Kuka olet ja mistä tulet? Kerro taustoistasi.

Olen Jari Hiltunen, ulvilalainen opettaja, kulttuuritoimittaja, kirjallisuuskriitikko ja tietokirjailija. Kirjoittajanimimerkissäni on mukana Olavi, joka on toinen nimeni. Olen syntynyt vuonna 1968, eli olen tällä hetkellä 55-vuotias.

Minulla on vaimo ja kolme aikuista lasta. Olen kotoisin piikkiöstä force suomesta. Opettajan työtä olen tehnyt kaksikymmentäkuusi vuotta, kriitikon työtä kolme vuotta pitempään. Tietokirjailijaksi aloin viisi vuotta sitten. Olen kirjoittanut tähän mennessä 3 tietokirjaa ja 2 romaania, joista uusin ilmestyy helmikuun lopussa 2024.

Mikä sinusta piti tulla “isona”?

Pappi. Mutta jo lukion loppuvaiheessa huomasin, ettei minusta taida olla ammattipastoriksi. Opettajan työ oli hyvä kakkosvaihtoehto.

Mitä kirjoitat?

Kirjoitan lähinnä lehtijuttuja, kirja-arvosteluja ja haastatteluja. Niiden rinnalla kirjoittelen kirjoja. Tällä hetkellä kaunokirjojen kirjoittaminen kiinnostaa eniten.

Mikä saa sinut kirjoittamaan?

Mielekäs harrastus, aikamahdollisuus ja usko omiin mahdollisuuksiin.

Mistä saat ideat tarinoihisi?

Kirjoista, joita lueskelen. Käytän romaanikirjailijanakin valtavasti erilaisia lähteitä.

Mikä on uusin kirjasi ja mistä se kertoo?

Teho-osasto-niminen autofiktiivinen pienoisromaani, joka kertoo tyttäreni vakavasta sairastumisesta 12 vuotta sitten.

Kerro hiukan kirjoitusprosessistasi.

Kirjoitan kaunokirjallisia tekstejä yleensä aamuisin ja lehtijuttuja iltaisin. En tee laajempaa tekstiä useimmiten koskaan väsyneenä tai väkisin. Teksti joko syntyy tai ei synny. Jos ei tule mitään, annan olla. Tähän asti tekstiä on kyllä syntynyt, joten en kanna asiasta vielä huolta (saa nähdä kymmenen vuoden päästä!). Luen aika paljon kaikenlaista ja annan asioiden muhia mielessäni jonkin aikaa, ennen kuin aloitan varsinaisen kirjoittamisen.

Mikä on parasta, mitä kirjailijuus on sinulle antanut?

Olen saanut paljon uusia lukijoita kirjojeni kautta. Myös suoraa palautetta tulee paljon enemmän kuin lehtijutuista. Se kyllä kannustaa juuri tuollaiseen kirjoittamiseen, vaikka kirjojen kirjoittamisesta tulevat ansiot ovatkin aika huonoja.

Olen kiitollinen jokaisesta lukijasta, joka on kirjani löytänyt. En tavoittele kuuta taivaalta

Mitä toivoisit tapahtuvan seuraavaksi kirjailijan urallasi tai muuten elämässäsi?

Toivon, että terveys kestää vielä monta vuotta ja jaksaisin tehdä työuran loppuun. Olen hirmu iloinen, että olemme saaneet vaimoni kanssa jaettua palkkatyöt ja kotityöt niin, että pystyn myös kirjoittamaan varsinaisen päivätyöni lisäksi. Olen kiitollinen jokaisesta lukijasta, joka on kirjani löytänyt. En tavoittele kuuta taivaalta (eli suuria lukijakuntia). Se riittää, että edes joku tykkää lukemastaan.

Tähänastiset kirjani ovat olleet varsin erikoisista aiheista (aatehistoriaa, maagis-realistinen romaani, autofiktiivinen sairauskuvaus). Aion jatkossakin pysytellä mainstreamin ulkopuolella marginaalissa. Olen iloinen kahdesta kustantajastani (Warelia, Aikamedia), joiden kanssa yhteistyö on sujunut ongelmitta.

Miten näet kirjallisuuden tulevaisuuden?

Aika huonona, jos suoraan sanotaan. Printtikirjojen myyntihän on laskenut jo monta vuotta. Äänikirjabisnes on tuottajien kannalta yhtä huono juttu kuin jokin Spotify musiikintekijöiden kannalta. En itse asiassa halua, että omia kirjojani välttämättä edes luettaisiin äänikirjoiksi, ellei kustantaja sitä erikseen toivo.

Äänikirja liittyy minusta nyky-yhteiskunnassa sairaaseen ilmiöön, joka on multitaskaaminen: tehdään kahta tai kolmea asiaa muka yhtä aikaa, ja kirjojen ”vastaanotto” nivotaan muuhun toimintaan, kuten esimerkiksi autolla ajoon. Ihmiset eivät muka haluaisi enää pyhittää aikaa varsinaiselle lukemiselle, ja se on minusta vahinko.

On viisautta olla vaatimatta nopeasti sellaisia asioita, joiden syntyminen vie yleensä pitkän ajan.

Millaisia terveisiä haluaisit lähettää lukijoille?

Toivottavasti ”normi” lukeminen maistuu teille vielä pitkään!

Mitä luet tällä hetkellä?

Juuri nyt minulla on työn alla Jussi Sudenlehden uusi romaani Mellakka (WSOY). Teen siitä arvostelua Satakunnan Kansa Länsi-Suomi -lehteen.

Mottosi?

Niitä on kaksi: ”Viisauden alku on tosiasioiden hyväksyminen” (J. K. Paasikivi) ja ”On viisautta olla vaatimatta nopeasti sellaisia asioita, joiden syntyminen vie yleensä pitkän ajan”. Jälkimmäinen on oma lause.

Miten jatkaisit tätä: “Oli synkkä ja myrskyinen yö.”

”Matti ei tiennyt, missä koti oli, mutta hänen oli silti pakko lähteä kävelemään eteenpäin. Yhtäkkiä hän näki edessään kummajaisen, jonka muodoista ei saanut selvää.