“Liisa, ilouutinen. Voitin piirustuskilpailun ja sain matkastipendin. Se on kahdelle. Tulethan minulle aveciksi?” Hilkka hihkuu puhelimeen.
“Onnea, upeaa, minne lähdemme?”
“Olet ihana, jos oikeasti lähdet mukaan. Italiaan tietysti. Akvarellikurssille Nazzanoon. Se on pikkukylä Rooman lähellä. Opettajani Säde on kerännyt maalausryhmän. Mahdumme mukaan.”
“Enhän minä osaa maalata”, Liisa parahti.
“Älä höpsi, kaikki osaavat. On hyvä olla joskus mukavuusalueen rajoilla. Se on kurssi. Säde opettaa henkilökohtaisesti.
“Tämä tuli nyt vähän äkkiä, mutta olkoon menneeksi. Minä lähden kanssasi ihan minne tahdot. Tai ainakin Italiaan.”
Hilkka vihelteli. Elämä hymyili. Maalaamisesta on tullut intohimo. Hän on vuokrannut pienen työhuoneen Gallerian alakerrasta. Se on halpa, koska siellä ei ole ikkunaa ja vesipistekin on yläkerrassa. Parasta on, että työt voi jättää levälleen kuivumaan, eikä öljyväreillä työskennellessä tärpätinhaju häiritse ketään.
Matka Italiaan on unelmien täyttymys. Muisto edellisen kesän Hämeen keskiaikafestivaalilta palautuu mieleen. Mama Maddalena oli ennustanut hänelle ja Liisalle tarotkorteista. Molemmat olivat nostaneet vuorollaan saman kortin. Se oli Vaunut. Kultaiseen haarniskaan pukeutunut ajaja pyörittää kädessään Graalin maljaa. Hän on lähdössä matkalle, joka aloittaa uuden elämänvaiheen.
Sopii minulle, Hilkka tuumii. Kohta pitää keksiä oikeita töitä. Opintolaina on melkein lopussa.
Hilkka muistaa lisää Maman ennustuksesta. Tämä oli nähnyt korteissa onnettomuuden uhan.
”Joo joo, ollaan varovaisia”, Hilkka oli luvannut omasta ja Liisan puolesta. ”Me kuljetaan yhdessä ja pidetään huolta toisistamme”, hän oli vakuuttanut luottavaisena.
Italiassa on helleaalto. Kurssilaiset ovat majoittuneet vanhaan keskiaikaiseen kivitaloon. Ystävällinen emäntä Sara on kaatanut kaikille lasillisen kylmää valkoviiniä.
“Pidetään aluksi tutustumiskierros”, Säde opastaa.
Hilkka ja Liisa istuvat pyöreän lasipöydän äärellä kolmen muun kurssilaisen seurassa. Sara aloittaa.
“Lämpimästi tervetuloa Sara’s Houseen. Saatte kohta iltapalaksi tapasleipäsiä, tonnikalapastaa ja lihamureketta sekä vihreää salaattia”, hän kertoo.
Kaikki ovat väsyneen näköisiä matkan jälkeen. Ajatus illallisesta pitkän kaavan mukaan tuntuu ylelliseltä.
Opettaja esittäytyy. “Minä olen Säde, taiteen maisteri ja teidän opettajanne tämän viikon ajan. Sinut Hilkka minä tunnenkin. Osallistuit ansiokkaasti taiteen perusopetukseen. Tässä on ystäväsi Liisa?”
“Joo ja minä olen täysin aloittelija”, Liisa kiirehtii sanomaan.
“Ei se haittaa. Joskushan me kaikki aloitamme. Pieni varoituksen sana. Tästä voi tulla elämäntapa. Sitten te muut. Kertokaa nimenne ja mikä sai teidät lähtemään matkalle.”
Pirteä kiharatukkainen tyttö ei ole vaatimaton. Hän esittelee itsensä leveästi hymyillen. “Minä olen Irmeli. Olen maalannut vesiväreillä pienestä pitäen. Olin koulussa kympin piirtäjä. Nyt haluan nähdä maailmaa ja maalata upeita akvarelleja.”
“Kuulostaa hyvältä. Entä huonetoverisi Sointu?”
“Minäkin olen aloittelija. Lähdin Irmelille kaveriksi, kun hän pyysi.”
Sointu ei kerro, että Irmelin varakas isä on maksanut hänen matkansa. Tyttö oli palkattu esiliinaksi.
“Minä olen Minna. Opiskelen historiaa ja Italian vanha kulttuuri kiinnostaa. Maalaan ihan vain harrastuspohjalta.”
“Hyvä tytöt. Eiköhän aloiteta illallinen ja sen jälkeen vetäydytään nukkumaan. Sara tarjoilee aamiaisen kello kahdeksan. Italialaiseen tapaan saatte vahvaa kahvia ja makeaa vastaleivottua kakkua. Sara tekee meille joka päivä eväät mukaan, sillä maalaamme ulkona.
Hilkka ja Liisa vetävät henkeä, kun näkevät huoneensa. Katosta riippuu kymmeniä itämaisia lyhtyjä. Ne luovat satumaista valoa. Pienestä ikkunasta avautuu huikea näkymä alas Tiber-joelle. Tytöt käyvät pikaisesti suihkussa ja vaipuvat sen jälkeen raskaaseen uneen.
Puhelimen kello herättää turhan varhain.
“Kahvia ja kakkua, onpa outo aamupala”, Liisa kommentoi, kun Sara oli kaatanut kaikille mutteripannulla keitettyä espressoa.
“Hmmm, tämä tiikerikakku on hyvää”, Hilkka mumisee suu täynnä herkkua. “Kyllä tämä minulle kelpaa.”
“Eväslaukuissanne on juustopiirakkaa, vihreää salaattia ja viipale hunajamelonia. Tarjoan illalliseksi antipastoja ja tomaattipohjaista lihakäärylevuokaa”, Sara kertoo ja jakaa kaikille kylmälaukut.
Keskiaikainen Nazzanon pikkukaupunki hurmaa maalarit. Kapeat kujat kiemurtelevat mäkisessä maastossa. Kukkulalla seisoo komea sakaraharjainen linnoitus.
“Sisään ei pääse mutta pihalle kyllä. Voitte hajaantua maalaamaan minne haluatte aamupäivän harjoitusten jälkeen”, Säde opastaa.
Maalausryhmä kiipeää ruohikkoista polkua mäelle. Kaikki istahtavat oliivipuiden alle ja ottavat luonnoslehtiöt esille.
“Saatte jokainen olla vuorollanne mallina. Muut piirtävät kahdessa minuutissa asentonne”, Säde sanoo. Hän asettuu ensimmäisenä etualalle. Kohottaa kädet niskan taakse ja heittää polven toisen päälle.
Oppilaat yrittävät parhaansa. Irmeli pyörähtää seuraavana malliksi. Hän poseeraa tottuneesti.
Hilkka huomaa nauttivansa. Pehmeä lyijykynä piirtää viivat rennosti. Kaikilla on hauskaa yhteisessä katselmuksessa. Tyylejä on yhtä monta kuin piirtäjiä.
Hilkka ja Liisa istuvat lounastauon aikaan kirkon rappusilla. Aurinko on lämmittänyt marmorin. Kylmälaukuista löytyneet hunajamelonin viipaleet maistuvat kesälle.
“Kyllä meidän kelpaa”, Liisa huokaisee. “Mitä pidät kavereistamme?”
“Säde on kiva. Antaa kannustavaa palautetta. Irmeliä vähän vierastan. Hän on ollakseen. Kuvittelee olevansa parempi meitä muita. Sointu seuraa häntä kuin varjo.”
“Äh, kuvittelet turhia. Eiköhän tässä pärjätä”, Liisa kuittaa ja kerää tavaransa. “Tekee mieli kahvia. Näin tuolla aukiolla kuppilan. Mitä sanot?”
Vittorion baarissa on tunnelmaa. Tytöt istuvat terassilla espressot edessään. Pian sinne pelmahtavat muutkin. Irmeli valitsee helakanpunaisen Campari soodan. Sointu seuraa hänen esimerkkiään. Hilkka huomaa, että Irmeli maksaa molempien juomat. Säde juo kylmää proseccoa italialaiseen tapaan. Kaikesta näkee, että hän on täällä kuin kotonaan. Hän on ryhmästä ainoa, joka puhuu sujuvasti italiaa.
Viikko kuluu nopeasti. Säde pitää joka aamupäivä oppitunnin. Kurssilaiset tutustuvat värien sekoittamiseen ja tekevät pieniä harjoitustehtäviä.
“Valitkaa joku kiinnostava kohde. Esimerkiksi tuo viehättävä naisveistos kirkon seinustalla tai linnoituksen siluetti. Maalatkaa siitä kolme versiota eri valossa. Tulette hämmästymään miten erilaisia kuvista tulee.”
Hilkka ja Liisa päättävät ottaa saman mallin. Maisema alas Tiber-joelle on sykähdyttävä. He istuvat kävelytien laidalla penkillä ja aloittavat työt iltapäivän viimeisissä auringonsäteissä. Molemmat hehkuvat innosta, kun he palaavat janoisina ja nälkäisinä majapaikkaan.
“Mitähän hyvää Sara tarjoaa meille tänään?”
Hilkka haaveilee risotosta. Liisan arvelu pastasta osuu kohdalle.
“Saatte tänään tagliatellea tomaattikastikkeessa sekä paahtopaistia valkosipulissa haudutetun sikurin kera”, Sara ilmoittaa ja kantaa valtavan padan pöytään. Maalarit vetävät henkeä. Herkullinen rosmariinin ja valkosipulin tuoksu saa makuhermot hykertämään.
“Tytöt, suosittelen, että jatkatte harjoitustehtävää heti aamuvalossa”, Säde sanoo tukevan illallisen päätteeksi.
“Sointu, mitä sinä täällä ulkona teet näin varhain?” Hilkka ja Liisa ovat hiipineet maalaustarvikkeet mukanaan ulos heti auringon noustua. Sointu vaikuttaa nololta.
“Älkää kertoko Irmelille, että kävin tupakalla. Olen oikeasti lopettanut, mutta hän käy hermoilleni.”
“Olipa outo juttu. Miksi Sointu pelkää Irmeliä?” Hilkka hämmästelee. Tapaus unohtuu kuitenkin pian, sillä maalaamisen ilo saa heidät valtoihinsa.
Illalla kaikki levittävät tuoreet akvarellit nähtäville. Säde löytää jokaisen työstä hyviä puolia juuri niin kuin Hilkka on ennustanut. Hän muistaa myös ehdottaa korjattavaa niin sommittelussa kuin värien käytössäkin. Irmeli ei ole kuulevinaan, kun Säde sanoo, että kuvista tulee rennompia, jos hän käyttää suurempaa sivellintä.
“Tiedän itse parhaiten, mikä käteeni sopii”, hän kuittaa ylimielisesti.
“Lähdemme huomenna tutkimusmatkalle läheiselle hautausmaalle. Ottakaa vesipullot mukaan ja hyvät lenkkarit. Sääennuste lupaa edelleen hellettä”, Säde ohjeistaa.
Kurssilaiset kulkevat tien reunaa jonossa. Kaikki ovat muistaneet laittaa päähänsä aurinkohatun tai lippalakin. Aurinko paahtaa armottomasti. Hautausmaa on aivan erilainen kuin kotimaassa. Siellä on vieri vieressä jykeviä mustia paasia. Pölyiset muovikukat luovat aavemaista tunnelmaa. Valtavan korkeat sypressit reunustavat aluetta. Tytöt kiertelevät labyrintissä luonnoslehtiöt kädessään. He näppäilevät digikuvia muistikuvien tueksi.
Hilkka ja Liisa katselevat ympärilleen. “Minne kaikki hävisivät?”
Tuntuu kuin he olisivat kaksin täällä autiomaassa. Taivaalle on kohonnut tummia pilviä. Ukkosen jyrähdys pelästyttää. Ilmassa on sähköä. Sadekuuro kastelee tytöt ennen kuin he ehtivät juosta kappelin suojaan. Muut ovat jo kerääntyneet sinne. Kenelläkään ei ole sateenvarjoa.
“Kesäsade menee nopeasti ohi”, Säde tietää. “Hetkinen, missä Irmeli ja Sointu ovat? Hehän kastuvat läpimäriksi.”
Tytöt huhuilevat, mutta eivät kuule muuta kuin sateen ropinan.
“Lähdetään etsimään”, Säde kehottaa, kun sade vähän laantuu.
Sointu istuu märällä kivellä ja itkee. Irmeli makaa muovikukkien alla kalpeana. Hänen otsastaan valuu veri.
“En tiedä mitä tapahtui. Olin tuolla kulman takana tekemässä luonnoksia. Kun palasin Irmeli makasi hautapaadella.”
Säde ottaa tilanteen haltuun. Hän kokeilee pulssia, mutta mitään ei tunnu. Ambulanssi tulee paikalle. Ruumis viedään pois. Sointu itkee lohduttomasti. Kaikki ovat järkyttyneitä. Oliko Irmeli saanut sairaskohtauksen, kompastunut ja lyönyt päänsä kiveykseen? Vai oliko paikalle tullut joku ja kolauttanut häntä?
Poliisit käyvät kyselemässä, mutta kukaan ei ole nähnyt hautausmaalla vieraita. Tapaus tulkitaan onnettomuudeksi. Kurssi päätetään keskeyttää. Paluulento on seuraavana päivänä.
Sara tarjoilee illalla uppopaistettuja suffleta, kasviksia ja lasagnea. Kenellekään ei maistu. Säde hakee baarikaapista pullollisen Vecchio Romagnaa.
“Olemme kaikki tämän tarpeessa”, hän sanoo ja kaataa tilkan jokaiselle.
Hilkka supisee yöllä Liisalle. “En usko pätkääkään Soinnun selityksiin. Olen varma, että hän kolautti Irmeliä. Heillä on ollut koko viikon huonot välit. Irmeli on komennellut Sointua hakemaan unohtuneita tavaroitaan. Ihmettelen, miksi tämä tottelee kiltisti. Siinä on jotain hämärää.”
“Ei me voida todistaa mitään. Mennäänkö kuitenkin juttelemaan Soinnun kanssa? Hän ei takuulla nuku.”
Tytöt koputtavat varovasti Soinnun oveen. Tämä tulee kasvot kirjavina avaamaan. Pöydällä on puolikas pullo brandya.
“Haluatteko tekin? Tämä rauhoittaa vähän.”
“Kerro Sointu, mitä teidän välillänne tapahtui?” Hilkka kysyy.
Sointu pudistaa päätään. “En minä voi”.
“Kyllä sinä voit. Jos et kevennä sydäntäsi, mietit tätä juttua lopun ikääsi.”
“Minä heitin sen kiven, mutta se oli vahinko, minä vannon”, hän selittää kiihtyneenä. “Irmeli kiusasi minua. Nauroi minun luonnoksilleni. Olen hänen serkkunsa. Irmelin isä rahoittaa opiskeluni. Ehtona on, että pidän seuraa ja huolehdin hänestä. Irmelillä on – oli – sydänvika. Uskon, että kivenheitto, kaatuminen ja ukkosen jyrinä saivat hänet pois tolaltaan. Haava ei ollut vakava, mutta sydänkohtaus oli.”
Sointu painoi kasvot käsiinsä. “Pitäisikö minun tunnustaa?”
Hilkka halaa häntä. “Ei ole mitään tunnustettavaa. Sinä olit äkkipikainen, mutta et tietenkään tahtonut tappaa häntä. Tämä on tapaturma. Kuolinsyy selviää ruumiinavauksessa.”
Sointu halaa tyttöjä. “Kiitos, olette tosi ystäviä. Voin jo paremmin. Haluan uskoa, että elämä jatkuu.”
Kotimatka sujuu vaitonaisesti. Säde hyvästelee kurssilaiset Fiumencinon lentokentällä.
“Jään vielä tänne Italiaan selvittämään asioita. Irmelin vanhemmat ovat tulossa tänään. Toivotan teille hyvää jatkoa. Älkää jääkö suremaan. Tapaamme syksyllä AkvArt galleriassa Helsingissä. Järjestetään yhdessä näyttely Nazzanon merkeissä. Siitä tulee samalla Irmelin muistonäyttely. Olen ajatellut nimeksi La Bella Vista.”
