) sen sijaan on jo kymmenen vuotta. Se kertoo kovin ihmisen oloisesta koirasta, joka on personal trainer, ja siasta, joka on kirjabloggari. He lähtevät kuskaamaan vastentahtoista kirjailijaa – fasaani Frans Emil Fasadia – Forssaan kirjallisuustapahtumaan. Kirja on aikuisten romaani, vaikkei siltä ehkä kuulosta.

Kerro hiukan kirjoitusprosessistasi.

Suhteeni kirjoittamiseen on sillä tavalla ristiriitainen, että kirjoittaminen on minulle helppoa, mutta kirjojen kirjoittaminen vaikeaa. En varsinaisesti pode ollenkaan valkoisen paperin kammoa, joten alan vain kirjoittaa. Puhun nyt siis romaaneista. Minulla ei ole oikeastaan mitään kunnon suunnitelmaa pitkiin aikoihin, minkä seurauksena monet pitkistä kirjoitusrupeamistani eivät koskaan jäsenny kirjaksi. Silloin ajattelen toiveikkaasti, että käytän tekstistä osan johonkin tulevaan, mutta valitettavasti sekin harvoin onnistuu. Joskus suorastaan ihmettelen, miten kirjani ovat voineet ikinä valmistua, mutta aina on lopulta tapahtunut jotain ratkaisevaa. Luppa ja Tattis -romaanissani ratkaisevaa oli se, että tein henkilöistä eläimiä, se muutti kaiken.

Lastenkirjojen prosessi sen sijaan on toisenlainen. Niissä minulla on suht selvä aihe, josta alan ihan aluksi piirtää ja lisätä sitten lyhyitä tekstinpätkiä kuvien tueksi. Aamukahvilla piirtelen pieniä kohtauksia sähkölaskun kuoreen, sanomalehden marginaaliin, asiakirjojen kääntöpuolelle. Jossain vaiheessa otan oikeaa piirustuspaperia ja työ vakavoituu. Etenen tällä tavalla käskynkkää kuvien ja sanojen kanssa koko matkan valmiiksi lastenkirjaksi saakka.

Mikä on parasta, mitä kirjailijuus on sinulle antanut?

Niin moni asia on jäänyt kesken, että jokainen julkaistu teos on minulle ylpeyden aihe ja pieni ihme pelkästään jo valmistumisensakin tähden. Kai kirjailijuus on tuonut mukanaan myös jonkinlaisen paikan maailmassa, identiteetin – tai ainakin osan siitä. Nyt kun edellisestä romaanistani on kulunut 10 vuotta, olen toisaalta huomannut identiteettini alkaneen horjua: kauanko kirjailija voi olla kirjailija julkaisematta kirjaa? No, vuosittain ilmestyneet lastenkirjani ovat pitäneet nenäni pinnalla tässä suhteessa.

Mitä toivoisit tapahtuvan seuraavaksi kirjailijan urallasi tai muuten elämässäsi?

Minua on jo jonkin aikaa vaivannut epäily, että olen kertonut kaiken mitä minulla oli kerrottavana. Toivon, että tämä aavistukseni osoittautuu sittenkin vääräksi. Että pääsisin yli tietyn turhuuden tunteen, joka minut on vallannut, ja saisin seuraavan romaanini viimein valmiiksi.

Miten näet kirjallisuuden tulevaisuuden?

Uskon, että kirjallisuus pärjää kyllä ja löytää paikkansa ja yleisönsä myös jatkossa. Kun vielä lasketaan mukaan kirjojen kuuntelu, kirjalla menee ihan hyvinkin. Myös lastenkirjallisuudella, Suomessa tehdään aivan älyttömän hienoja lastenkirjoja! Kirjallisuus on tietysti hidasta, hidasta tehdä ja hidasta lukea. Se on myös sen vahvuus. Aina on tietysti huolenaiheitakin. Kaikenlaiset kirjallisuudelle annetut tehtävät ja toimeksiannot ovat vähän ongelmallisia, olivat ne sitten lähtökohdiltaan kuinka hyveellisiä tai tärkeitä tahansa. Toivon myös painetun kirjan kestävän menossa mukana.

Millaisia terveisiä haluaisit lähettää lukijoille?

Ensinnäkin haluan tietysti kiittää joka ikistä lukijaani. Lisäksi voisin lähettää sellaisia yleisiä terveisiä, että on hienoa kun lukijat nykyään yhä enemmän kertovat lukemistaan kirjoista muillekin Instassa ja Facebookissa esimerkiksi. Ja varsinkin kun tieto monesti menee kirjailijalle itselleenkin. Kirjan ilmestyttyä hän nimittäin odottaa ja googlettaa kärsimättömänä ja jännittyneenä, että onko kukaan löytänyt kirjaa. Pikku postaus riittää ja kirjailijat kiittää!

Mitä luet tällä hetkellä?

Luen Erno Paasilinnan teosta ”Alamaisten elämää” (Otava). Se sisältää kirjailijan kootut satiirit vuosilta 1967–1981.

Mottosi?

Minulla ei ole mitään varsinaista mottoa, mutta kiinnitin tässä kerran jääkaapin oveen pienen lehtileikkeen, jossa on sitaatti Viljami Araviidalta. Hän on nuori vaatturi ja vaatesuunnittelija, josta en tiedä kovin tarkasti, mutta luin tämän lauseen ja olin heti samaa mieltä: ”Kaikki on mahdollista jos haluat nähdä vaivaa ja opetella uusia asioita.” Usein meitä ihmisiä jarruttaa vain rajoittunut ajattelumme tai nujerrettu luontomme.

Miten jatkaisit tätä: “Oli synkkä ja myrskyinen yö.”

”Eräs pieni Jussi-poika oli törmännyt tuohon lauseeseen monet monituiset kerrat vinttihuoneessa lukiessaan, muttei voinut kuvitellakaan, että istuisi vielä jonain päivänä itse kirjoituskoneen ääreen ja ryhtyisi kirjoittamaan kirjaa aivan kuten Ressu.”

Tenavat muuten on eräs eniten minuun vaikuttaneita kirjallisia tuotoksia ja Jaska Jokunen antisankari vailla vertaa.