Tarinavirta

Miranda oli avannut postiluukusta pudonneen vaaleansinisen kirjeen. Hän purskahti itkuun. Ne olivat ilon kyyneleitä. Miten kauan siitä olikaan, kun hän oli tuntenut itsensä vapaaksi.

Miten voin ilahtua näin mielettömästi kirjeestä, jonka tekstissä Manolis ilmoittaa jättävänsä minut, sillä en ole hänen Elämänsä Nainen? hän hämmästeli.

Aluksi kaikki oli ollut ihmeen ihanaa. Hän oli tavannut nuorukaisen lomamatkalla Kreikassa. Ei hän lomaromanssia hakenut, mutta niin vain kävi, että tummahiuksinen ja tummasilmäinen Manolis oli hurmannut hänet hetkessä.

Mies soitti mandoliinia tavernassa. Miranda oli opetellut zorbas-tanssin askelia yhdessä ystäviensä kanssa. Hänen vaaleat hiuksensa ja kullanruskea ihonsa vetosivat miehiin.

Manolis oli tarjonnut lasillisen rakia illan päätteeksi. He olivat kävelleet rannalla, katselleet tähtiä ja kuunnelleet meren kohinaa. Ihastus oli molemminpuolista.

Kun Mirandan loma loppui, Manolis vannoi hänelle rakkautta ja lupasi tulla Suomeen.

Ei Miranda siihen uskonut. Hän hämmästyi, kun Manolis soitti eräänä talvisena päivänä ovikelloa. Suukottelusta ei ollut tulla loppua. Mirandaa heikotti. Rakkaus oli parasta, mitä hänen elämässään oli tapahtunut.

Nyt hän muisteli katkerana, miten ihanaa se oli ollut ja miten nopeasti se loppui.

Tarina oli tuiki tavallinen. Manolis ei löytänyt Suomesta töitä. Hän turhautui ja purki pahaa oloaan Mirandaan. Suomessa oli kylmää ja pimeää. Ulkomaalaisia kohdeltiin väheksyvästi.

Manolis kävi soittamassa mandoliinia viikonloppuisin lähikapakassa ja tuhlasi vähät rahansa viikolla baaritiskin äärellä.

Miranda toivoi, että mies osallistuisi kotitöihin.

”Se ei sovi miehille. Kotona mamma ja sisaret hoitivat arkiaskareet”, Manolis kuittasi ja heitti kerran käytetyn paitansa pesukoneeseen.

Miranda puri hammasta, laittoi ruokaa molemmille ja piti pienen vuokra-asunnon siistinä. Kiitosta hän ei saanut. Päin vastoin, hän sai jatkuvasti kuulla, että mamma teki parempaa ruokaa ja siskot silittivät paidat paremmin.

”Miksi et lähde kotiin, jos täällä kaikki on huonosti?” Miranda kysyi turhautuneena.

”En voi, lähdin suurin odotuksin, olisi häpeä palata rahattomana”, Manolis sanoi.

Hän oli pettynyt itseensä ja Mirandaan. Tyttö oli kalpea ja arkinen. Istui kotona nenä kiinni kirjoissa ja vietti päivät yliopistolla kuuntelemassa luentoja. Villistä rakkauden huumasta oli vain muistot jäljellä.

Miranda kierteli kesälomallaan Hämeen keskiaikamarkkinoilla. Manolis oli ilmoittanut, ettei voisi olla vähemmän kiinnostunut. Mirandan silmiin osui Mama Maddalenan mainos.

Päivitä kohtalosi, lupaan vain hyviä tarottulkintoja viidellä pentaakkelilla.

Juuri tätä tarvitsen, Miranda mietti, vaikka ei ennustuksiin uskonutkaan.

”Nosta kolme korttia vasemmalla kädellä niin saamme sydämen mukaan. Voit kosketella kortteja. Jos tunnet, että joku haluaa tulla, nosta se”, Mama ohjeisti.

Mirandan sydän pamppaili. Oliko hänen tulevaisuutensa Maman käsissä?

”Tyttöseni, näen menneisyydessä Maljojen Prinssin. Hän on tullut elämääsi kotkan vetämillä vaunuilla tunteiden meren yli. Se on ollut suurta intohimoa. Tämän päivän kortti puolestaan kertoo uupumuksesta. Olet vaipunut tunteiden suohon. Nosta nyt kortti tulevaisuudelle. Se on Tähti. Kortissa on kuvattu Tähtien jumalatar Nut. Anna tähtesi nousta, mutta pysy yhteydessä maahan. Usko itseesi, asiat järjestyvät.”

Miranda purskahti itkuun. Kyyneleet valuivat ja maskara valui poskille.

Mama otti häntä kädestä. ”Itke vaan, näen että ennustus osui kohdalle,”

”Mama, et voi tietää, että asiat ovat juuri niin kuin kerroit.” Hän paljasti kurjan elämänsä käänteet.

”Voin ehkä auttaa sinua, Naapurissani asuu kreikkalainen perhe. Äiti Teresa on kysellyt minulta, tiedänkö hyvää soitonopettajaa. Hänellä on kolme tummaa pulleaa ja nauravaista tytärtä. Luulen, että arvaat ketä voin suositella. Ota tästä puhelinnumero ja pyydä Manolista soittamaan. Lähetän matkaan onnensäteitä.”

Manolis pakkasi parin viikon kuluttua reppuun vähäiset tavaransa ja ilmoitti lähtevänsä matkalle. Miranda henkäisi, mutta pelkäsi joka päivä kotiin tullessaan näkevänsä miehen taas kotisohvalla. Kunnes vaaleansininen kirje paljasti, että mies oli kadonnut lopullisesti hänen elämästään. Kirjekuoresta putosi kotiavain. Miranda katsoi sitä uskomatta, että hän oli oikeasti vapaa.

Mutta Manolis ei ollut vapaa. Äiti Teresan tyttäret piirittivät häntä sellaisella tarmolla, että miestä hirvitti. Soittotuntien jälkeen tarjolla oli kreikkalaisia herkkuja. Kyllä ne hänelle maittoivat, mutta liika oli liikaa. Hän oli allerginen pähkinöille. Äiti Teresan silmät tummuivat suuttumuksesta, kun Manolis kieltäytyi filopiirakasta. Eikö pojalle kelvannut hänen leipomuksensa? Häntä ei oltu loukattu näin verisesti vielä koskaan.

Manolis oli autuaan tietämätön äiti Teresan tunteista. Hänelle riitti, että tyttäristä vanhin Elena kietoi kädet hänen kaulalleen ja suikkasi suuta. Tyttö halusi aina jotain. Ravintolailtoja, elokuvia, uusia koruja. Manolis kärsi jatkuvaa rahanpuutetta. Soittotunneista saadut tulot riittivät hädin tuskin pienen alivuokralaisasunnon maksuun.

“Manolis, mitä sinä teet makuuhuoneessani?” äiti Teresa kysyi kiukkuisena, kun tapasi sulhaskandidaatin penkomassa korulipastaan. Poika hätkähti ja pakeni paikalta. Teresa jäi katsomaan hänen peräänsä. Tyhjäntoimittaja ja vielä varaskin, en minä tytärtäni hänelle anna, hän puhisi itsekseen.

Elena oli toista mieltä. “Me mennään kesällä vihille”, hän uskoutui äidilleen.

“Millähän rahalla aiotte kustantaa häät?”

“Käydään maistraatissa, ei se paljon maksa.”

“Ei tule kuulonkaan. Sinä ansaitset kunnon häät, mutta tämä poika ei ole sinun arvoisesi.”

“Sitten me karataan”, tytär tokaisi ja kääntyi kannoillaan.

Äiti Teresa mietti. Pojasta oli päästävä eroon keinolla millä hyvänsä.

Pahanilkinen toive toteutui. Manolis löydettiin läheisestä puistosta tukehtuneena.

Elena oli onneton. Hän kertoi poliiseille: “Istuttiin elokuvien jälkeen puiston penkillä. Juotiin pieni pullollinen retsinaa ja minä tarjoilin hänelle äidin tekemiä mantelikeksejä. Ne oli kuorrutettu suklaalla ja kostutettu ouzolla. Söimme niitä molemmat, mutta Manolis taisi hotkia suurimman osan. Yhtäkkiä hänen kasvonsa turposivat, eikä hän saanut henkeä. Soitin hätänumeroon ja ambulanssi tuli pillit soiden. Siinä vaiheessa Manolis oli jo aivan sininen ja kuoli ennen kuin kukaan ehti antaa elvytystä.

Poliisit olivat ymmällään. He lähettivät keksinmurut ja retsinapullon tutkittaviksi. Niissä ei ollut mitään vikaa. Tapaus herätti huomiota, mutta kukaan ei osannut ratkaista arvoitusta. Miten nuori mies tukehtui, kun myrkytyksestä ei ollut kysymys?

Mama Maddalena seurasi tapausta sivusta. Hänellä oli omat epäilynsä. Tavatessaan äiti Teresan molemmat tervehtivät kohteliaasti, mutta entinen iloinen rupattelu ei enää luonnistunut. Äiti Teresa pysyi visusti vaiti Manoliksen allergiasta. Mirandaakin kuulusteltiin, mutta tämä ei tiennyt pähkinöiden vaaroista. Hän oli surullinen, mutta myös helpottunut miehen odottamattomasta kuolemasta. Ainoa, joka itki itsensä uneen, oli Elena.

Äiti Teresa lohdutti häntä. “Usko pois, näin oli meidän kaikkien kannalta parempi. Olen leiponut ison mantelipiirakan, se lohduttaa.”