Sanojen lähteiltä kirjojen mereen
Lyhyet on luokka lyhyille tarinoille, kertomuksille, yksittäisille runoille tai katkelimille. Luokan viimeiset kahdeksan julkaisua tulostetaan omalle palstalleen etusivun yläreunaan. Löydät kaikki Lyhyet tutusti kategorian omalta sivulta, ja kunkin Kertojan omat ”lyhyet” löytyvät hänen omasta portfoliostaan.
Kiukaan sihahduksen jälkeen ehdimme hengittää muutaman kerran ennen kuin höyry saavutti meidät. Kattoa pitkin vyöryvä kosteus puraisi nautinnollisen kivuliaasti poskipäistä, korvista ja hartioista.
‒ Menen jo suihkuun, Hanna sanoi puhisten ja laskeutui lauteilta pitäen päätään matalalla. Panin merkille, kuinka hänen …
Lue lisää ja kommentoi
Prologi
Tuuli ottaa männyn siemenen
hellästi
lennättää
niin ettei edes huomaa
siemen juurtuu
mihin tuuli sen asettaa
I
Minun juureni ovat kasvaneet tähän kirottuun maahan. Ne ovat porautuneet syvälle savipeltoon. Kivien välistäkin ne ovat paikkansa hakeneet. Paljon syvemmällä …
Lue lisää ja kommentoi
Soutajana syyskalalla tympiintynyt äitini seisoi sodan aikainen nagaani kourassa ja sanoi isälle, että paras nyt oli valita. Se on loppu nyt tämä jatkuva kiukuttelu siitä, että souda ja huopaa, oikealle ensin ja hiukan enemmän vasemmalle sitten. ”Se on loppu nyt!” …
Lue lisää ja kommentoi
Heikki tiesi mitä Jessica ajatteli, joten hän kiirehti sanomaan oman kommenttinsa ennen tätä:
− Näytät kauniilta.
− Enkä näytä. Kauhea maha! Jessica torjui sulhasensa kehut.
− Kulta, kaikki tietävät, että siellä on vauva, etkä ole lihava. Sinun sisälläsi kasvaa uusi …
Lue lisää ja kommentoi
– Käy rohkeasti peremmälle. tumma miesääni kehotti. Inkaa jännitti. Hän oli ensimmäistä kertaa Hämeen keskiaikafestivaalilla. Houkutteleva kyltti Mr Tiger kertoo kohtalosi oli pysäyttänyt.
– Tämä on ihan hullua, en ole ikinä ennen käynyt ennustajalla, Inka henkäisi.
Hän katseli ympärilleen. Telttakatos …
Lue lisää ja kommentoi
Huoltokatko on päättynyt. On aika rapsuttaa koiraa. Roima ja Temi artikkelikuvassa. (Koska artikkeli on muutettu sivuksi, artikkelikuvan ei ole tarkoituskaan näkyä tässä.)
Lue lisää ja kommentoi
Päivä päivältä aloittaminen pelotti edellistä enemmän. Blokki oli ollut päällä jo pitkään. Oikeita sanoja eli löytynyt. Istuin tyhjän paperin edessä saamatta mitään aikaiseksi. Lopulta minun oli pakko sanoa se ääneen.
— Minua pelottaa.
— Vai pelottaa sinua, vastasi paperi…
Lue lisää ja kommentoi
Joskus aamuyöllä oveni kädensija rupesi liikkumaan. Se pitää narinaa, kun sitä vääntää auki oikein syvästä lukosta. Vedin peittoa pääni yli ja pidätin hengitystä, Mutta ei Elias mennyt pois. Hän rupesi hiljaa kynnellä morsettamaan oveen. Hänellä ”oli asiaa”, kuiskasi, ja minä …
Lue lisää ja kommentoi
Äiti ei halunnut nähdä pahaenteisiä ukkospilviä, jotka pimensivät ikkunat. Hän puhui ihmisille iloisella äänellä. Hän nauroi turhan paljon. En tiedä, huomasivatko muut, mutta mamma ja pappa huomasivat. Äiti itki enemmän kuin minä.
”Kotiasioista ei puhuta.” Kotiasia tarkoitti isää. Kun isä …
Lue lisää ja kommentoi
Miten vihaankaan häntä. Kun katsonkin häneen päin, näen punaista. Miten hän keimailee. Miten hän pukeutuu vietelläkseen. Hänen pilkallinen naurunsa satuttaa. Olen hänelle pelkkää ilmaa. Hän on röyhkeä. Ottaa haluamansa muista piittaamatta. En voi katsella sivusta. Minun on pakko tehdä jotain. …
Lue lisää ja kommentoi
”Kirjailijaksi ei synnytä. – On elettävä sellainen elämä, josta syntyy kirjailija”. – Erno Paasilinna
”Tullakseen kirjailijaksi on synnyttävä sellaiseen perheeseen, mistä tulee kirjailijoita” – Arto Paasilinna
Kirjan alkulauseessa heitän lukijalle haasteen. ”Haluatko mukaani hyvään tarinaan?” Voisin myös …
Lue lisää ja kommentoi
Vanhat avioliitot ovat kuin museoidut talot. Sokkelin nurkkakivet ovat vinossa, sammalta alimman laudoituksen rakosissa. Rakennuksen pohjan ristimitta on aikoinaan tomerin kourin ja hellin mielin mitattu. Ilman alituisia kuntotarkastuksiakin talo on pysynyt pystyssä. Kivijalan tuuletusluukusta kulki aikoinaan kissa, nyt talon alla …
Lue lisää ja kommentoi
KUOLEMA HÄMEEN KESKIAIKAFESTIVAALILLA
Mama Maddalena oikaisi selkäänsä. Perjantai-ilta Hämeen keskiaikafestivaalilla oli ollut vilkas. Hänen ennustusteltassaan oli käynyt uteliaita vieraita jonoksi asti. Mama lupasi kaikille vain hyviä ennustuksia. Suurin osa uskomattoman kauniin pakan korteista oli heleän värisiä ja myönteisiä. Muutamat tummasävyiset …
Lue lisää ja kommentoi
– Miehenne kunto ei tule palautumaan leikkauksia edeltävälle tasolle. Nyt on aika valmistautua palveluasumiseen, nuori tukevasti raskaana oleva lääkäri katsoo minua sinisillä silmillä. Olen näkevinäni niissä myötätuntoa. Ehkä sääliäkin.
Vedän henkeä ja yritän pidätellä kurkkuun noussutta palaa.
– Jos miehenne …
Lue lisää ja kommentoi
Nykyhetki
Terapeuttini Tarjan pöydällä on värikkäistä papereista taiteltuja origamilintuja. Ne on tehty juuri sellaisesta paksusta paperista, josta pidän. Kun Tarja katsoi hetkeksi muualle, söin pöydällä hänen papereissaan kiinni olevan klemmarin, mutta haluaisin kyllä todella ahmia myös sen vieressä olevan sinisen …
Lue lisää ja kommentoi
Mies haluaa olla Uuno Turhapuro. Sörsselsson osaa pysyä kaukana hameväestä, mutta Uuno sotkeutuu naistensa vyönnyöreihin ja essunkulmaan. Hän tekee sen aina luonnonlahjakkaasti onnekkaiden tähtien alla. Uuno on numero Yksi vaimon, anopin ja satunnaisten sihteerikköjen mielestä.
Uuno on juuri sitä, mitä …
Lue lisää ja kommentoi
Sunnuntai-ilta kävi jo seitsemää. Isää ei kuulunut. Äiti sanoi, että ei ollut lainkaan huolissaan, koska tiesi oikein hyvin missä isä oli. Äiti oli soittanut Villiruusuun. Siellä isä pelasi biljardia kavereidensa Kipparin ja Läski-Repan kanssa. Television luontodokumentti oli jännittävä, siinä leijonanaaras …
Lue lisää ja kommentoi
Vehreän niityn laidassa, lähellä kaunista metsää, asusteli aikoinaan nuori rupikonna, Sapoksi kutsuttu. Sapolla oli pitkät, jäntevät takaraajat, käsissä vahvat sormet, ja sen mudanväristä selkää koristi joukko pahkuroita ja muhkuroita. Sapon suuret silmät möllöttivät pään molemmin puolin ja sen leveä suu, …
Lue lisää ja kommentoi
Niilon silmät tuikkivat enimmäkseen iloisesti, joskus hän rallattelikin leikkiessään: – Olen Niilo iloinen, melkein satakiloinen. Satakiloinen Niilo ei kyllä ollut, vaan pieni ja vikkelä pojannappula, jonka jalat joutuivat nopeasti sinne, minne hän halusi. Niilo piti erityisesti piirtämisestä. Hänen mieleensä tuli …
Lue lisää ja kommentoi
Tunnen, miten hengitykseni tihenee, poskipäitäni kuumottaa. Kenkieni korot painuvat hiekkaan. Jalkani jouduttavat minua kilpaa mieleni kanssa. Kohta, ihan kohta. Tornimaisen mustan kiven takaa suoraan ensin, sitten pilarikatajan ohitse. Katajan tiheiksi kasvaneet tupsuoksat minun hartioillani. Käännös kohti aidan takaa alkavaa loputonta …
Lue lisää ja kommentoi