Tarinavirta

Ulko-ovi oli raskas työntää auki. Käytin siihen kaikki voimani ja se aukesi narahtaen. Kirpeä pakkasilma tulvahti päin kasvoja. Seisoin ovensuussa ja hengitykseni muodostama höyry esti minua näkemästä, kuinka hämärää pihalla oli. Aikani tuijotettuani eteeni silmäni alkoivat hiljalleen sopeutua illan hämäryyteen ja erotin pihan reunoilla kohoavat lumikinokset. Isä oli päivällä tehnyt lumitöitä. Hän oli nostanut punaisen pulkkani valmiiksi lumikasan päälle ja siellä se nökötti minua odottaen, valmiina mäenlaskuun. Pulkka saisi nyt kuitenkin odottaa seuraavaan päivään, sillä minulla oli toinen suunnitelma. Vedin varmuuden vuoksi raidallisia villasukkia ylemmäs niin, että ne ulottuivat miltei polviin saakka. Äiti oli neulonut sukat pitkiksi, jotta ne pysyisivät paremmin jalassa. Kävelin hitaasti mutta varmoin askelin pihan perältä alkavan metsän reunaan. Puut seisoivat hiljaa edessäni valkoinen lumipeite yllään. Niiden takaa avautui loputtomalta näyttävä hämäryys, joka oli oudolla tavalla sekä pelottava että kiehtova. Suuren kuusen tiheän oksiston sisältä kuvittelin jonkun katselevan minua. Olin varma, että illan hämärässä valpastuneet silmäni havaitsivat jonkun tarkkailevan liikkeitäni oksien lomasta. En jännitykseltäni uskaltanut arvata, kuka se oli, mutta se takuulla kuuli, kuinka henkäisin kerätessäni rohkeutta. Pakkaslumi oli pehmeää ja kevyttä, askeleeni painuivat syvälle kulkiessani eteenpäin. Pysähdyin vielä hetkeksi vilkaisemaan taaksepäin ja näin etäisesti kodin ulko-oven päällä olevan lampun kajastavan heikkoa valoa. Luotin siihen, ettei se sammuisi.

Kuljin metsässä kuin valkoisen lumen ja varjojen täyttämässä unessa. Puut olivat kummallisen muotoisia niitä peittävine lumikerroksineen. Osa niistä näytti kuin kumartavan minua, tehden tilaa käydä peremmälle valtakuntaansa. Joiltakin oksilta tupsahteli kevyttä lunta, kun takkini hiha osui niihin. Mitä puut halusivat minulle kertoa? Toivottivatko ne minut tervetulleeksi talviseen satumetsään? Villasukkien raitoja ei enää erottanut, sillä lumi tarttui sukkiin, kun kahlasin yhä syvemmälle metsän sisään. Hengitin nopeasti ja tunsin kylmän ja lämpimän tunteen sekoittuvan kasvoillani. Pienet lumihiutaleiden muodostamat timantit sulivat punaisena palaville poskilleni. Pysähdyin ja aloin pyöriä ympäri, ympäri, ympäri…yhä uudelleen ja uudelleen niin, että pian pääni oli aivan pyörryksissä ja pysähtyessäni ympärillä olevat lumiset puut jatkoivat pyörimistään. Nauroin ääneen ja kaaduin silmät kiinni selälleni valkoiseen puuteriin, joka pölähti ilmaan ja laskeutui päälleni kuin ohut talvinen peitto. Makasin siinä lumessa aivan liikkumatta. Kun avasin silmäni, näin korkealla yläpuolellani tummansinisen taivaan ja sen tuhannet ja tuhannet tähdet. Koko taivas oli täynnä tähtiä, pienen pieniä ja osa vähän suurempia, jotkut niistä tuikkivat kiivaasti, kuin vilkuttaen minulle. Henkäisin syvään ja tunsin olevani turvassa siinä hiljaisuudessa, puiden ja tähtien suojellessa minua.

En tiedä, kauanko olin siinä maannut katsellen avaruutta, mutta havahduin hiljaisuudesta kuullessani äänen. Oli kuin ulko-ovi olisi narahtanut. Olikohan lamppu sammutettu? Nousin istumaan ja kuuntelin tarkkaan. Ei kuulunut mitään. Päätin yrittää löytää takaisin kotipihaan. Nousin ylös ja puistelin enimmät lumet vaatteistani. Villasukat olivat pysyneet paikoillaan, vaikka olivatkin täynnä pieniä lumipaakkuja. Seurasin syviä tulojälkiäni ja vilkaisin matkan varrella olevia puita. Ne näyttivät jotenkin vaisummilta ja surullisemmilta kuin aikaisemmin. Niin hiljaisiltakin ne vaikuttivat. Katseeni sekoittui hämärässä valkoisena hohtavaan lumeen ja etenin askel askeleelta kohti metsän reunaa, josta olin tullut. Äkkiä puiden lomasta pilkotti heikko valonkajo. Kotini ulko-oven lamppu paloi edelleen. Tulin jälleen suuren kuusen luokse. Sekin oli kuin nukahtanut paikalleen, jossa oli ikänsä seissyt. Kosketin varovasti vihreää piikkistä oksaa toivottaakseni hyvää yötä. Myöhemmin samana iltana, kun pitkät raidalliset villasukat roikkuivat jo patterin päällä kuivumassa, silmäni painuivat kiinni vuoteessani. Tuhannet ja taas tuhannet tähdet tuikkivat yötaivaalla ja metsän uumenissa puiden oksilta tipahteli hiljakseen pieniä kimaltelevia hiutaleita kokoiseni lumienkelin syliin.