Tarinavirta

Hilkka oli rakastunut. Hänen silmänsä suorastaan sädehtivät. Hilkka, Liisa ja Mama Maddalena istuivat Café Laurellilla. Heillä oli kahvikupit ja perunaleivokset edessään. Hilkka puhua pulputti.

“Opettajamme Tommi on mahtava. Kehuu meitä oppilaista, miten hienosti olemme edistyneet.”

Liisaa hymyilytti. Hän ei ollut vielä koskaan nähnyt ystäväänsä näin innoissaan. Mama Maddalena kuunteli kaihoisan näköisenä. Oli hänkin ollut joskus nuori ja kiihkeä. Siitä tuntui olevan mittaamattoman kauan. Maman rakastettu oli ollut komea vilkkusilmäinen hurmuri. Tarina oli saanut surullisen lopun. Hän ei halunnut ajatella sitä. Muisto oli vielä vuosien jälkeen kipeä.

“Niin ja me on käyty yhdessä ulkona. Tommilla on upea punainen urheiluauto. Ajettiin Aulangolle ja istuttiin Joutsenlammella haaveilemassa.”

“Tuota, eikös tämä Tommi ole naimisissa?” Mama kysyi muina naisina.

Hilkka punastui. “Joo, mutta ne on Viljan kanssa vaan kavereita. Niillä on pieni tyttö, Kaisla. Se pitää ne yhdessä”, Hilkka selitti vähän liiankin vikkelästi.

“Tyttökulta, toivottavasti tiedät mitä teet. Sydänsurut eivät ole mukavia”, Mama sanoi.

Hän puhui kokemuksesta. Nuoruuden rakastaja oli jättänyt hänet hetken huuman jälkeen. Mama muisti ne synkät kuukaudet, kun päivät olivat harmaita ja yöt mustia vailla toivon pilkahdusta.

Mama ryhdistäytyi. Ei ollut hänen tapaistaan vajota kipeisiin muistoihin. “Tytöt, kiitos seurasta. Tapaammehan elokuussa Hämeen keskiaikafestivaalilla? Minulla on siellä jokavuotiseen tapaan ennustuskoju. Olen päivittänyt mainokseni. Olen nykyään tarottulkitsija.”

Tytöt nauroivat. “Kuulostaa tältä päivältä, vaikka keskiaikaa eletäänkin. Totta kai tulemme. Haluaisimme kovasti tietää jo nyt, mitä kortit kertovat”, Hilkka pyysi.

“Selvä, saatte nostaa onnenkortit. Mutta ei täällä. Jos teille sopii, tulkaa illalla käymään luonani.”

Ovikello pirahti. Hilkka ja Liisa tulivat ja ojensivat Mamalle komean tulppaanikimpun. “Kevään kunniaksi”, he sanoivat. Maman Pörrö-kissa tuli kiehnäämään jalkoihin.

Tytöt olivat pukeutuneet värikkäisiin kukkamekkoihin.

“Mama, ostin tämän tänään”. Hilkka pyörähti niin, että helma kohosi ja paljasti sievät sääret. ”Olen menossa illalla Tommin kanssa tanssimaan.”

“Niin ja minä jään yksin lehdellä soittelemaan”, Liisa nauroi. “Lähden iltajunalla kiltisti kotiin, niin nämä nuoret lempiväiset saavat olla rauhassa.”

Mama sytytti kynttilän ja sekoitti pakan.

“Nostakaa molemmat yksi onnenkortti. Se kertoo teille tämänhetkisen tilanteenne. Liisa, Sauvojen kolmonen Hyve. Olet löytänyt sisäisen rauhan ja annat tilaa muille. Sitten Hilkka, sinun vuorosi. Sauvojen kuningatar. Olet säteilevä täynnä valoa ja rakkautta. Niinpä niin. Sen näkee jo olemuksestasi. Pieni varoituksen sana kuitenkin. Älä ole liian luottavainen.”

Tytöt nauroivat ja heilauttivat Mamalle kättään. Tämä jäi katsomaan heidän peräänsä. Toivottavasti kaikki sujuu parhain päin, hän huokasi pelko sydämessään.

Mama oli nähnyt elämässä paljon. Hänen huolensa ei ollut turha.

Hilkka ja Tommi viettivät yhdessä yhä enemmän aikaa. Tommilla oli kotinsa yhteydessä ateljee. Ei kestänyt kauan, kun Hilkka suostui alastonmalliksi.

Vilja-vaimo oli taiteilija hänkin. Hän kävi katsomassa salaa, miten maalaus edistyi. Hän oli vuosien varrella tottunut, että Tommilla piti olla aina joku nuori tyttö, joka palvoi häntä. Mies palasi kuitenkin aina Viljan luo ja vannoi, että tämä oli viimeinen kerta. Niin nytkin.

Kun kevät vaihtui kesäksi, Hilkka huomasi, että tapaamiset harvenivat. Tommilla oli jatkuvasti kiireitä.

Hilkka huolestui. Muotokuva oli valmistunut. He näkivät enää taidekurssilla. Sinne oli tullut uusi oppilas Helsingistä. Siiri oli tummasilmäinen kaunotar ja taitava käsistään.

“Siiri, saat tulla minulle yksityisoppilaaksi, koska olet muita jäljessä”, Tommi lupasi.

Hilkka ei voinut kuin katsella vierestä, millaista silmäpeliä nämä kaksi pitivät.

Hän masentui. Tommi oli vaikuttanut luotettavalta ja aikuiselta. Nyt Hilkka ymmärsi, että mies vilkutti silmää kaikille nuorille naisille ja tarvitsi ihailua.

“Mikä tyhmä houkka olenkaan ollut”, hän itki Mamalle.

Tämä ei hennonut sanoa, minähän varoitin. Kukaan rakastunut ei halua kuulla järjen ääntä. Hän antoi Hilkan purkaa sydäntään. Siinä tuli vuolaana virtana rakastumisen sulous, epäluuloisuuden suo, kateus uutta opiskelijatyttöä kohtaan, oma epävarmuus.

Tunteet olivat Mamalle tuttuja. Hän oli läpikäynyt ne kaikki. Nyt eläkeläisenä hän tiesi, että ajan myötä kaikki haalistuu.

“Kuule Hilkka, kirjoita tunteesi päiväkirjaan. Älä näytä sitä kenellekään. Se on vain sinua varten. Se auttaa selkiinnyttämään ajatuksia.”

“Mama, en tiedä miten selviän tästä”, Hilkka niiskutti.

“Et ehkä nyt usko, mutta aika parantaa. Tuon sinulle kupillisen vahvaa teetä ja laitan siihen runsaasti hunajaa. Juot sen ja menet aikaisin nukkumaan. Näemmehän viikonloppuna Hämeen keskiaikafestivaalilla?”

Kyyneleet valuivat poskille. “Juu, minä tulen. Yksin. Liisa on matkoilla ja Tommin kanssa emme enää tapaa.”

Elokuu oli kauneimmillaan. Linnan puistossa hopeapajut kaartuivat Vanajaveden ylle. Lammaslauma söi kaikessa rauhassa ruohoa vallihaudan rinteellä. Tuuli toi tavernan suunnalta grilliporsaan tuoksun. Jouhikko soi jossain kaukana.

Mama pystytti telttansa ja istuutui korituoliin sen edustalle. Ovatkohan taidepajan tytöt tulossa, hän mietiskeli.

Kyllä vain, iloinen tyttöjoukko saapui kantaen painavia kasseja.

“Mama, onpa hauska nähdä taas sinua. Et ole pitkään aikaan käynyt Galleriassa”, Marlena tervehti.

“Reumatismi on pitänyt minut kotona. Nyt voin jo paremmin”, Mama selitti ja hieroi selkäänsä.

“Onko teillä kaikki hyvin? Ei enää varkaita?”

“Kaikki on hyvin. Laitettiin kadunpuoleisiin oviin munalukot. Ne ovat kiinni aina kun siellä ei ole päivystystä.”

Mama nyökkäsi. “Nykyään pitää olla varovainen. Hyvin toimittu.”

Markkinapäivät olivat kiireisiä. Mamalla oli paljon kanta-asiakkaita. He tulivat kesä toisensa jälkeen päivittämään kohtalonsa.

Sunnuntai oli sateentihkuinen. Kaikki halusivat istua tavernassa katoksen alla. Niin Mamakin. Hän oli laittanut jo iltapäivällä teltalleen lapun.

Mama Maddalena tavattavissa taas ensi kesänä. Ilmassa koronaviruksen enteitä. Pysykää terveinä ja muistakaa turvavälit.

Toinen oluttuoppi oli menossa, kun hän kuuli hälinää viereisestä pöydästä. Hän tunnisti Tommin. Tämän seurassa oli tummasilmäinen tyttö, joka huusi kovalla äänellä.

“Lupasit erota, mutta ei siitä näytä tulevan mitään. Olin tyhmä, kun uskoin sinua. Olet raukka”.

Tyttö nakkeli niskojaan ja lähti. Mama huomasi, että Tommin Vilja-vaimo istui Kaisla-tyttären kanssa parin pöydän päässä. Hän oli varmasti kuullut tytön sanat. Myös Hilkka oli tavernassa. Hän nojaili baaritiskiin ja siemaili simaa outo kiilto silmissään. Oliko tyttö vakoillut Tommia?

Mama oli pyörällä päästään. Ilmassa oli jotain pahaenteistä.

“Herra, taverna suljetaan. Nyt on aika lähteä kotiin.”

Pitkään esiliinaan pukeutunut tarjoilija ravisteli Tommia, joka nuokkui yksin pöydässä. Tarjoilija hätkähti. Mies ei nukkunut, vaan oli kuollut. Hän hälytti ambulanssin paikalle.

“Ollut kuolleena jo pari tuntia”, lääkäri vahvisti. “Saanko hänen tuoppinsa, vien sen tutkittavaksi.”

Mama luki Hämeen Sanomista, että tavernasta oli löydetty kuollut mies ja tämän tuopissa oli ollut typpihapon jäämiä.

Mama värisi. Keillä oli mahdollisuus hankkia happoa? Taidan kysyä Marlenalta. Hän graafikkona tietää, Mama mietti.

Kävi ilmi, että syövyttävä typpihappo oli yksi graafikoiden käyttämistä vaarallisista aineista. Tommilla oli ollut sitä ateljeessaan, sillä hän vedosti grafiikkaa maalausten ohessa. Niinpä kuka tahansa hänen vieraistaan oli voinut anastaa sitä. Epäiltyjä olivat ainakin Vilja-vaimo, Hilkka ja Siiri. Niin ja tietysti Tommi itse. Olihan hän voinut tehdä itsemurhan. Mutta miksi keskiaikafestivaalilla?

Maman päätä särki. Hilkkaa hän ei osannut epäillä. Tai miksei. Tyttöhän oli ollut epätoivoinen. Entä oliko vaimon kärsivällisyys pettänyt? Sitten oli vielä tämä Siiri? Mama tiesi Hilkan kertomusten perusteella, että tyttö oli rikkaasta perheestä. Ainoa lapsi, joka oli tottunut saamaan kaiken haluamansa. Oliko tässä käynyt niin, että komea Tommi oli torjunut hänet? Mustasukkaisuus oli kaamea voima.

Mama keitti yrttiteetä ja sekoitti siihen pienestä pussista valkoista jauhetta. Hän käytti sitä vain äärimmäisessä hädässä. Jauhe auttoi selkiyttämään ajatuksia.

Hän vaipui syvään uneen. Pörrö-kissa hyppäsi syliin. Mama oli Tommin ateljeessa. Hilkka lepäsi divaanilla rinnat paljaina. Vilja kurkki oven takana. Siiri tanssi hiukset levällään. Tommi kurkotti käsiään vuorotellen naisia kohti. Nämä torjuivat hänet. Pimeys peitti näyn.

Mama heräsi ja pudisti päätään. Olen liian vanha tähän. Annan poliisin hoitaa tutkimukset. Jos voin auttaa, pelastan Hilkan. Hän on ollut rakkaudesta sokea, mutta ei taatusti murhaaja.

Parin päivän kuluttua lehdessä oli uutinen. Se kertoi, että nimeltä mainitsematon koulutyttö on pidätetty opettajansa murhasta. Tyttö joutuu nuorisovankilaan. Hän on tunnustanut ja ilmoittanut, ettei kadu tekoaan.

Mama huokasi. Mikä näitä nykynuoria vaivaa? He suhtautuvat elämään kuin johonkin videopeliin. Jos kaveri ei miellytä, ei muuta kuin henki pois. Toista oli ennen. Elää kihnutettiin vierekkäin. Ei siinä tullut mieleen ero eikä uusperhe.