Tekijä: Marjaleena Etula

Olen hämeenlinnalainen tarinankertoja. Kuulun Vana-66 ryhmään ja olen opiskellut kirjoittamista Hämeen kesäyliopiston kursseilla sekä Ahlmanin opistossa Tampereella. Suoritin vuosi sitten kirjoittamisen perusopinnot. Kannustavia opettajia ovat olleet Taija Tuominen, Päivi Haanpää, Niina Hakalahti, Petri Tamminen ja Laura Paloheimo.

Kirjoittaminen on ollut terapeuttista, sillä jouduin vuosi sitten mieheni omaishoitajaksi. Kirjoitus Elämä ylösalaisin kertoo tuoreista tunnelmista. Tiedän, että minulla on runsaasti kohtalotovereita ja vertaistuki voi tuoda helpotusta.

Tarotkorttien tulkina on tuonut elämään maagista lumoa. Olen kirjoittanut sadunomaisia rikostarinoita, joiden toivon viihdyttävän lukijoita. Päivitän tarinoita, kuvataidetta ja kokkausreseptejä blogiini hikipisarat.net

11.6.2022

Unhola

Mama Maddalenan ennustukset olivat siirtyneet verkkoon. Koronaviruspandemia oli järkyttänyt maailmaa keväällä 2020. Oli vielä epävarmaa, järjestetäänkö kesällä Hämeen keskiaikafestivaali.

Mama varautui etäennustamiseen. Hän sai Hilkan avukseen. Tämä opasti Mamaa videopuheluiden saloihin. Maman tabletti laitettiin jalustan päälle niin, että kamera suuntautui

Lue lisää ja kommentoi
26.5.2022

Maalauskurssi Italiassa

“Liisa, ilouutinen. Voitin piirustuskilpailun ja sain matkastipendin. Se on kahdelle. Tulethan minulle aveciksi?” Hilkka hihkuu puhelimeen.

“Onnea, upeaa, minne lähdemme?”

“Olet ihana, jos oikeasti lähdet mukaan. Italiaan tietysti. Akvarellikurssille Nazzanoon. Se on pikkukylä Rooman lähellä. Opettajani Säde on kerännyt maalausryhmän.

Lue lisää ja kommentoi
5.3.2022

Kuolema bungalowkylässä

”Mama, istuthan mukavasti. Tämä on surullinen tarina”, Miranda aloitti. Hän oli sekoittanut molemmille kullankeltaiset juomat. Laseissa oli ananasmehua (purkista), Malibua ja kookosmaitoa. Jääpalat kilisivät.

”Tyttö, hemmottelet minua. Tämä maistuu ihanalle”, Mama huokasi.

”Vietin kaksi viimeistä lomaviikkoa kookospalmusaaren pohjoisrannalla. Kaipasin hiljaisuutta …

Lue lisää ja kommentoi
31.1.2022

Tarotkortit ennustavat kuolemaa

KUOLEMA HÄMEEN KESKIAIKAFESTIVAALILLA

Mama Maddalena oikaisi selkäänsä. Perjantai-ilta Hämeen keskiaikafestivaalilla oli ollut vilkas. Hänen ennustusteltassaan oli käynyt uteliaita vieraita jonoksi asti. Mama lupasi kaikille vain hyviä ennustuksia. Suurin osa uskomattoman kauniin pakan korteista oli heleän värisiä ja myönteisiä. Muutamat tummasävyiset …

Lue lisää ja kommentoi
20.1.2022

Elämä ylösalaisin

Miehenne kunto ei tule palautumaan leikkauksia edeltävälle tasolle. Nyt on aika valmistautua palveluasumiseen, nuori tukevasti raskaana oleva lääkäri katsoo minua sinisillä silmillä. Olen näkevinäni niissä myötätuntoa. Ehkä sääliäkin.

Vedän henkeä ja yritän pidätellä kurkkuun noussutta palaa.

Jos miehenne

Lue lisää ja kommentoi