Sanojen lähteiltä kirjojen mereen
Oli hetkiä, joihin niin palavasti halusin palata. Niin merkityksellisiä ne minulle olivat, kaikessa mitättömyydessään. Kun ajattelin niitä hetkiä, sydämeni syke nousi, hengitykseni tiheni ja syveni, tunsin silmieni mustuaisten laajenevan. Kihelmöivä olo; niin rauhallinen ja kiihkeä, samanaikaisesti. Ylitin rajan ja olin …
Lue lisää ja kommentoi
Hymyilevää naamiota kantava minäni
yrittää kaikkensa,
että raivo sisälläni tukahtuisi,
etten menettäisi rakkauttasi,
etten hajoaisi olemattomiin,
sillä en kestäisi erota sinusta,
etkä sinä kestäisi erota minusta,
sillä silloin tyhjyys sisällämme
laajenisi niin suureksi,
että lakkaisimme olemasta ja
harhakuva onnellisuudestamme rikkoutuisi …
Lue lisää ja kommentoi
Häpeä on ensimmäisiä tunteita pienessä lapsessa, ja siksi niin perustavanlaatuinen tunne. Se on osana ihmisyyden, moraalisen ajattelun ja omatunnon rakentumisessa. Terve häpeä on persoonallisuudeltaan ehjän ihmisen tunnetyökalu elämässä, kuten kaikki muutkin tunteet, ja jonka avulla ihminen voi terveesti ja rakentavasti …
Lue lisää ja kommentoi
Niin monesti itselleen
lupasi perhonen,
lähtisi pois,
mut katse pedon lukitsi kahleeseen,
sattui niin kovin perhoseen,
haavansa hiljaa kätkien itkee
Uhriksi jäi perhonen,
kaunis ja hauras oli se niin,
kaikki ruhjeet, mustelmat,
pelot kaikkein kauheimmat,
kärsi hiljaa perhonen,
jalat …
Lue lisää ja kommentoi
Kuin koko perheen näytelmää,
isän, äidin, siskon ja veljen,
lapsen, joka huonot pisteet kerää,
ei tiedä toisenlaista elämää,
lapsi, joka narrina elää.
Näkee vuorollaan jokainen,
kun kaatuu lapsi polvilleen,
toivoton kömpelys itkien,
tyhjät silmät surun kätkien,
häpeä lyö ja …
Lue lisää ja kommentoi
Olen nousemassa korkeaan torniin,
kapeita kierreportaita, porras portaalta yhä ylemmäs
kuullen, kuinka valtava talo hengittää allani.
Kuinka rauhallinen se nyt onkaan
punaisen lämpimän veren virratessa sen lukemattomilla käytävillä,
enkä hetkeäkään usko, etteikö sen sydän jaksaisi sykkiä,
vaikka kelloja siirrettäessä aika …
Lue lisää ja kommentoi
Kukaan minussa ei muista,
mikä päivä tänään on,
eikä se merkitse mitään,
koska pystyn hengittämään sisään ja ulos,
mieleni osien järjestäytyessä kohdilleen,
kuin pienet nuket riviin,
osa hymyillen, osa itkien.
Kaikki ne ovat kauniita omalla tavallaan,
jokainen traumamuisto,
joka nukensilmillään …
Lue lisää ja kommentoi
Syksyn pimeitä öitä minä pelkään ja odotan eniten. Pitkiä tuulisia yön tunteja kammoksun ja kaipaan, mustaan samettiin kätkettyjä viiltäviä teriä, jotka avaavat muistojani yhä uudestaan. En tahdo arpien haalistuvan ja katoavan, sillä ne ovat kalleinta, mitä minulla on. Minua sattuu …
Lue lisää ja kommentoi