Tarinavirta

Musta enkeli katseli verhotuin silmin Lissun olohuonetta. Enkelin punainen tukka leimusi. Siivet olivat uhkaavasti koholla. Lissu oli ostanut akvarellin hetken mielijohteesta. Tai oikeammin, enkeli halusi tulla hänen kotiinsa. Lissu oli poikennut Galleria Paperihuoneelle. Siellä oli meneillään Marlenan näyttely. Hän oli ripustanut työhuoneen puolelle uusimpia töitään.

– Tämä enkeli puhuttelee minua, tunnistan siinä itseni, Lissu oli omaksi hämmästyksekseen sanonut.

Marlena oli hyvillään. Hän kääri taulun kuplamuoviin ja laittoi sen paperikassiin.

– Ole hyvä, se on nyt sinun. Mukava, kun pidät töistäni.

Marlena oli muuttanut kotikaupunkiinsa taidekoulun jälkeen. Hän oli toteuttanut pienen perinnön turvin hartaimman haaveensa. Hänestä oli tullut galleristi. Liikehuoneisto Arvi Karistonkadulla oli ollut vuokrattavana. Hän otti riskin, vaikka epäilikin hankkeen kannattavuutta. Hän aloitti tekemällä pienen remontin. Maalasi seinät valkoisiksi ja asennutti ripustuskiskot.

Marlena laittoi someen ilmoituksen, jossa haki taiteilijoita näyttelynasettajiksi. Tutut opiskelutoverit taidekoulusta täyttivät tilan ensimmäiset kuukaudet. Hän ripusti omia töitään viereiseen työhuoneeseen. Kaupunkilaiset olivat pikkuhiljaa löytäneet paikan. Tosin suurin osa päivistä oli hiljaisia. Hän pohti kauanko jaksaisi sinnitellä. Unelma oli kääntymässä vankilaksi.

Lissu mietti, mikä taulussa oli kolahtanut. Hän muisti lapsuuden mummolasta suojelusenkelin, joka johdatti kahta lasta virran yli. Hän muisti tukahduttavan kuuman hellahuoneen. Mummo oli hauduttanut karjalanpaistia yön yli. Hän tarjoili sen jalallisesta kastikekulhosta keitettyjen perunoiden kera. Jälkiruuaksi oli luumukiisseliä. Olo oli raukea tukevan ruuan jälkeen. Lissulla oli ollut tapana vetäytyä mummon alkoviin ja ihailla enkelitaulua.

Lissun katse osui ikkunaan. Hän oli unohtanut, että kotoa löytyi enkeleitä enemmänkin. Pieni lasinen enkelityttö näytti lapsellisen viattomalta mustan enkelin rinnalla. Entinen minäni ja nykyinen minäni, Lissu oivalsi. Hänen teki mieli kutsua Aimo kahville. Pelotti, jos tämä ei suostuisi. Mutta nyt hänellä oli hyvä syy kutsuunsa. Hän tiesi, että Aimo rakasti taidetta. Hän voisi esitellä hankintansa. Ehkä he voisivat yhdessä käydä galleriassakin. Vähän niin kuin aviopari.

Lissu tunsi sydämenlyöntiensä kiihtyvän. Nyt tai ei koskaan.

– Hei Aimo, minulla on kerrottavaa. Onko sinulla hetki aikaa?

– Eihän minulla muuta olekaan näin sunnuntaipäivänä.

– Olen ostanut upean akvarellin ja haluaisin, että näet sen. Sopisiko, että tulet käymään? Keitän kahvit.

Aimo tunsi olonsa vaivautuneeksi, mutta ei kehdannut kieltäytyäkään. Rehtorin piti olla hyvissä väleissä opettajien kanssa.

– Onpa vahva maalaus. Tunnetko tekijän? Aimo kysyi ja tarkasteli taulua  taiteilijan silmin.

– Käyn joka kuukausi Galleria Paperihuoneella. Näyttelyt vaihtuvat neljän viikon välein. Olen tutustunut Marlenaan, joka pyörittää galleriaa. Hän maalaa akvarelleja. Pidän hänen vahvoista töistään.

Aimo oli vaikuttunut. Tässä työssä oli harvinaista herkkyyttä, vaikka ilmaisu oli vahva.

lähettäjä: lissu-helena@seminaarinkoulu.fi
vastaanottaja: sanna-maarit@kuutamomatkat.fi
otsikko: kuulumisia

Hei Sannuska, minulla on kerrottavaa. Muistatko Aimon, koulumme rehtorin? Hän kävi luonani kylässä. Olen onnesta soikea. Suhteemme edistyy lupaavasti. Juttelimme taiteesta. Meillä on paljon yhteistä. Pidämme molemmat esittävistä maalauksista. Tuntuu, että nykytaide on yhtä sekoilua. On performansseja, kummallisia videoita ja installaatioita. Kuvaamataidon opettajamme Kimmo maalaa vapaa-aikanaan suurikokoisia abstrakteja töitä. En ymmärrä niitä alkuunkaan. Minun mielestäni taiteessa pitää olla taitoa ja sen pitää miellyttää silmää. Aimo on samoilla linjoilla. Hän korosti värien ja muotojen harmoniaa. Maalaa itse öljyväreillä. Toivottavasti hän kutsuu minut kotiinsa katsomaan uusimpia töitään. Olen nähnyt joitakin silloin, kun hänen vaimonsa Katri vielä eli.

Anteeksi pitkä vuodatus. Mitä sinulle kuuluu? Joko Pariisissa on kevät? Olen vähän kateellinen, kun saat asua siellä upean taiteen ja arkkitehtuurin keskellä. Haaveilen pitkästä viikonlopusta luonasi, terveisin sisaresi Lissu

lähettäjä: sanna-maarit@kuutamomatkat.fi
vastaanottaja: lissu-helena@seminaarinkoulu.fi
otsikko: pariisissa sataa

Hei sisko. Huhtikuinen Pariisi on märkä, tuulinen ja ankea. Vuokra-asuntoni täällä Riemukaaren lähellä on kylmä kuin kellari. Hankin irtopatterin, mutta sähkö on hävyttömän kallista. Odotan, että aurinko alkaa lämmittää, puihin tulee lehdet ja tulppaanit kukkivat puistoissa. Asiakkaat ovat raivostuttavia. Kyselevät koko ajan vinkkejä parhaista menopaikoista. Olen listannut ravintoloita ja yökerhoja. Luulisi että kaupunkikierrokset riittävät, mutta ei.

Olen iltaisin aivan poikki, kun olen selostanut koko päivän nähtävyyksiä. Kipuan kauppakassin kanssa tänne kahdeksanteen kerrokseen. Olisipa hissi. Jos joku kuvittelee, että matkaoppaan työ on ihanneammatti, sopii tulla kokeilemaan. Nyt tämä tyttö painuu kuumaan kylpyyn (siis jos kuumaa vettä tulee) ja menee aikaisin nukkumaan. Hyvää yötä, Sanna.

ps. kiva kuulla, että sinulla ja Aimolla menee hyvin. Muistan kyllä hänet. Sellainen iso nallekarhu. Halit.

lähettäjä: lissu-helena@seminaarinkoulu.fi
vastaanottaja: sanna-maarit@kuutamomatkat.fi
otsikko: suhde etenee

Minun on ihan pakko laittaa viesti, kun minua niin jännittää. Odotan päivälliskutsua Aimolta. Puhuttiin tänään kahvitauolla opettajien lempiruoista. Minä kerroin, että rakastan kuhaa. Muistathan, miten ahkera kalamies isä oli. Hän souti iltakaudet Vanajaveden selällä uistelemassa. Voissa paistetut fileet ovat edelleen parasta mitä tiedän.

Kävin iltapäivällä Hätilän K-kaupassa ja näin Aimon kalatiskillä. Hän osti kaksi kookasta kalafileettä. Pyysi perkeet mukaan. Sanoi keittävänsä niistä liemen. En näyttäytynyt. Toivon ja uskon, että  ihana yllätys on minulle. Täpinässä siskosi Lissu

lähettäjä: sanna-maarit@kuutamomatkat.fi
vastaanottaja: lissu-helena@seminaarinkoulu.fi
otsikko: anna palaa

Haa, olet selvästi ihastunut. Mikä sen ihanampaa. Toivottavasti Aimo vastaa tunteisiisi. Minä elän täällä Pariisissa sinkkuna ja raadan töissä. Vapaapäivinä, joita on liian vähän, pesen pyykkiä ja nukun. Työpäivät ovat pitkiä ja univelkaa kertyy.

On minulla ollut tähtihetkiäkin. Matkatoimiston agentti kutsui eilen illalliselle kalaravintolaan. Tarjoilija kantoi pöytäämme vadillisen äyriäisiä. Siinä oli erikokoisia simpukoita ja kotiloita ja ties mitä. Tuli hiki, kun tarjoilija asetteli sievästi kymmeniä erikokoisia haarukoita ja piikkejä lautasten viereen.

Tunnustin olevani aivan noviisi. Agentti nauroi ja opasti kädestä pitäen, mitä milläkin työvälineellä tehtiin. Pahimpia olivat osterit. Niiden päälle puristettiin sitruunaa, sitten hörpättiin ja nieltiin ja otettiin päälle snapsit. Parin ensimmäisen jälkeen homma rupesi sujumaan. Minä kikatin loppuillasta. Agenttikin kikatti, joten se siitä.

Olimme jo lähdössä, kun ravintolaan tuli tyylikäs vanha rouva. Hänellä oli sulin koristettu lierihattu ja leukaan asti napitettu popliinitakki. Hän marssi määrätietoisesti nurkkapöytään. Tarjoilija kävi kumartamassa ja toi hetken kuluttua ison vadillisen ostereita ja pullollisen valkoviiniä. Rouva söi kaiken hartaan näköisenä. Arvasimme, että tämä oli hänen kantapaikkansa.

Pariisissa alkaa olla jo kevät. Olen helpottunut, kun päivät ovat olleet kirkkaita ja turistit kohtalaisen hyväntuulisia. Tulen kesällä Suomeen. Saanhan turvapaikan luotasi? Olen vuokrannut Helsingin yksiöni yhdelle tutulle.

Pidetään yhteyttä, Sanna, rohkea osterinnielijä

Kala kypsyi lempeästi valkoviinissä. Aimo kaatoi lasillisen viiniä itselleen. Radiossa soi Johannes passio.

Ovikello pirahti. Aimo suki nopeasti hiuksiaan peilin ohi kulkiessaan. Hän oli ajanut partansa ja taputellut hyväntuoksuista after shavea kasvoille.

– Täällä tuoksuu ihanalle.

Nora heitti kirkkaankeltaisen hupparin eteisen tuolille ja halasi Aimoa.

– Ihanaa kun kutsuit syömään. Olisin muuten kuollut nälkään, hän hymyili.

– Istu seurakseni keittiöön. Ruoka on uunissa ja sitä pitää vahtia, Aimo sanoi. Hänen poskensa punoittivat mielihyvästä.

– Voinko auttaa? Nora kysyi.

– Ota lasillinen valkoviiniä ja kerro tuoreimmat juorut koulumaailmasta.

– Älä kuvittele, että juoruaisin. Haluan unohtaa kouluasiat vapaa-ajalla.

– Oikein, niin minäkin. Jos haluat auttaa, valitse ruokasalin vitriinikaapista meille juhlavammat viinilasit. Olen kattanut pöydän muuten valmiiksi.

Nora oli häikäistynyt. Aimo oli levittänyt pyöreälle pöydälle pitsikuvioisen valkoisen liinan. Astiat olivat Arabian Paratiisi-sarjaa ja lautasliinat kankaisia. Keskellä pöytää oli hehkuvanpunainen ruusukimppu. Hän valitsi jalalliset kristallilasit.

– Istu pöytään. Juhlaruoka ei odota vieraita, vaan vieraat odottavat ruokaa.

Aimo kantoi pöytään hehkuvankuuman vadin suoraan uunista.

– Saanko esitellä. Bravuurini Kuha Walewska. Se on nimetty Napoleonin hoviin kuuluneen puolalaisen kreivitär Marie Walewskan mukaan. Hänellä on ollut hyvä maku. Vaikka annoksen tekeminen on monivaiheinen, se on vaivan arvoinen.

Nora ihasteli gratinoitua katkarapunpyrstöillä ja tuoreella tillillä koristeltua vuokaa. Reunoilla oli pursotettua perunamuhennosta, joka oli saanut sopivasti väriä pinnalleen.

– Maista rohkeasti, Aimo sanoi ja kaatoi Noran lasiin kylmää Chablista.

– Aimo, sinä hemmottelet minua. Olen sanaton.

– Mmm, ei ruoka suussa saakaan puhua. Nauti. Niin minäkin. En minä tätä yksin itselleni valmistaisi.

Takkatuli rätisi kotoisasti, kun Nora ja Aimo nauttivat jälkiruuaksi pienet kupilliset espressoa ja lasilliset calvadosia.

Ilta päättyi haikeisiin tunnelmiin. Nora olisi halunnut jäädä, mutta ei tohtinut ehdottaa. Aimo olisi halunnut, että Nora olisi jäänyt, mutta ei tohtinut ehdottaa. Nora sai suukon poskelleen, kun hän päättäväisesti ilmoitti lähtevänsä kotimatkalle. Aamulla oli koulupäivä.

Aimo laittoi tiskikoneen päälle ja istuutui lempinojatuoliinsa. Hän kaatoi itselleen vielä pienen lasillisen calvadosia yömyssyksi. Ajatukset pyörivät Noran ympärillä. Hän ei ollut varma tytön tunteista. Kaikki näytti hyvältä, mutta oliko se totta. Mitä, jos tyttö vain leikitteli hänen tunteillaan?

Lissu saapui maanantaiaamuna viimeisenä opettajahuoneeseen. Hänen yöunensa oli jäänyt lyhyeksi. Rintaan pisti.

Puheensorina hiljeni, kun hän saapui.

– Kiitos Lissu vihjeestä. Kerroin juuri kaikille hyvän kuhareseptin, Aimo sanoi.

– Kenelle tarjosit? Lissu sai vaivoin kysyttyä.

Aimo vilkaisi Noran suuntaan.

– Se on salaisuus.