Tarinavirta

Varjoon kulkee se tie, jota rakkaus ei valoon vie.

Silmät vetäytyivät viiruiksi ja niihin syttyi keltainen hehku. Huulet kiristyivät ja viiksikarvat värisivät. Sydän hakkasi. Hänet täytti villi riemu. Tuuli humisi korvissa, kun hän loikkasi saaliin kimppuun.

Päässä suhisi, kun hän havahtui. Verenpainetta? Rytmihäiriöitä? Sitten hän muisti.

Kihlasormus.

Se oli niin väärin.

Suuhun kohosi hapan maku. Elämä ei ollut reilua.

Vielä koittaisi hänen aikansa.

Hän odotti.

1.

Parvekkeen pöydällä oli vadillinen värikkäitä macaronleivoksia. Appelsiininkeltaiset, turkoosit ja vadelmanpunaiset loistivat kevätauringon säteissä.

– Poikkesin päivällä Café Laurellilla. Nämä leivokset halusivat päästä ostoskoriin, Mama Maddalena myhäili. Hän kaatoi vahvaa kahvia Mirandan edessä olevaan siroon posliinikuppiin.

– Käytätkö maitoa tai sokeria?

– Maitoa kiitos.

– Minä olen ihastunut vanhoilla päivilläni tähän kauramaitoon, Mama kertoi ja toi pöytään ruusukuvioin koristellun kermanekan. – Keitän nykyään tummapaahtoista kahvia. Kauramaito pehmentää sen kitkeryyttä mukavasti.

Miranda maistoi ja nyökkäsi. – Mama, olet oikeassa. Tämä on hyvää. Sopii näiden leivosten seuraksi.

Huhtikuun kalpea aurinko lämmitti. Mama Maddalena oli kietaissut hiuksensa nutturalle. Ne olivat tummat, mutta siellä täällä näkyi hopeanhohtoisia suortuvia. Hän oli kodikkaan pyöreä eikä salaillut sitä.

– Laihdutin nuoruudessani epätoivoisesti, mutta kilot mokomat tulivat aina takaisin, hän nauroi. – Sinun ei tarvitse välittää kiloista, kun olet noin solakka.

– Rakastan makeaa, tumma suklaa on intohimoni. Voisin syödä sitä parikin levyä päivässä, Miranda tunnusti.

Mama oli kalustanut pienen lasitetun parvekkeen kodikkaasti.

– Istu korituoliin. Tuon huovan harteillesi, hän kehotti.

Pörrö-kissa oli asettunut lattialle pehmustettuun koriin. Se oli käynyt eteisessä tervehtimässä Mirandaa. Nuuhkaissut ja todennut vieraan ystävällismieliseksi.

Miranda oli levoton. Äidinkielen opettajan virka koulussa oli ollut kuin lottovoitto. Paitsi että siihenkin tottui. Koulupäivät toistivat itseään. Edellisestä lomamatkasta tuntui olevan ikuisuus. . Kesäloma oli mittaamattoman kaukana.

Mama kuunteli huvittuneena, kun Miranda valitti elämän kulkevan ohitse.

– Tyttöseni, olet nuori ja kärsimätön. Niin minäkin olin sinun iässäsi. Et varmaan halua kuulla, mutta jossakin vaiheessa elämää rauhalliset päivät tuntuvat siunaukselta.

– Mama, älä naurata minua. Haluan elää. Matkustella ja kokea jotain jännittävää. Koulumaailma on kuolettavan tylsä. Siellä on kateutta ja riitoja tyhjänpäiväisistä asioista.

– Katsotaanko mitä tarotkortit sanovat? Mama ehdotti silmät tuikkien. Hän tiesi, että Miranda oli tullut enemmänkin ennustuksen kuin tuoreiden leivonnaisten vuoksi.

Hän sekoitti pakan ja aloitti. – Menneisyys Miekkojen prinsessa. Kortti kertoo, että olet kapinoinut. Olet valmis uuteen taistoon.

– Nykyisyys: Lanttien kakkonen Muutos. Kortti vahvistaa edellistä. Muutos antaa mahdollisuuden kasvaa. Antaudu sille luottavaisin mielin.

– Tulevaisuus Vaunut. Näen matkan. Se voi olla matka mielesi syvyyteen, mutta sinun tapauksessasi uskon, että lähdet elämäsi matkalle.

Miranda oli kuunnellut jännittyneenä. Kortit kertoivat hänestä, haaveista ja toiveista. Matka, mikä ihana sana. Mutta miten se voisi toteutua kesken kouluvuoden? Rahaa ei ollut juurikaan säästössä.

– Kortit tietävät, Mama halasi häntä.

Mama käänsi kortin itselleen. Se oli Rauha. Sopii tähän hetkeen, hän tuumi. Mama kaatoi yrttiteen joukkoon tilkan tummaa rommia. Nyt eläkeläisenä hän nautti, että sai tehdä kaikkea sitä, mitä tuotti mielihyvää. Hän otti viimeisen macaron leivoksen. Se maistui makealle ja samalla mukavan kirpeälle rommiteen kanssa. Pörrö hyppäsi syliin. Mama silitteli sitä. Oikeastaan elämä on hyvää, hän sanoi Pörrölle. Kissa oli nukahtanut hänen syliinsä. Mama ei raaskinut nousta. Ei tässä ole kiirettä minnekään, hän tuumi ja torkahti itsekin.

Miranda istui viikonloppuna Puistoklubin baaritiskin äärellä. Hän oli yksin ja mietteissään. Maman sanat olivat saaneet toivonkipinän heräämään.

– Hei, saanko istua viereesi? tuttu toimittajapoika kysyi.

Miranda tunnisti Askon. Tämä oli nauravainen ja aina hauskaa seuraa. Hänen ympärillään pyöri Yle Hämeen porukkaa. Puistoklubi oli heidän kantapaikkansa. Myös paikkakunnan taiteilijat ja muusikot viihtyivät sen rennossa tunnelmassa.

– Kaipasinkin juttuseuraa. Mikä sinut tänne lennätti?

– Töissä on ollut pirunmoinen kiire. Päätoimittaja pommittaa keksimään uusia myyviä ideoita. Hän sanoo, että pitää olla ajan hermolla. Toivoin törmääväni sinuun. Tiedän, että olet tehnyt omatoimimatkoja. Pomon mielestä matkajutut pelittävät. Nyt on muotia ottaa vuorotteluvapaata ja hypätä seikkailuihin. Kiinnostaisiko?

Mirandan silmiin syttyi kipinä. Kiinnostiko? Voi kyllä.

– Mitä Asko yrität sanoa? Olen työelämässä, eikä lomaa ja ylimääräistä rahaa ole. Mutta kun kysyt, totta helvetissä kiinnostaa.

– Kuuntele äläkä uhoa. Tarjoan oluen. Mennään tuonne peremmälle, niin saadaan puhua rauhassa.

Miranda seurasi Askoa polvet täristen. Oliko tässä nyt Maman lupaama Seikkailu?

– Meillä MeSinkut-lehdessä on suunnitteilla kampanja. Etsimme nuoria naisia ja miehiä, jotka suostuvat ottamaan vuorotteluvapaata. Edellytämme, että jokainen pitää matkapäiväkirjaa. Julkaisemme jutut lehdessä ja maksamme niistä korvauksen. Kohteena on keväinen Eurooppa. Matkareitin jokainen saa suunnitella itse. Pomo on niin ihastunut ideaan, että lupasi vuokrata halukkaille auton matkaan. Niin ja hän on innostunut kokkauksesta. Kävi jonkun marttojen ruokakurssin. Toivomus on, että osallistujat kirjoittavat ja ottavat valokuvia paikallisista ruuista.

Miranda kuunteli mykistyneenä.

– Kuule, hae vielä toinen olut. Minun on pakko sulatella tätä. Oma auto, matka halki Euroopan, kirjoituspalkkiot, herkkuruokia. Tämä on täydellistä.

Kun Asko tuli kahta kuohuvaa tuoppia kantaen, Miranda oli tehnyt päätöksen.

– Hei, ihan oikeasti, jos minä kelpaan, lähden kiljuen matkaan. Mutta ensin pitää saada rehtorilta lupa.

– Miranda, tule permmälle.

Rehtori nosti katseensa kirjoituspöydän takaa. Miranda oli koputtanut ja astellut saman tien sisään. Hän kertoi innosta puhkuen suunnitelmistaan.

– Kuulostaa hienolta mahdollisuudelta. Onhan sinulla sekä kirjoittaja- että matkailukokemusta. Vuorotteluvapaa onnistuu kyllä, mutta en tiedä, mistä saamme näin lyhyellä varoitusajalla sijaisen. Onko itselläsi ajatuksia?

– On, hyvä ystäväni opiskeluajoilta Nora, on työttömänä. En ole vielä uskaltanut kysyä, mutta jos näytät vihreää valoa, soitan heti.

– Hyvä. Pyydä häntä lähettämään virallinen hakemus, todistus työvoimatoimistosta ja cv. Katsotaan sitten, rehtori päätti.

Aimo huokasi Mirandan lähdettyä. Niin nuori ja täynnä elämänhalua. Toivon hänelle kaikkea hyvää. Minun elämäni taitaa olla jo eletty.

Ovelta kuului taas koputus. Käsityönopettaja Lissu kurkisti sisään.

– Keitin opettajahuoneessa pannullisen tuoretta kahvia. Maistuuko kupillinen? Leivoin pullaakin.

– Kiitos Lissu, ei sinun pitäisi hemmotella minua. Vatsakumpu vain kasvaa, rehtori hymyili ja otti pullavadin käteensä.

Ehkä elämällä oli kuitenkin vielä jotain tarjottavaa.

Tarina jatkuu viikon kuluttua