Tekijä: Pasi Luhtaniemi

Olen kirjailija ja kustantaja (Kustannus Aarni). Lähdin mukaan Tarinavirta -projektiin, koska edellisestä omasta kirjastani on jo liian pitkä aika, yli kuusi vuotta. Haaveeni on julkaista parin vuoden kuluttua kuvataiteen maailmaan sijoittuva romaani. – Aion kolkutella vertaisteni tapaan kustantajakollegoitteni  ovia ja kysyä, miten olisi? Sitä ennen omaa kieltä olisi jälleen kiva sparrata vertaisten joukossa, ja siihen Tarinavirta tarjoaa Suomen parhaan alustan.

Mitä olen kustantajana ja yrittäjänä? – Käy katsomassa Kustannus Aarni ja tänä syksynä avattava Kirjamaa, jossa olen tuottajana.

Mitä olen kirjailijana, joka haluaa vielä kirjoittaa sen kolmannenkin romaain?  – Siitä vain skrollaamaan tätä sivua alas. Tekstit ovat kieli- ja tarinaharjoitelmia, kirjoitettu vakavalla mielin mutta löysin rantein.

13.12.2023

Kielenopiskelua

Ihmisillä on monelaisia kyvykkyyksiä vähemmän tai enemmän. Jotkut ovat niitä käsittämättömän lahjakkaita, ellei jopa neroja, jotka onnistuvat kaikessa mihin ryhtyvät.

Sitten olemme me kasin oppilaat. Mutta ihmeellistä kyllä, mekin pystymme joskus pieniin suurtekoihin, saamme asioita valmiiksi ja voimme onnitella itseämme. …

Lue lisää ja kommentoi
14.2.2024

Lentävä suomalainen

Oli tavallinen maanantaiaamu, elokuu. Kaksimoottorinen potkurikone valmistautui nousemaan Rovaniemen lentokentältä kohti Helsinkiä. Taivas oli harmaa ja tuuli lännestä. Joukko pohjoissuomalaisia yrittäjiä, kauppiaita ja myyntiedustajia astui ulos lentoasemalta ja käveli kentän poikki konelle. Heidän joukossaan asteli murheellinen Armas Halme.

Armas Halmeen …

Lue lisää ja kommentoi
5.9.2022

Surun maalari

Sinä iltana oli rajuilma vyörynyt lännestä. Jos se olisi yrittänyt yhtään etelämpää, lounaasta Alassalmen suunnalta saatika etelästä Ärjänselän ylitse, yritykseksi se olisi myös jäänyt.

Kello neljän jälkeen Myrsky oli aloittanut matkansa Pohjanlahdelta. Ensin se oli saatellut rannikon pohjalaiset kaupungista koteihinsa, …

Lue lisää ja kommentoi
8.11.2022

Kuin lentoon

Olin 15-vuotias, kun äitini sai perinnönjaossa 85 hehtaaria kainuulaista metsää. Teinin elämä ei olisi voinut olla ihanampaa kuin tuossa metsässä. Palsta päättyi erämaalampeen, jonka syvyyksiä ei päässyt mittaamaan, koska uimaan sinne pääsi vain rahkasammalsuon reunalta.

Hiekkaharjut pilkkoivat palstaa, joka oli …

Lue lisää ja kommentoi
26.8.2022

Mahdottomuuksien rasia

Kuljen kapeaa polkua ja seuraan hänen varmoja askeleitaan.
Maa on kaukana alla, talot maantiet pellot pilvien sotkemat.
Askeleen päässä kuolema ja edessä polku.

Jos nyt pyytäisin odota ja hän pysähtyisi, näkisinkö enemmän ja kirkkaammin.
Näkisinkö valot taivaanrannassa, minua varten sytytetyt …

Lue lisää ja kommentoi
14.2.2024

Klovni ja Torimaalari

Elipä kerran kauan sitten Pariisissa kaksi houkkaa, Klovni ja Torimaalari. Klovni esitti joka ilta La Villetten sirkuksessa jalosukuisen neidon imettäjää, jolta mikään ei onnistunut, ja joka päätyi aina rähmälleen sirkusmaneesiin nauravan yleisön eteen. Torimaalari loihti viereisellä markkinatorilla nopeita muotokuvia ihmisistä, …

Lue lisää ja kommentoi
14.2.2024

Huhtikuun lumi

I

Kevään ensimmäinen aamu tervehti minua keittiön ikkunasta vaitonaisena ja liikkumattomana. Katupöly laskeutui vielä harmaana huntuna kaiken päälle: pensasaidan paljaille oksille ja alapihan nurmikolle, jossa ainoa mikä vihersi kesälläkin oli sammal. Ei ensimmäistäkään koiranulkoiluttajaa, ei stalkkereita, ei keskustaan kiiruhtavia autoja …

Lue lisää ja kommentoi
7.12.2021

Bobka

Minut ja Risto määrättiin toimimaan osana saksalaista pelastusryhmää, johon kuului meidän lisäksemme neljä palomiestä, kolme sairaanhoitajaa, lääkäri ja rauniokoira Hugo. Samanlaisia ryhmiä oli perustettu jo pelkästään tälle rantakaistaleelle kymmeniä, suurin osa Yhdysvalloista, mutta määrämme oli silti täysin riittämätön. Vaikka varusteemme …

Lue lisää ja kommentoi