Tarinavirta

KUOLEMA HÄMEEN KESKIAIKAFESTIVAALILLA

Mama Maddalena oikaisi selkäänsä. Perjantai-ilta Hämeen keskiaikafestivaalilla oli ollut vilkas. Hänen ennustusteltassaan oli käynyt uteliaita vieraita jonoksi asti. Mama lupasi kaikille vain hyviä ennustuksia. Suurin osa uskomattoman kauniin pakan korteista oli heleän värisiä ja myönteisiä. Muutamat tummasävyiset kortit hän tulkitsi varoituksen sanoiksi. Olihan elämässä pettymyksiä, mutta niiden yli piti kivuta.

Nuori keskiaika-asuun pukeutunut Vilppu soitti iltahämyssä jouhikkoa. Sen yksitoikkoiset sävelet olivat vaivuttaa Maman uneen. Hän havahtui, kun tuohivirsukauppias Arvo tuli hätääntyneen näköisenä tervehtimään.

”Mama, meidän Martta on ollut jo useita tunteja poissa. Olen niin huolissani.”

”Minnekäs Martta on mennyt?”

”Hän halusi ehdottomasti päästä mukaan vapaaehtoisena testaamaan koronavirusrokotetta. Meni hakemaan sitä tuolta terveyskeskuksesta. Ettei vaan ole eksynyt matkalla? ”

”Kuule Arvo, siellä on varmaan jonoa. Odotellaan vielä hetki ja lähdetään sitten etsimään.”

”Mama, tässä on Knut. Haluttiin tulla tapaamaan sinua. Ennustathan meille?”

Mama katsoi sirkeäsilmäistä neito Pirittaa ja tämän vierellä seisovaa komeaa viikinkipoikaa. Päivällä oli käyty hurja meritaistelu viikinkien ja hämäläisten välillä Vanajaveden selällä. Knut tovereineen oli ollut voitokas. Piritta katsoi häntä palvovasti.

”Totta kai. Nosta Piritta itsellesi onnenkortti vasemmalla kädellä, niin saadaan sydämesi mukaan.”

Piritta lehahti punaiseksi ja nosti varovasti kortin.

”Lanttien prinsessa. Se on perheen ja äitiyden kortti. Ole tyttö varovainen, olet vielä liian nuori äidiksi.”

Piritta punastui uudelleen, katsoi Knutiin ja hihitti. ”Enhän minä vielä.”

”Sinun vuorosi Knut.”

Viikinki kumarsi ja nosti kortin.

Mama tulkitsi huolestuneen näköisenä. ”Nostit Miekkojen kahdeksikon Häirintä. Olet tilanteessa, jossa sinun on tehtävä valinta kahden vaihtoehdon välillä. Valitse viisaasti.”

Knut nyökkäsi ja katsoi korttia, jossa oli kuusi käyrää sapelia ja kaksi miekkaa tummalla pohjalla. Mama näki, että hänen mielessään kävi myrsky. Sitten poika naurahti, otti Pirittaa kädestä ja kiitti.

”Mama, annoit minulle ajattelemisen aihetta. Mutta nyt on markkinapäivä ja meillä leirissä karkelot. Tule Piritta, lähdetään.”

Mama jäi katsomaan mietteliäänä nuorten perään. Vilppu näytti pettyneeltä. Kyllä hänkin olisi ollut valmis viettämään iltaa Piritan kanssa.

Viikinkien leirissä paloi nuotio. Pitkälle lankkupöydälle oli katettu syötävää. Piikatyttö tarjoili kuplivaa simaa. Nuoret piirittivät Piritan ja Knutin, kun nämä saapuivat.

”Knut, missä olit? Tule karkeloon kanssamme”, tytöistä innokkaimmat kutsuivat.

Knut otti Piritan kainaloonsa ja he aloittivat piiritanssin. Nauru raikui ja tunnelma oli riehakas. Ilmassa kävi kuitenkin viileä tuulahdus. Piritta tunsi selässään kadehtivia katseita. Neidot eivät pitäneet siitä, että vieraat osallistuivat heidän ilonpitoonsa.

Knutin Synnöve-äiti katseli alta kulmien poikansa tanssia. Knutin tyttöystävä oli jäänyt kotiin hoitamaan sairasta äitiään. Synnöven sydäntä kylmäsi hänen huomatessaan, miten nopeasti nuori mies oli unohtanut mielitiettynsä. Olihan Piritta sorea, kun hän pyöri piirissä vaaleat palmikot liehuen. Mutta että hämäläinen, ei ikinä.

”Hei, nyt on minun vuoroni.”

Neito Freija otti Knutia kädestä ja veti tämän villiin tanssiin. Kipinät sinkoilivat, kun nuoret pyörivät nuotion ympärillä. Muut neidot taputtivat käsiään. Piritta istuutui yksin pöytään. Oliko tämä virhe?

Hän rauhoittui, kun Knut palasi hengästyneenä. Hän suikkasi suukon Piritan poskelle.

”Tytöillä on vauhti päällä. Älä välitä. Vetäydytään kohta kahdestaan jonnekin rauhalliseen paikkaan. Minulla on sinulle jotain.”

Piritan silmät pyöristyivät, kun Knut veti taskustaan pienen rasian. ”Kultasormus? Minulleko?”

”Kyllä vain. Se kuului isoäidilleni ja on kulkenut suvussa pitkään. Se on nyt sinun, jos haluat seurata minua. Kotona odottaa pieni mökki meren rannalla. Tulethan?”

Piritta oli pyörällä päästään. Tämä kävi liian nopeasti. Hän oli kuitenkin varma, että halusi Knutin. Hän kietoi kätensä miehen kaulaan ja kuiskasi: ”Kyllä, seuraan sinua.”

”Missä minä olen? Olen aivan pyörryksissä.”

Vanha tuohiessuinen nainen oli tupsahtanut leiriin nuotiotulen ohjaamana.

Piritta riensi apuun. ”Martta-täti, mistä sinä tulet?”

”Kävin terveyskeskuksessa ja sain piikin. Nyt olen aivan sekaisin. Silmissä hämärtää enkä osaa takaisin Arvon luo.”

”Älä huoli, minä vien sinut”, Piritta lupasi.

Synnöve tuli paikalle. ”Kuulehan Martta, istu tuohon tulen ääreen ja lepää hetki. Tarjoan virkistävää yrttiteetä.”

Martta sai huovan harteilleen ja joi kupillisen kitkerää teetä. Hän torkahti. Unessa pyörivät rokotuspiikit, harhailu, savun tuoksu, tulen liekit, kultasormuksen välähdys.

Hän hätkähti hereille. ”Minun pitää palata, kiitos teestä”, hän sai sanottua ja nousi huterasti jaloilleen. Piritta ja Knut lähtivät saattamaan.

Arvo oli huolesta harmaa, mutta tointui nopeasti, kun Martta löytyi. Hän ja Mama olivat kierrelleet turhaan markkina-alueella huhuilemassa. Nyt kaikki valmistautuivat nukkumaan. Huomenna olisi uusi vilkas markkinapäivä.

Aurinko oli korkealla, kun Mama heräsi teltassaan. Hän hieroi silmiään ja odotti näkevänsä neito Piritan naapurikojussa. Se oli kuitenkin tyhjillään.

Voi sitä nuorten lempeä, Mama tuumi hiukan kateellisena. Hetken kuluttua Piritta hiipi hiljaa myyntipöydän taakse. Mama näki, ettei tyttö ollut nukkunut silmäystäkään. Ollapa vielä nuori ja rakastunut, hän haikaili.

”Mitä sinulle on tapahtunut? Miksi kätesi on siteessä?”

”Äh, ei mitään. Tanssittiin nuotion äärellä ja yksi tytöistä kohensi tulta. Kekäle lensi syliini. Se oli varmasti vahinko.”

Mama ei ollut siitä vakuuttunut. Hän epäili, että neito Piritta oli saanut tahtomattaan vihamiehiä.

Viikinkileirissä valmistauduttiin päivän meritaisteluun. Knut istahti aamukahville Synnöven viereen.

”Äiti, annathan siunauksesi minun ja Piritan liitolle. Menimme viime yönä kihloihin”, hän tunnusti.

Synnöve kalpeni. ”Entä tyttösi kotipuolessa?” hän sai kysyttyä.

”Voi, se oli vain ystävyyttä. Pirittaa minä rakastan.”

Juttu jäi kesken, sillä kutsuhuuto viikinkiveneisiin raikui. Knut sieppasi varusteensa ja lähti muiden nuorten kanssa rantaan. Synnöve piteli rintaansa ja mietti. Nyt olivat hyvät neuvot tarpeen.

Hämäläisten leirissä Martta purki sydäntään Mama Maddalenalle.

”Olin aivan tokkurassa. Näin unia, mutta olen varma, että näin Knutin antavan Piritalle sormuksen.”

Mama huolestui. Hän muisti eilisen ennustuksen. Piritta oli vaarassa. Viikingit olivat tunnetusti hurjapäisiä. Eivät he antaisi helposti hämäläistytön viedä komeinta urhoaan.

Sima virtasi illalla viikinkileirissä voitokkaan taistelun jälkeen. Kaikki hurrasivat Knutille, joka oli päivän sankari. Piritta halasi viikinkiään, eikä välittänyt pahansuovista katseista. Knut oli hänen. Kultasormus oli ketjussa kaulalla väljän pellavapuseron alla. Olisi ollut liian uskaliasta laittaa se sormeen.

Piritta siemaili simaa. Eilen se maistui kukkaishunajalle. Tänään siinä oli kitkerä vivahdus. Hän työnsi mukinsa Knutille, jonka sahtituoppi oli tyhjä.

”Juo sinä, olet aivan hikinen taistelun jäljiltä”, hän sanoi.

Knut kumosi mukillisen kuplajuomaa ja vei sen jälkeen Piritan tanssin pyörteisiin.

Vilppu oli tullut leirinuotion ääreen ja soitti kaihoisasti jouhikolla. Yhtäkkiä hänen soittimensa parahti. Hän näki, että Knut oli kaatunut maahan ja muuttunut siniseksi kasvoiltaan. Hän piteli kurkkuaan.

”Apua, Knut on saanut sydänkohtauksen”, Piritta huusi.

Mitään ei ollut tehtävissä. Nuori komea viikinki oli poissa.

Kuolema viikinkileirissä, iltapäivälehdet otsikoivat.

Sunnuntaina festivaaleilla oli väkeä enemmän kuin koskaan. Viikinkitaistelu oli peruutettu. Uteliaan kurkkivat leirin aidan takana, mutta mitään ei ollut nähtävissä.

Surullinen joukko oli kantanut pellavalakanaan käärityn Knutin viikinkiveneeseen ja soutanut pois. Piritta jäi rannalle itkemään.

”Mama miten se oli mahdollista. Knut oli terve ja hyvässä kunnossa. En voi ymmärtää”, tyttö voihki.

Mama mietti. Oliko kyseessä murha? Mutta miksi Knut? Hänhän oli omiensa joukossa. Oliko kohteena sittenkin Piritta? Kyllä, niin se täytyi olla.

”Tyttöseni, kerro minulle, mitä oikein tapahtui.”

Maman silmät välähtivät, kun hän sai kuulla kihlauksesta ja simamukin vaihtamisesta.

Enää oli vain yksi kysymys. Kuka oli katalan teon takana? Synnöve vai Knutin toverit? Piikatyttö se tuskin oli.

”Martta, kerro vielä käynnistäsi viikinkileirissä. Millaisen vaikutelman sait tunnelmasta?”

”Olin kyllä aika sekaisin, mutta huomasin, että Synnöve hallitsi lääkeyrtit. Näin myös kateellisia silmäyksiä Piritan suuntaan. Ilmassa oli mustasukkaisuutta ja jopa pahanilkisyyttä.”

Mama sulki silmänsä. Äiti Synnöve ja neito Freija vaikuttivat todennäköisiltä syyllisiltä Piritan suhteen. Kekäleen harhautuminen oli selvästi tyttöjen kiusaa. Mutta millaisiin tekoihin äiti pystyisi?

Entä jos kohteena oli kuitenkin Knut? Oliko joku hänelle mustasukkainen?

Mama ei keksinyt muita kuin Vilpun, mutta luopui ajatuksesta. Poika ei tekisi pahaa kärpäsellekään.

Mamalla oli taikavoimia. Hän keitteli itselleen yrttijuoman ja vetäytyi telttaansa. Kun sakeat huurut haihtuivat hänen silmiensä edestä, hän näki tummapukuisen hahmon kumartuneen keittopadan ylle. Oliko se Synnöve?

Kyllä vain. Tämä sirotteli pataan valkoista jauhetta. Kuivattuja valkoisia kärpässieniä? Synnöve otti pikarillisen uutetta ja kätki sen pellavapukunsa taskuun. Kun nuoret karkeloivat, hän tuli pöydän ääreen ja tipautti muutaman pisaran Piritan simamukiin.

Mama hätkähti hereille. Niin sen täytyi olla. Parasta antaa asian olla. Synnöve oli saanut kaamean rangaistuksen teostaan. Mama ei voinut edes kuvitella, miltä äidistä tuntui, kun hän huomasi surmanneensa oman poikansa.

Telttakylässä oli nyt hiljaista. Suurin osa myyjistä oli purkanut myyntikojunsa. Jouhikon sävelet kiirivät valoisassa illassa.

Mama heltyi, kun hän katsoi, miten Vilppu lohdutti Pirittaa. Elämä jatkui. Ehkäpä se äitiyden korttikin vielä toteutuu, Mama haaveili.