Tuuheine oksineen, kaatunut puu muodosti ikään kuin kuusiaidan tien poikki. Sitä oli mahdoton kiertää autolla, ja hyvin vaikeaa päästä kulkemaan jalan sen läpi. Jotenkin kuitenkin onnistuimme ryömimään ali.
Milla yritti kaikin tavoin suojella uutta valkoista talvitakkiaan kiroillen äänekkäästi, ja Kirkin kengät näyttivät olevan täynnä lunta, mikä ei ensikertalaiselle ollut varmaankaan miellyttävä kokemus.
Auto meidän oli jätettävä toistaiseksi sinne, missä se oli.
Matkaa ei ollut kuin puolisen kilometriä, mutta se tuntui viideltä. Millan painavan matkalaukun raahaaminen umpihangessa teki matkasta yhä vielä raskaamman, ja vuorottelimme sen kanssa Joel ja minä.
Väsyneinä ja kylmettyneinä saavuimme lopulta kinkuntuoksuiseen kotiin. Vaimoni Janna alkoi keitellä glögiä ja tarjosi kaikille piparkakkuja. Tunnelma alkoi hiljakseen lämmetä.
Kello oli jo miltei kolme aamulla, kun Janna alkoi patistaa perhettä nukkumaan. Silloin selvisi hirveä totuus Millan vaaleanpunaisesta matkalaukusta. Se ei ollutkaan hänen.
Matkalaukusta löytyi miehen vaatteita. Talvitakki, hiihtovarusteet, viisi paria erivärisiä aluskerrastoja kokoa L, hiihtokengät ja kaksikymmentäkaksisenttinen, vaaleanvihreä, Kaalimato-merkkinen hieromasauva alkuperäispakkauksessa. Viimeksi mainitun yhteys hiihtämiseen ei ainakaan minulle auennut.
Millalle se oli katastrofi, sillä kaikki hänen vaatteensa, yöpaitansa, meikkinsä, meikinpoistoaineensa ja hiustenkuivaimensa olivat hänen kadonneessa matkalaukussaan, eikä hän yksinkertaisesti vain tulisi toimeen ilman niitä. Ja sitä paitsi, hänen meille ostamansa joululahjat olivat myös kadonneessa laukussa.
Sanoin, että kannattaisi aina tarkistaa laukkuun kirjoitettu omistajan nimi, eikä vain tuijottaa väriä.
Juuri silloin kaikki pimeni. Sähköt olivat katkenneet. Kaikki olivat hiljaa, ja myrskyn raivon kuuli selvästi seinien läpi.
“Voi ei, kinkku!” Janna huudahti.
Se ei varmaankaan vielä ollut kuin puoliksi kypsä.
“Kyllä ne kohta taas palautuu”, lohduttelin häntä. Olihan jakeluyhtiö perustellut tähtitieteellisiä hinnankorotuksiaan sillä, että kun kaapelit kaivettiin maan sisään, katkoja ei enää tulisi.
Silloin kuului aivan hirveä jysähdys ja koko talo tärähti. Yritimme kurkkia ulos pimeyteen, mutta emme nähneet mitään muuta kuin tuulessa viuhtovaa lunta.
Puin päälleni pilkkihaalarin ja menin ulos tutkimaan tilannetta ja kartoittamaan vahinkoja.
Lumi viuhui ympärilläni, enkä aluksi tahtonut erottaa mitään. Sitten näin että suuri, vanha kuusi oli kaatunut talon päälle. Se oli katkennut harjan kohdalta ja latvapuolen täytyi olla jossain takapihalla.
Juuri silloin kuulin hirveän rysähdyksen, ja näin kuinka eräs toinen pihakuusistamme katkesi rungosta, ja alkoi hitaasti kaatua ristiin edellisen kanssa. Se puolestaan vei mukanaan osan verannan räystäästä, halkaisi etuoven vieressä kasvavan omenapuun kahtia, jääden lopulta makaamaan etuoven rappusille.
