Mies haluaa olla Uuno Turhapuro. Sörsselsson osaa pysyä kaukana hameväestä, mutta Uuno sotkeutuu naistensa vyönnyöreihin ja essunkulmaan. Hän tekee sen aina luonnonlahjakkaasti onnekkaiden tähtien alla. Uuno on numero Yksi vaimon, anopin ja satunnaisten sihteerikköjen mielestä.
Uuno on juuri sitä, mitä lemmenkipeät naiset käyvät vonkaamassa nettitohtorin pakeilla: ”Mieheni on kiltti, huomaavainen ja täydellinen isä. Hän osaa siivota, kokata, tahkota rahaa. Mutta! Mistä löydän kunnon miehisen miehen, joka vie eikä vikise? Haluan hoivata miestäni, mutta sänkyyn haluan pedon, joka ei jaarittele, ei puhu eikä pussaa vaan käy ronskisti suoraan asiaan. Miten koulutan sellaisen miehen itselleni?”
Nettiseksologi ehdottaa sitä, mitä ensin miehet, sittemmin myös naiset, eniten inhoavat: Keskustelkaa! Kertokaa tarkasti mutta hyvässä hengessä kummankin tarpeista. Varatkaa kahdenkeskistä aikaa Dubain ylellisestä aikuishotellista. Sytyttäkää kynttilät tuoksuilla ryyditetyn kylpyammeen reunustalle. Hierokaa toistenne selkää. Keskustelkaa lempeästi yhteisistä hyvistä hetkistänne ja tulevaisuuden toiveistanne.
Uuno ja Uunon nainen vihaavat tunteiden kokoaikaista vatkaamista. He eivät halua pilkkoa joka ainutta lapsuuden mietettä, nuoruuden ajatuskoukeroa tai aikuisen ihmisen mieleen juolahtanutta horinaa.
Uuno haluaa olla Uuno, lähiympäristönsä kunkku, joka sanoo sanan silloin kun on asiaa. Uuno on kuolematon. Hän on ikiaikainen Uros ja raavas laumanjohtaja. Kauemmin hänen omaleimainen uroshajunsa naisen nenässä viipyy kuin siloposkisen Tuiskun tai rentuksi naamioituneen Tähkiksen.
Uuno saa toteuttaa omaa karheata sisäistä miehisyyttään ilman monenkirjavien varvashoitajien, kynsifiilareiden tai tukantumputtajien apua. Hänelle koko maailma on yhtä avoin kuin silloin joskus lapsena, kun hän taaperona veti perässään vaarin omin käsin rakentamaa puuautoa.
Villit naiset riippuvat Uunon luonnon tatuoimissa käsivarsissa. Sormeakaan nostamatta Uuno saa muijat misseistä mummuihin näperöimään tuuletuspaitaan lisää sormenjälkiä.
Uraputkeaan Uuno voi vääntää ihan siihen suuntaan, mihin kulloinkin näkee kutsumusta. Miehen suosio ei riipu rahasta eikä titteleistä. Mitä enemmän Uuno lepäilee riippukeinussa, sitä varmemmin hän saa vierelleen kavereita, kauniin naaraan ja maksuliikenteen suunnatuksi tililleen. Uunon ei tarvitse napeilla pelata, killingit kilisevät taskuun ja taskusta maailmalle ilman pankkiherran edessä nöyristelyä tai pankkiautomaatilla jonottelua. Uuno osaa delegoida elämän pikkumaisuudet muiden hoidettaviksi. Hän osaa alkukantaisen eläimen eleviestinnällä deletoida jopa änkyröivät byrokraatit niskastaan.
Parhaimmillaan Uuno on Harrikan selässä. Viilettäessään kohti auringonlaskua Uno The First on Easy Rider on the Road. Tuuletellessaan paitaansa leppeässä tuulessa Hangosta Petsamoon ulottuvalla catwalkilla mies löytää elämäänsä vapauden ja ikuisen nuoruuden. Toisinaan hän töksäyttää myös elämän rajallisuuteen, vaikka ei samoilla pölyisillä poluilla lennäkään kuin Thelma ja Louise.
Enää Uuno ei tarvitse muijaa, ei nalkuttavaa eikä rapsuttavaa, ei rahaa kinuavia kakaroita eikä edes vanhojen kavereiden kanssa vietettyjä kaljailtoja. Pari kertaa sillanpenkkaan ja venäläiseen rekkaan osuttuaan mies on kypsää kauraa siirtymään seuraavalle miehiselle lakeudelle, jossa puhaltavat raikkaat tuulet ja näkymää riittää joka suuntaan.
Oletteko koskaan nähneet äijälaumaa ryntäämässä maaliskuiselle natisevalle jäälle? Mystisen systeemin mukaan joka mies löytää paikkansa. Mies istuu kaukana toisesta miehestä, sovittaa kairaa haaroihinsa ja rupeaa melkein näkymättömin liikkein jahtaamaan elämänsä viimeistä saalista.
Onko liikuttavampaa näkyä kuin toppatakkinen urho istumassa lämpöistuimellaan aurinkoisella jäälakeudella? Oman elämänsä onnellinen mies, joka jallittaa tyhmemmän luulemaan, että muka tavallinen uunohan siinä miesluolassaan.
Ompa mielenkiintoinen näkökulma miehisyyteen naisen kirjoittamana. Analyysi on purevan totuudenmukaista jättäen kuitenkin pelivaraa itse kunkin asettua Uunon saappaisiin.
jäin vain miettimään sitä, pitäisikö nimi Uuno korvata jollain toisella miehekkäällä nimellä, sillä näen mielessäni vain sen Uuno-elokuvien säälittävän hahmon, joka ei täytä miehisyyden mittoja kuin rimaa hipoen.
Lisää tällaista.
Saamasi pitää, Toivo Kuuvalo, kunhan muutaman päivän toivun Uunosta ja paistan uunon tuoman mateen.
Olen tähän asti jotenkin inhonnut Uuno Turhapuroa, mutta nyt en enää inhoa. Kiitos, Liisa!
Kysytäänpä asiaa Uunolta itseltään:
Uuno on onnellisimmillaan, kun Kerttu tulee, eikä kysele vaan ottaa omansa. Siinä ei kysellä, nukkuuko lapset vai anoppi naapurihuoneessa, Uuno osaa kyllä pitää suunsa kiinni.
Mutta Uunolla on tosiaan monta monta muutakin onnellista paikkaa:
Onnellisimmillaan Uuno on, kun hän muistaa kesken yhteisten etätöiden huikata naapurihuoneeseen, kuinka sulla menee, ja saa pikalounaalla keittiössä muiskun ja kuiskauksen “kiitos kun huomasit minut.” On nimittäin päiviä, jolloin Uuno ei muistakaan, vaan innostuu flirttailemaan nettiystäviensä kanssa.
Onnellisimmillaan Uuno on, kun hän katselee nukkuvaa koiraansa ja työntää jalan sen alle lämpimään. Tieto siitä, että tämä lämpö on meidän kahden välinen salaisuus on ihmeellinen hetki keskellä arkea.
Uunon onnellisiin hetki on myös aina se, kun hän pääsee kertomaan toiselle Uunolle, että hän on itse asiassa nero matematiikassa. Tajusitko koskaan pythagoraan lausetta ja muistatko sen ulkoa, Uuno kysyy. Vastauksesta riippumatta hän jatkaa: “Mutta tiedätkö, mihin liittyy numerosarjaan 3-4-5”, ja muikistelee perään.
Uuno on onnellisimmillaan, kun hän saa puhua kahden kesken tyttärelleen. “Minä olen nii-in sinun puolella”, hän vastaa, kun poikaystävä, suvun ihannevävyksi luultu, on edellisenä päivänä jättänyt tämän. Uuno laskee kätensä tyttären olkapäälle ja ottaa häneltä hänen itkunsa pois.
Uunon onnellisimmat hetket koostuvat pienistä asioista: Että hän saa avata naiselle oven, mutta mennä sisään ennen poikaansa. Että hän saa ottaa hatun päästä aina sisälle mennessään, vaikka koskaan ja minkään rakennuksen katossa ei ole jumalaa näkynytkään. Että hän saa kumartaa nöyristelemättä ja puhua suoraan kaikille niille, jotka ovat hänen vertaisiaan – tai mieluummin asemassa tai rahassa vähän merkittävämpiä.
Uuno on onnellisimmillaan silloin, kun hän on yksin eikä kukaan häiritse häntä, sillä loppujen lopuksi vain korvan tinnituksella tai lintujen laululla tai betoninvalajan harmaaseen seinään jättämällä oksan kuvalla on merkitystä. Ne ovat asioita, jotka ovat yksin Uunon omia, ja joiden arvoa kertut ja suurin osa muista uunoistakaan ei ymmärrä.
Muistijälkiä 16
Napsahdus Afrikassa, äsken.
Olin juuri kävellyt viiden litran vesikannua heilutellen Admiran dekille.
– Link Wray on kuollut.
– Kuka?
Kannun kahva rupesi kovertamaan käsivartta.
– Anna olla, Khaled huitaisi kädellään. Hän painoi soimaan kappaleen, jossa oli pitkä, huohottava instrumentaaliavaus.
– Mikä? kysyin.
– Anegma nine era, Khaled tiesi, egyptiläinen syntyjään.
– Ei mitään tekemistä Link Wrayn kanssa?
– No saako sitä juomaa? Toitko muuta?
Kamelinajajan huuto yhtä aikaa Khaledin kurkussa ja paatin appelsiinilaatikon päällä olevassa soittimessa.
– Ei mitään tekemistä Link Wrayn kanssa. Paitsi että kuulin kuolinuutisen, jolla ei ollut uutisarvoa siinä jokapäiväisen kuoleman maassa.
Khaled avasi viimeisen kiehuvan Sakaran.
Sillä hetkellä minun oli ikävä Uunoa. Sitä yksinkertaista miestä, joka ei kysynyt vaan … no, teki, minkä parhaiten osasi…