Sanojen lähteiltä kirjojen mereen
Tuli päivä, jolloin olin
yksin maailmassa,
meren ja tuulen
puhuessa toisilleen,
olin ulkopuolinen ja
suru repi sydämeni auki,
niin auki, että minun täytyi
alkaa korjaamaan sitä,
ompelemaan se kasaan
sadepilven värisellä villalangalla,
joka olikin kestävää ja
hyvää lankaa,…
Lue lisää ja kommentoi
Viisarit liikkuvat,
surua mukanaan kuljettaen,
aamusta aamuun.
Puhelin kiiltää hetken liekin valossa,
heijastaa surun mustasta pinnastaan,
aamu toisensa jälkeen.
Tupakan tuoksussa aika pysähtyy hetkeksi,
hämärässä kompastuu kenkiin.
Ne ovat vielä.
Aamu valkenee,
on menettämässä,
niin kuin menetti …
Lue lisää ja kommentoi
Yksinäisyys – kietoudu hetkeksi ympärilleni.
Pitäen lempeästi sylissäsi.
Anna tilaa ajatuksilleni vaeltaa.
Rohkeutta kohdata sisimpäni – itseni.
Nosta esiin syvimmät tunteeni.
Iloni, suruni, pelkoni, kaipaukseni ja tuskani!
Kuin myrsky – ravistele sisintäni.
Puhdistaen mieleni.
Etten itseäni,
itseltäni kadottaisi.
Lue lisää ja kommentoi
Hymyilevää naamiota kantava minäni
yrittää kaikkensa,
että raivo sisälläni tukahtuisi,
etten menettäisi rakkauttasi,
etten hajoaisi olemattomiin,
sillä en kestäisi erota sinusta,
etkä sinä kestäisi erota minusta,
sillä silloin tyhjyys sisällämme
laajenisi niin suureksi,
että lakkaisimme olemasta ja
harhakuva onnellisuudestamme rikkoutuisi …
Lue lisää ja kommentoi
Näen sun kasvos on haurasta lasia,
ja säröillä on suljettu suu,
etkö muista sä lasienkeli vaaraa varoa,
tiedätkö kuinka helposti voit rikkoutuu,
on katuun särkynyt ennenkin monta,
kaltaistas kristallityttöä tunnotonta,
mustissa kuljet sä pimeyttä päin,
varjosiko se vain olikin minkä …
Lue lisää ja kommentoi
Sanotaan, että mielikuvitusystävä kuuluu 4-5-vuotiaan lapsen kehitykseen. Se ei välttämättä johdu yksinäisyydestä, vaan on osa lapsen kielellistä ja sosiaalista kehitystä.
Alf Wilénin mielikuvitusystävät liittyivät mitä oleellisimmin yksinäisyyteen, eikä hän ollut neljä tai viisi vuotias lapsi, vaan kuudenkymmenenkuuden. Toisinaan hänestä tuntui, …
Lue lisää ja kommentoi
Äidin paikat repesivät. Olin niin iso vauva. ”Ei sinun enää pidä ajatella, että se oli sinun syysi”, sanoo täti. Olin 37-vuotias.
Äidin synnytyselimet tulehtuivat pahasti. Karmea diktaattorigynekologi hoiti väärin. Reuma puhkesi. Se oli minun syytäni.
***
Äiti kärsi koko elämäni,
Lue lisää ja kommentoi
Sure
niin minäkin surisin
jos aikamme olisivat kääntyneet toisin
muista myös välillä pitää kyyneltauko ja
Elää
sillä niin minäkin eläisin
vaikka aikamme olisivat kääntyneet toisin
Sillä, kuten yhdessä opettelimme,
mikään ei ole tärkeämpää kuin nyt
mutta hyvin lähellä, ei edes …
Lue lisää ja kommentoi
Suvivirsi raikui ulos avoimesta ikkunasta,
pojan posket paloivat,
mopo pärähti käyntiin, tuomi tuoksui huumaavasti,
päättötodistus unohtui naulakkoon, sen päälle tippui vaniljajäätelöä,
oli päästävä jo lähtemään, tunnettava irtautuvansa,
sora ropisi lautaseinään,
tuon kujeilevan levottoman pojan rinnassa kupli, hengästytti niin,
kuinka hyvältä …
Lue lisää ja kommentoi
”Ei se satu. Kunhan vähän kirpaisee.”
”No mikäs. Puukkoa sitten vaan.”
Mies oli käynyt ensimmäisen kerran kaksi viikkoa sitten. Kolme viikkoa takaperin en tiennyt edes miehen nimeä. Ja nyt minä olin sanomassa, mikä sille on hyväksi.
”Voin minä luetella vielä …
Lue lisää ja kommentoi
Viimeisenä aamuna herään verkkaan, koska valoa ei ole. Helmikuun alussa aurinko käy taivaalla vain kylässä.
Äiti uskoo vilustuneensa: kylmä pakottaa jo ohimoilla, vaikkei kiipeäkään vielä kuumeeksi. Helmikuun alussa kuka hyvänsä sairastuu herkästi. Ihmiset sairastavat silloin paljon, koska pakenevat valotonta taivasta, …
Lue lisää ja kommentoi