”Lukijat ovat yksi Suomen kulttuurin kivijalka.”

Kuka olet ja mistä tulet?
Olen Englannin Cornwallissa asuva dekkaristi. Synnyin Kuopiossa, vietin lapsuuteni Savonlinnassa ja Helsingissä. Ehkä kuitenkin tulen eniten Porvoosta, josta lähdin maailmalle kohta kolmekymmentä vuotta sitten. Tulen myös työväenluokkaisesta, poliittisesti aktiivisesta suvusta. Siksi varmaan olen päätynyt mukaan ympäristö-, eläinsuojelu- ja ihmisoikeusaktivismiin.

Mikä sinusta piti tulla “isona”?
Haha – kirjailija! Kirjoittelin satuja ja tarinoita pienestä pitäen. Sukuni on paitsi poliittinen, siellä myös arvostetaan lukemista ja kirjailijoita. Minut todennäköisesti ehdollistettiin pienestä pitäen ihannoimaan kirjailijan ammattia. Ja piti minusta tulla myös myös eläinlääkäri ja ratsastuksenopettajakin. Päädyin kuitenkin tiedottajan ja toimittajan hommiin. Nykyisin toimin myös psykoterapeuttina.

Mitä kirjoitat?
Tällä hetkellä Cornwalliin sijoittuvia murhamysteereitä Otavalle. Olen kirjoittanut myös sekalaisia kässäreitä, jotka odottavat pöytälaatikossa – lastenkirjan,  romantiikkaa jne.

Mikä saa sinut kirjoittamaan?
Ehkä se suvun harjoittama ehdollistaminen – tai joku ihmeen sisäinen pakko. Tai kun osaan sitä parhaiten – kirjoittaa. Voi olla geeneissä: äitini oli toimittaja.

Mistä saat ideat tarinoihisi?
Yhteen tuli idea vanhustenhoidon puutteista ja saksalaisen naapurini sodanaikaisista muistoista, toisessa halusin kokeilla psykologista jännitystä ja luoda intohimoissen, goottilaissävyisen rakkaustarinan. Valitsin näyttämöksi cornwallilaisen kartanohotellin, koska olin juuri muuttanut Cornwalliin. Tuon rakkaustarinan toinen osapuoli päätyi sitten seikkailemaan Cornwallin mysteerit-sarjaan profiloijana. Sarjan rikokset kietoutuvat paikallisiin legendoihin. Se onoikeastaan sattumaa, sillä ensimmäistä osaa miettiessäni satuin käymään pienessä rannikkokylässä, jonka merenneitolegenda kuulosti kiehtovalta murhan höysteeltä. Kuvaan kirjoissani olemassa olevia kornilaisia kyliä taiteilijan vapaudella.

Mikä on uusin kirjasi ja mistä se kertoo?
Uusin kirjani, Lintumies, kertoo murhasta Mawnan Smithin kylässä. Kyläläisten mukaan murhaaja on legendan Lintumies, joka nähtiin kylässä juuri ennen ruumiin löytymistä. Tapaus liittyy myös korppinsa kanssa kylän laidalla asustelevaan erakkoon, vanhaan valokuvaan sekä surrealistisen maalarin, Max Ernstin, kollaasityöhön.

Kerro hiukan kirjoitusprosessistasi
Etsin legendan, josta on kiva kirjoittaa, ja siitä se alkaa. Seuraavaksi päätän, minkälainen rikos on kyseessä, millaisia tyyppejä kylässä asuu ja minkälaisia motiiveja ihmisillä voisi olla. Jossain vaiheessa luon väljän järjestyksen tapahtumien kulusta ja alan kirjottaa kohtauksia. Ideoita riittää, vaikeinta on päättää, mitkä tarpeet ovat hyvät juuri tähän leipomukseen ja pitää huoli, etten ala toistaa itseäni. Teen kirjoitushommia perjantaista maanantaihin ja loput päivät pidän terapiavastaanottoa netissä ja kotonani.

Aikataulu on minulle tärkeä motivoija, muuten alan haaveilla. Minulla on tietysti deadline, mutta sen lisäksi laitan itselleni tavoitteen, miten paljon minun pitää viikon aikana kirjoittaa. Määrä riippuu yksinkertaisesti siitä, miten monta viikkoa on deadlineen. Toimittajana olen tottunut kirjoittamaan nopeasti. Se auttaa – ja se, että en mystifioi kirjoittamista tai odota inspiraatiota. Haluan kuitenkin kehittyä kirjailijana ja kirjoittaa hyvää kieltä. Tavoitteeni on kirjoittaa kirjoja, jollaisia itse haluaisin lukea ja joita lukiessaan lukija välillä pysähtyy ihastuneena maistelemaan lauseita ja kielikuvia.

Mikä on parasta, mitä kirjailijuus on sinulle antanut?
Parasta on ehkä se, että olen saanut mahdollisuuden kohdata lukijoita ja saada heiltä palautetta. Että kirjani ovat koskettaneet ihmisiä, ja sen kautta meillä on jonkinlainen yhteys. Olen myös saanut ystäviä kirjailijoista ja tienannut jonkin verran rahaa kirjoillani. Olen saanut työn, jota rakastan.

Miten näet kirjallisuuden tulevaisuuden?
Tarinankerronta säilyy aina, mutta kirjallisuuden kenttä tulee varmasti muuttumaan erilaisten tarinnankerrontaan liittyvien alustojen kirjoksi. Onko se sitten enää kirjallisuutta, jos siihen ei liity nimenomaan KIRJA, jos se on audio tai jotain muuta? Kyllä minusta. Olen miettinyt – koska dystopiat kiehtovat minua – miten kirjallisuuden käy, jos valtaosa kirjoista julkaistaan sähköisenä ja netti kaatuu joko ympäristökatastrofin tai roistovaltioiden toimesta.

Kirjallisuuden pitäisi olla valtion erityisessä suojeluksessa, koska se kannattelee meidän pientä kieltämme. Sen säilymiselle ja kehitykselle pitäisi tehdä suunnitelma, jossa pysytään silloinkin, kun hallitukset vaihtuvat. Se tulisi kirjata perustuslakiin. Arvonlisävero pitäisi ihan ensiksi ottaa kirjoilta pois. Täällä Englannissa se on nolla.

Millaisia terveisiä haluaisit lähettää lukijoille?
Ihanaa, että minulla on kelle kirjoittaa kirjoja! Ihanaa, että jotkut teistä lähettävät minulle postia! Ette usko, miten iloiseksi se tekee minut! Lukijat ovat yksi Suomen kulttuurin kivijalka. Kiitos että olette!

Mitä luet tällä hetkellä?
Tunnustan olevani suoratoistopalvelun asiakas ja tuntevani siitä huonoa omaatuntoa. Olen kuitenkin pienituloinen, ja tänne Englantiin on muutoin liian kallista tilata kirjoja. Haluan pitää suomen kieleni vetreänä ja pysyä dekkarigenren kehityksessä mukana – tutkiskella mitä ja miten muut kirjoittavat. Suoratoistopalvelu on siis työvälineeni. Se on myös johtanut siihen, että minulla on lukemattomia kirjoja kesken – kun aina tulee jotain, jota täytyy “ihan vain vähän vilkaista”. Usein aloitan kirjan, ja jos kieli ei nappaa, niin lopetan saman tien. Haluan oppia jotain lukemistani kirjoista, joko rakenteesta tai kielestä. Juuri nyt luen uutta kirjaani varten opinnäytetyötä mielentilatutkimuksesta ja syyntakeettomuudesta. Kirjapuolella on menossa dekkarit Suden lapset (Johanna Holmström), Viha (Eeva Kiviniemi) ja Kadonneet (Tove Alsterdal)  sekä vanha dystopia  Suojaan metsän siimekseen. Odottamassa on mm. Anu Patrakan Kiusaaja ja Paula Hotin Murha ylämaalla. Heidän kanssaan juttelen Helsingin kirjamessujen dekkarilavalla lokakuussa. Odotan malttamattomana Anni Kytömäen uusinta, Mirabilista. Lukemiselle ei valitettavasti löydy tarpeeksi aikaa.

Mottosi?
Kyllä kaikki järjestyy. Se ei välttämättä ole totta, mutta rauhoittaa.

Miten jatkaisit tätä: “Oli synkkä ja myrskyinen yö…”
…, kun uneton kirjailija kyllästyi lakanoissa piehtarointiin ja nousi keittämään itselleen kupillisen teetä. Ehkäpä uni tulisi sen jälkeen helpommin. Hän laskeutui keittiöön ja sytytti valot. Sade ryöppysi vasten ikkunalasia. Ulkona näkyi vain pelkkää pimeyttä ja lasista heijastui hänen oma epäselvä kuvajaisensa, joka sekoittui sadepisaroihin. Äkkiä hänen takanaan liikkui jotain tummaa ja muodotonta. Kauhu muljahti hänen rinnassaan. Hän kääntyi ympäri ja kirkaisi.