Tarinavirta

Sunnuntai-ilta kävi jo seitsemää. Isää ei kuulunut. Äiti sanoi, että ei ollut lainkaan huolissaan, koska tiesi oikein hyvin missä isä oli. Äiti oli soittanut Villiruusuun. Siellä isä pelasi biljardia kavereidensa Kipparin ja Läski-Repan kanssa. Television luontodokumentti oli jännittävä, siinä leijonanaaras tepasteli savannilla ja nuuhki ilmaa. Tuuheakaulurinen leijonaisä pysytteli kauempana, koska se ei enää kuulunut laumaan. Niillekin oli tullut riitaa. Kuiskasin Nealle, että äiti tepastelee kuin leijona. Nea nauroi kippurassa, mutta sille tuli heti nukkuma-aika.
Minä sain valvoa yhdeksään.

Uusi opettaja oli muuttanut Hämeenlinnasta. Se sanoi, että oli saapunut Lahteen ihan meitä varten. Opettaja oli pitkä mies, jolla oli punakat kasvot ja niissä syviä kuoppia, vakoja ja näppylöitä. Heti ensimmäisenä päivänä kolmasluokkalaiset olivat juosseet kertomaan, että Luciferista tulisi meidän luokanvalvojamme. Uusi opettaja kertoi uskovansa jumalaan ja olleensa itse nuorena alkoholin ja huumeiden väärinkäyttäjä, mutta parantuneensa. Viinapiru oli kukistunut. Jeesus oli hänet pelastanut, eikä hän salannut sitä. Oikeasti opettajan nimi oli Markku, mutta se oli pitänyt edellisenä keväänä niin kovaa kuria, että sitä oli alettu nimittää Luciferiksi. Vessan kopin seinään oli kirjoitettu mustalla tussilla Luska on paska. Asiaa oli tutkittu koko toukokuu, oppilaita kuulusteltiin, mutta syyllinen ei ikinä selvinnyt. Siivooja oli jo pessyt kirjoituksen pois.

Tulin ensimmäiselle tunnille myöhässä, koska olin vessassa, enkä ollut kuullut kellon soittoa. Juoksin kyllä ja koputin.

– Jonia jo odotettiin opettaja sanoi, kun astuin sisään. – Minä kuulin aiemmalta luokanvalvojaltasi, että sinä olet usein myöhässä. Nyt neljäsluokkalaisena sinä muistat saapua tunnille ajoissa, eikö niin? Aloitetaan tämä lukuvuosi paremmalla asenteella.

Nyökkäsin opettajalle.

Opettaja pyysi meitä ottamaan koulukirjat esille. Se kaivoi nahkasalkustaan siististi muovitetun matematiikan kirjan ja nosti sen ilmaan. – Syksyn aluksi päällystämme koulukirjat, opettaja sanoi.

– Jokaisen kirjan pitää olla päällystetty siihen mennessä, kun ainetta ensimmäisen kerran opetetaan. Päällystettyinä ne pysyvät hyvässä kunnossa koko lukuvuoden.

Mustat kengät kopisivat, kun opettaja kulki jakamassa syksyn lukujärjestykset. Se lemusi voimakkaasti partavedelle. Aineita oli paljon, ja päällystettävää riittäisi. Roope tökkäsi lyijykynän kärjellä olkapäähän ja kuiskasi: – Lucifer.

Maanantaina opettaja kiersi historian tunnin aluksi luokassa. Kirjat piti asettaa pulpetille niin, että näkyi olivatko ne oikein päällystetty. Opettaja kopautti karttakepillä pulpetin kantta. Partavesi lemahti pilvenä, kun se kulki ohitse.

– Jonin, Peterin ja Kristan historian kirjoista puuttui päällyste. Hoidatte sitten seuraavaksi kerraksi. Opettaja kirjoitti meidän nimet isolla liitutaulun yläreunaan. – Muistakaa tämä. Erityisesti Joni.

Torstai-iltana äiti huusi minut viereen ja käski katsomaan kuinka hän muovittaa matematiikan kirjan. Pöydällä oli sakset, teippiä ja tummansinistä muovikelmua. Nea juoksi seuraamaan tilannetta.

– Oikeastaan isä saisi muovittaa nämä, kun minä olen päällystänyt ne muut, äiti sanoi isälle, joka ei nostanut päätään Ilta-Sanomien takaa. – Mutta isänne on niin kätevä käsistään, että mikään näppärämpi askare ei taida häneltä onnistua. Sanomalehti kahahti, kun isä käänsi sivua. Isä ja äiti riitelivät jatkuvasti. Jos minä ja Nea kinastelimme, meitä moitittiin ja jouduimme jäähylle.

– No, niin. Eikö tullut hieno? Näitkö kuinka tein sen? Äiti käänteli matematiikan kirjaa käsissään. Sanoin, että se meni ihan liian nopeasti, enkä pysynyt perässä. Äiti katsoi minua. Se iski silmää.

– Jospa isänne näyttää miten historian kirja päällystetään.

– Joo. Isä näyttää, Nea huusi ja taputti käsiään. Se oli jo repinyt isän lehden alas ja kiskoi isää nojatuolista ylös näyttämään.

– Isä tekee meille, Nea sanoi.

Äiti nosti Nean syliin ja ne katselivat. Arvasin, että ei siitä mitään tulisi. Isä oli ollut edellisenä iltana Villiruusussa ja sen kädet tärisivät. Se leikkasi sinisestä kelmusta ihan vinoon. Kirjan kansi jäi liian tiukaksi, ja kun isä sulki kirjan, kansi irtosi teipeistä.

– Näitä yksiä perkeleen kelmuja, isä huusi.

Se meni takaisin olohuoneeseen lukemaan lehteä.

– Isä laittaa sen sitten myöhemmin, kun rauhoittuu, äiti sanoi. – Kyllä se yhden kirjan sentään saa muovittaa.

Vasta sunnuntai-iltana muistin, että historiaa olisi taas maanantaina. Menin varovasti kertomaan äidille, joka odotteli keittiön ikkunan ääressä isää. Ikkuna oli auki ja äiti puhalsi savua ulos. Kun äiti oli oikein hermostunut, se poltteli tupakkaa.

– Historian kirja pitäisi päällystää, sanoin hiljaa.

Äiti kääntyi katsomaan.

– Eikö sen ehdi vaikka huomenna? Sovittiin, että isä hoitaa homman. Kunhan se vain tulisi sieltä.
– Huomenna on jo historiaa.

Ojensin äidille lukujärjestyksen katsottavaksi. Äiti imaisi tupakan loppuun, puhalsi savun ikkunasta ulos ja tumppasi jämän tuhkakuppiin. Se kaivoi tummansinisen muovikelmun keittiön laatikosta.

– Siis näinkö röpelösti se tämän leikkasi, äiti ihmetteli.

Isä oli leikannut muovikelmua niin vinoon, että siitä ei enää riittänyt uusiin kansiin.

– Olisi täällä hoitamassa sotkuaan, äiti sanoi ja katsoi keittiön kelloa. Se näytti jo viittätoista yli yhdeksää. – Jos vaan jätettäisiin, ei kai se yhdestä päivästä ole kiinni. Sitä paitsi isän kanssa on sovittu, että se hoitaa tämän. Aikataulu vähän lipesi.

– Kyllä päällystys pitää hoitaa. Tämä on takaraja, opettaja määräsi. Huusin äidille ja poljin jalkaa. – Kansi pitää olla muovitettuna tai opettaja suuttuu.

Äiti kävi kaikki kaapit ja laatikot lävitse ja yritti miettiä mistä keksisi kansiin päällystettä. Mitään ei löytynyt. Isä oli vienyt roskat kapakkaan lähtiessään. Ylimääräisiä muovipusseja ei enää ollut.
– Kun olisit pikkuisen aiemmin kertonut, äiti sanoi.

Suuttumuksen kyyneleet nousivat silmiin.
– Onko asia noin tärkeä? Äiti rutisti kainaloon. – Hoidetaan se kuntoon, niin ei tarvitse yötä myöten huolehtia. Äiti mietti ankarasti. Se meni keittiön takakaapille. Siellä säilytettiin tyhjiä pulloja.

– Ok, nyt löytyi ratkaisu, äiti sanoi ja hymyili. – Menet hampaiden pesulle ja sitten nukkumaan. Minä päällystän historian kirjan aamuksi.

Aamiaispöydän kulmalla oli historian kirja. Se oli päällystetty valkealla muovikelmulla. Kannessa oli punakeltaisen ympyrän keskellä iso viinilasi. Otin kirjan käteeni.

– Tämähän on Alkon muovipussista tehty, sanoin.

– No, ei kai sillä nyt ole niin väliä. Pääasia, että kirja on siististi päällystetty. Itse asiassa se näyttää aika hienolta. Vai mitä sanot Nea?

– Joo! Nea huudahti ja heilautti puurolautasen yllä lusikkaansa. – Saanko minä lopun sinisen muovin leikkeihin?

Äiti nyökkäsi Nealle.

– Isällä on aamuvuoro. Kun tulet koulusta, niin herätät isän unilta ja näytät kuinka hienosti päällystetty kirja sinulla on. Ja jos opettaja kysyy, niin sanot vaikka, että isä päällysti sen. Nyt puuro suuhun, mehulasi tyhjäksi ja kouluun. Olet kerrankin ajoissa, äiti sanoi ja pörrötti tukkaa.

Historian tunnin alussa Roope kysyi olinko päällystänyt kirjan. Nyökkäsin, mutta en halunnut näyttää kansia. Asia oli alkanut epämääräisesti epäilyttää. Nostin ja asettelin kirjan repusta avattuna pulpetille niin, että kantta ei nähnyt. Sen kuitenkin huomasi, että kirjassa oli päällyste. Muistin, että isä ja äiti olivat riidelleet yöllä kovaan ääneen, kun isä oli tullut kapakasta. Tavaroita oli mennyt rikki. Opettaja tuli luokkaan ja nousimme seisomaan. Saimme luvan istuutua. Järjestäjä Aino kertoi keitä oli poissa ja mitä oli ollut kotiläksynä. Opettaja kirjoitti tiedot päiväkirjaan ja sulki sen. Hän pyysi avaamaan historian kirjat sivulta kuusi. Minulla se oli jo valmiiksi auki oikeasta paikasta.

– No, niin aloitetaan. Ensin kuitenkin tarkistetaan, että Jonin, Kristan ja Peterin kirjat on päällystetty.

Opettaja meni Kristan luokse, jonka pulpetti oli eturivissä. Sitten se käveli Peterin luokse, joka istui seinän puoleisessa rivissä. Kuulin opettajan kenkien kopisevan lattialla, kun se kiersi minua kohti. Vatsanpohjasta nipisteli. Jalkaa täristi. En uskaltanut nostaa päätäni. Tuijotin historian kirjan aukaistua sivua. Askeleet lähestyivät ja pysähtyivät pulpettini kohdalle.

– No, niin Joni. Käännätkö kannen esille niin, että näen onko kirja kunnolla päällystetty, opettaja pyysi.

Käänsin varovasti kannen näkyviin. Pidin sormea välissä siten, että saatoin sulkea kirjan saman tien. Opettaja ei sanonut mitään. Hiljaisuus jatkui. Sitten opettaja lähti kävelemään kohti pöytäänsä kädet selkänsä takana. Se asteli ikkunan ääreen, avasi sen, katseli ulos ja hengitti syvään. Lopulta opettaja kääntyi, sulki ikkunan, rykäisi ja pyysi avaamaan historian kirjat sivulta kuusi.

– Jätkä on sika. Roope kuiskasi kunnioitusta äänessään.