“Ratkaisu pulppuaa kyllä esiin, kun hetki on oikea.”
Kuka olet ja mistä tulet?
Olen Kölnissä asuva kirjailija Heidi Viherjuuri. Olen lähtöisin Asikkalasta Päijät-Hämeestä. Opiskelin Turussa ja työskentelin opettajana Lahden seudulla, kunnes muutin Saksaan syksyllä 2010. Viiden kuukauden oleskelu on päässyt venähtämään, ja ulkosuomalaisuudesta on tullut pysyvä olotila.
Mikä sinusta piti tulla “isona”?
Lapsena ajattelin, että hammaslääkäri, koska äidin mukaan ne saavat hyvää palkkaa. Sitten tähtäsin aktiivisen harrastamisen kautta tanssijaksi tai tanssinopettajaksi, kunnes abivuonna päätin, että lähden yliopistoon. Opiskelin Turun yliopistossa suomen kieltä, yleistä historiaa ja yleistä kirjallisuustiedettä, ja minusta tuli opettaja. Silloin Turussa aloiteltiin luovan kirjoittamisen oppiainetta, ja siskoni kysyi, eikö minua huvittaisi hakea. En kuitenkaan koskaan ollut kirjoittanut niin sanotusti pöytälaatikkoon vaan ainoastaan päiväkirjaa, ja pitkään koin, ettei minulla ole mitään sanottavaa, joten en hakenut opintoihin.
Mitä kirjoitat?
Olen tähän mennessä julkaissut lastenkirjoja. Ensimmäiset julkaisuni kuuluvat Hilja-kirjasarjaan, joka on tähän mennessä kasvanut seitsemänosaiseksi. Tarina lähti muotoutumaan Oriveden opiston kirjoittamisen verkkokurssilla ja pohjautuu vahvasti omaan lapsuuteeni. Lisäksi olen kirjoittanut tilaussatuja kokoelmateoksiin ja oppikirjaan sekä muutaman kuvakirjan. Tällä hetkellä työstän myös romaanikäsikirjoitusta.
Mikä saa sinut kirjoittamaan?
Kirjoittaminen on minulle yritys selvittää itselleni asioita ja eräänlaista ajattelua, mutta ensisijaisesti se on kielen rakastamista. Nautin sanojen pyörittelystä ja täydellisten ilmaisujen etsimisestä, jaksan lauseen hiomista niin pitkään, ettei siinä ole mitään turhaa vaan se sanoo itseään enemmän. Moni ei pidä tekstin hinkkaamisesta tai uudelleen kirjoittamisesta, mutta minusta se on prosessin paras vaihe. Äidinkielenopettajanakin nautin eniten tekstien korjaamisesta ja kommentoinnista.
Mistä saat ideat tarinoihisi?
Elävästä elämästä, omasta lapsuudestani, lapsia ja heidän leikkejään kuunnellen ja ihmisten kanssa jutellen. Historiallisista lähteistä ja valokuvista, joskus kollegan teosta lukien. Olen oppinut myös luottamaan alitajuntaan. Ratkaisu tai idea pulppuaa kyllä esiin, kun hetki ja aika on oikea.
Mikä on uusin kirjasi ja mistä se kertoo?
Uusin kirjani on juuri mennyt painoon ja ilmestyy huhtikuussa. “Ollaanko nyt perillä” on ensimmäinen suomenkielinen kuvakirjani, ja se kertoo äidin ja lapsen pitkästä matkasta mummolaan. Päivään mahtuu ajelua bussilla, junilla ja autolla sekä liikkumista hisseillä ja lentokoneella, mutta lopulta ollaan perillä mökkilaiturin päässä. Idea kirjaan syntyi erään vastaavanlaisen matkapäivän aikana, sillä Suomen mummolaan matkustaminen kuuluu oman lapseni vuodenkiertoon.
Kerro hiukan kirjoitusprosessistasi.
Olen sekä suunnitelmallinen että siinä mielessä avoin prosessille, että teos syntyy lopulta vasta paperilla. Kerään ideoita ja materiaalia ennen kuin alan kirjoittaa, mutta kirjan sisällön suunnittelu tapahtuu yleensä kirjoittamalla. Aika nopeasti mieleeni putkahtaa kohtauksia, jotka liittyvät kirjan teemaan, ja alan lajitella niitä mahdollisiksi luvuiksi. Prosessi on orgaaninen, mutta rakenne jäsentyy lopulta yllättävän nopeasti ja siihen tulee harvoin suuria muutoksia matkan varrella. En siis noudata tarkkaa ennakkosuunnitelmaa vaan tarina syntyy vasta paperilla ja muokkautuu uudelleenkirjoituskertojen myötä.
Lyhyttekstisen kuvakirjan tekeminen saattaa olla yllättävän nopea pyrähdys. Kun idea on syntynyt, ajattelen sitä tiiviisti jonkin aikaa. Kun alan kirjoittaa, merkitsen sivulle ensin niin monta numeroa, kuin kirjaan tulee sivuja. Sitten täytän kappaleet. Tarina on usein niin valmiiksi ajateltu, ettei ensimmäisen version kirjoittaminen kestä kauaa. Hiominen ja tekstin sovittaminen kuviin onkin sitten oma lukunsa.
Lastenkirjani ovat syntyneet näin, mutta olen jo saanut todeta, että aikuisten romaani olisi vaatinut erilaista lähestymistapaa. Käsikirjoituksen ensimmäinen versio on valmis ja odottaa hiomista, mutta olen jo päättänyt, että jos joskus kirjoitan toisen romaanin, keskityn ensin pitkään ja rauhassa taustatyöhön ja aloitan varsinaisen kirjoittamisen vasta myöhemmin. Uskoisin, että tällainen järjestys ja teoksen selkeämpi jäsentely helpottavat prosessia huomattavasti.
Mikä on parasta, mitä kirjailijuus on sinulle antanut?
Kirjailijuus on antanut minulle ammatin, jollaisesta en osannut koskaan edes haaveilla. Vaikka olen aina lukenut paljon ja kirjallisuus on ollut tärkeä osa elämääni, ajattelin pitkään, että muut kirjoittavat, ja minä arvostelen, vinkkaan, suosittelen ja toimin jossain kirjallisuuden kentän laitamilla. Kun asiat alkoivat mennä kohti omaa kirjoittamista, kaikki tapahtui nopeasti. Kirjailijuus on antanut minulle mahdollisuuden toimia freelancerinä ulkomailla, vapauden toteuttaa itseäni ja luovan ammatin, jonka monipuolisuus saattaa monelle tulla yllätyksenä. Kirjailija kun tekee niin paljon muutakin kuin vain istuu sulkeutuneena kammioon ja takoo tekstiä.
Mitä toivoisit tapahtuvan seuraavaksi kirjailijanurallasi tai muuten elämässäsi?
Toivoisin, että aikuistenromaanini julkaistaisiin lähivuosina ja että minun olisi edelleen mahdollista työskennellä kirjailijana.
Miten näet kirjallisuuden tulevaisuuden?
Vaikeaa on jo nyt ja tulee olemaan jatkossakin. Kirjallisuus kilpailee muiden ajanviettokanavien kanssa ja on koko ajan joutunut ahtaammalle. Kirja esineenä on menettämässä merkitystään, vaikka kirjallisuus ei sinällään ole katoamassa mihinkään. Pidän sähkökirjoja ja äänikirjaa hyvänä keinona kuluttaa kirjallisuutta, mutta tällä hetkellä käytössä oleva systeemi on kestämätön, koska kirjailija ei saa e- ja äänikirjoista riittävää korvausta. Kukaan ei voi enää elättää itseään kirjailijana, jos painettuja kirjoja ei osteta eikä muista formaateista makseta riittävästi.
Millaisia terveisiä haluaisit lähettää lukijoille?
Osta kirja!
Mitä luet tällä hetkellä?
Paperikirjoina yöpöydällä ovat tällä hetkellä kesken Iida Rauman Hävitys ja Veera Ikosen Pimeässä syttyy majakka. Lukulaitteella olen juuri lukenut Tove Ditlevsenin omaelämäkerrallista trilogiaa ja kuunnellut lapsen kanssa Ryhmä Hauta.
Mottosi?
Yrittänyttä ei laiteta.
Miten jatkaisit tätä: “Oli synkkä ja myrskyinen yö.”
Suljin verhot tiukasti, laitoin korvatulpat korviin ja hautauduin lämpimän peiton alle. Toivoin, että aamuun mennessä myrsky olisi riehunut itsensä väsyksiin. Niin oli yleensä ollut tapana käydä.
