Mama Maddalenan ennustukset olivat siirtyneet verkkoon. Koronaviruspandemia oli järkyttänyt maailmaa keväällä 2020. Oli vielä epävarmaa, järjestetäänkö kesällä Hämeen keskiaikafestivaali.
Mama varautui etäennustamiseen. Hän sai Hilkan avukseen. Tämä opasti Mamaa videopuheluiden saloihin. Maman tabletti laitettiin jalustan päälle niin, että kamera suuntautui tarotkortteihin. Asiakas näki kortit ja kuuli Maman tulkinnat.
“Ihmeellistä tämä nykytekniikka”, Mama kiitteli.
Hilkka oli tyytyväinen, kun voi auttaa.
Maman naapuri Lilja oli joutunut hoivakoti Unholaan. Tai oikeammin päässyt. Sinne oli jono. Lilja oli ollut masentunut poikansa kuoleman jälkeen. Eläke hupeni konjakkiin ja syöminen unohtui. Hänellä oli todettu myös alkava muistisairaus.
Mama oli herännyt muutamaa viikkoa aikaisemmin savun tuoksuun. Rappukäytävässä haju voimistui. Hän soitti naapurin ovikelloa. Kun Lilja ei tullut avaamaan, hän muisti tämän antaneen vara-avaimen.
“Olen tullut niin hajamieliseksi. Säilytä tätä, voin tarvita, jos unohdan omani sisälle”, hän oli pyytänyt.
Mama avasi oven varovasti. Savu tulvi keittiöstä. Mikroaaltouuni oli kärähtänyt. Missä Lilja oli?
Mama löysi ystävänsä sohvalta sikeässä unessa. Oliko Lilja ottanut unilääkettä? Pöydällä oli konjakkilasi ja lääkepurkki. Kun Lilja ei ravistelusta huolimatta herännyt, Mama soitti ambulanssin. Hän sai myöhemmin kuulla, että hengenmeno oli ollut lähellä.
“Kyllä minä täällä Unholassa pärjään, vaikka kotiin on ikävä”, Lilja vakuutti, kun Mama kävi vierailulla. “Kiitos kun hälytit apua. En muista tulipalosta mitään.”
“Käyn katsomassa sinua niin usein kuin pääsen. On kuulunut huhuja, että liikkumista rajoitetaan tämän pirullisen koronan vuoksi. Voidaan olla yhteydessä videopuhelujen kautta. Sinullahan on täällä älykännykkä. Näytän, miten saat kuvayhteyden.”
Lilja ihastui, kun näki ensin omat kasvonsa ja hetken kuluttua Maman tukkapörrön puhelimen näytössä.
“Kiitos Mama, sinun käyntisi piristi. Meillä on täällä kaikenlaista toimintaa. Lauluhetkiä ja askartelua ja tuolijumppaa. Kyllä meistä huolta pidetään. Ruoka voisi kyllä olla parempaa”, Lilja toimitti.
Mama rauhoittui. Ehkä hoivakoti olisi pian hänenkin kohtalonsa?
Mama laittoi Facebookin ilmoituksen. Mama Maddalena antaa vain hyviä ennustuksia. Päivitä kohtalosi videopuhelun välityksellä.
Hän yllättyi yhteydenottojen määrästä. Uusimaa oli eristetty ja liikkumista koko maassa oli rajoitettu. Yli kymmenen hengen kokoukset oli kielletty. Ravintolat ja elokuvateatterit oli suljettu. Ihmiset oleskelivat kotona, tekivät etätöitä ja hakivat somesta viihdykettä.
“En olisi uskonut, että minusta on tullut yhtäkkiä huippusuosittu”, Mama kertoi Hilkalle puhelimessa. ”Se videopuhelujuttu toimii. Asiakkaat kertovat kuvan perusteella, minkä kortin he valitsevat. Minä käännän kuvapuolen esiin ja tulkitsen. Miksi ihmeessä en ole keksinyt aikaisemmin?”
Hilkka oli tyytyväinen. “Testataan, nostatko minulle onnenkortin?”
Mama levitti kortit ja käänsi Hilkan toivoman kortin.
“Sauvojen kahdeksikko Nopeus. Minulla on tapana sanoa, että kortti kertoo oppimisen helppoudesta. Se tarkoittaa älyn nopeutta. Tyttöseni, miten opiskelu edistyy?”
Hilkka veti henkeä. “Tiedätkö Mama, sain kuvataiteen perusopinnot suoritettua. Sain lopputyöstä nelosen. Nyt jatkan historian parissa. Se on kiinnostavaa, mutta aika raskasta luettavaa. Opetus tapahtuu verkossa.”
Mama huokasi. “Minä luen verkossa e-kirjoja, mutta vain kevyitä. Dekkareita ja romantiikkaa. Silmäni eivät ole entisellään. Olen tyytyväinen, kun voin suurentaa tekstin.”
Mama ja Lilja vaihtoivat kuulumisia lähes päivittäin. Lilja toisteli samoja juttuja. Mamalla oli aikaa kuunnella. Eräänä päivänä keskustelun sävy vaihtui. Lilja kuulosti hätääntyneeltä.
“Mama, täällä tapahtuu kummia. Kaksi mummoa naapurihuoneesta on kuollut. Vielä eilen he olivat hyväkuntoisia. Ei täällä pitäisi koronaakaan olla. Minua pelottaa.”
Mama rauhoitteli ystäväänsä. “Minkä ikäisiä he olivat?”
“Molemmat jo yli 90-vuotiaita, mutta reippaita. Huonetta siivotaan parhaillaan. Uudet asiakkaat muuttavat jo huomenna. Hoitopaikoista on pulaa.”
“Harmi että en pääse käymään luonasi. Voithan itse hyvin?”
“Sydämestä ottaa. Lääkäri kävi katsomassa. Kehotti lepäämään. Täällä kävi myös kaksi saarnamiestä. En tiedä, miten he saivat luvan tulla. Olivat yhden hoitajan tuttuja. Pitivät meille hartaushetken. Virret olivat outoja. Mitä lie lahkolaisia.”
Mama hämmästyi. Hoivakodinhan piti olla karanteenissa. “Kuule Lilja, jos he vielä tulevat, kulje kännykkäkameran kanssa ja ota heistä vaivihkaa kuva. Nämä miehet kiinnostavat minua.”
Lilja lähetti parin päivän kuluttua videonpätkän. Hän oli äärettömän ylpeä, että osasi. Mama katsoi siististi pukeutuneita miehiä otsa rypyssä. Oli outoa, että he saivat liikkua vapaasti.
Vielä oudompaa seurasi. Viikon sisällä vanhuksia kuoli lisää.
Lilja itki puhelimessa. “Mama, tämä on aivan kauheaa. Meitä on täällä vain kaksikymmentä ja nyt kahdeksan on kuollut.”
“Onko siellä tehty koronatestejä?”
“On, mutta ei se sitä ole. Minua pelottaa aivan kamalasti. Haluan pois täältä, mutta ei minulla ole mitään muutakaan paikkaa.
“Lilja, ole varovainen. Minulla on ikävä tunne, ettei siellä ole kaikki kohdallaan. Onko niitä saarnamiehiä näkynyt?”
“Ei enää, mutta niiden tuttu hoitaja Lili käy saarnaamassa. Hän yrittää käännyttää meitä uskovaisiksi. Heidän kirkkonsa tarvitsee avustuksia. Moni täällä on tehnyt testamentin ja jättänyt rahansa jumalalle.”
Mama pelästyi toden teolla. Hän aavisti, että kuolemien takana ei ollut jumala, vaan jokin maallinen voima.
“Olivatko nämä kuolleet lahjoittaneet rahansa kirkolle?”
“Kyllä vain, näin kun he allekirjoittivat jotain papereita yhdessä hoitaja Lilin kanssa.”
“Älä sinä sekaannu siihen”, Mama varoitti.
“Enhän minä, ei minulla mitään rahoja olekaan. Eläkkeeni menee suoraan hoitomaksuihin.”
Mama mietti, pitäisikö hänen ilmoittaa poliisille. Mutta mitä hän ilmoittaisi? Hoivakodissa on nähty saarnamiehiä (luvallista?). Yksi hoitajista ehdottelee lahjoituksia kirkolle (luvallista?). Useita mummoja kuolee lyhyessä ajassa (täysin mahdollista?). Oliko kuolinsyitä tutkittu?
“Lilja, ota kuva siitä hoitaja Lilistä. Selvitän vähän hänen taustaansa”, Mama pyysi.
Vaaleahiuksinen pyöreä hoitaja tuijotti Mamaa tabletin näytöllä. Hänen silmissään oli vaikeasti tulkittava pilkahdus. Mama googlasi, mutta ei löytänyt Lilistä mitään tietoja. Mama sekoitti kortit ja nosti yhden. Luurankomies heilautti viikatetta. Kuoleman kortti. Mama huokasi ymmärtäessään, että joku toimi kuoleman apuna.
Iltapäivälehdet otsikoivat viikkoa myöhemmin.
Hoivakoti Unholassa outoja kuolemantapauksia. Jo yksitoista yli 90-vuotiasta vanhusta kuollut äkkinäisesti. Hoitaja pidätetty.
Mama kiiruhti ostamaan lehden. Pitkä artikkeli kertoi epämääräisistä testamenttilahjoituksista lahkolaiskirkon hyväksi. Miten ollakaan, kun paperit oli allekirjoitettu, lahjoittajat kuolivat.
Omaiset vaativat ruumiinavauksia. Niiden perusteella kävi ilmi, että vanhukset olivat saaneet tappavan ruiskeen. Kuulustelujen jälkeen hoitaja Lili tunnusti. Hän kertoi, että kirkko tarvitsi nopeasti rahaa. Hän halusi vain auttaa. Ikäihmisethän kuolisivat joka tapauksessa.
Hoitokoti suljettiin. Asukkaat siirrettiin pikaisesti kaupungin toiselle laidalle perustettuun Elä vanhaksi -kotiin.
Lilja soitti Mamalle. “Tiedätkö mitä? Olen tyytyväinen, että se paha hoitaja joutui vankilaan. Meillä on täällä uudessa paikassa oikein mukavaa. Olen saanut oman huoneen ja ruoka on hyvää. Täällä meillä on lemmikkejäkin. Sain unikaverin.”
Mama katsoi, kun kamera kääntyi sängyn päällä loikoilevaan raidalliseen kissaan.
“Olen iloinen puolestasi. Tulen heti tämän karanteenin päätyttyä tapaamaan sinua. Pysy terveenä.”
