Kaksitoista vuotta loin nahkaani uudelleen 
kokeilin eri malleja
etsin sopivaa kuosia 
lopulta luotin sattumaan 
	ja annoin mennä

		tiimalasin hiekka valuu hiljalleen
		katselen murusten liikettä
		kuuntelen äänetöntä rapinaa
			aikaa on rajattomasti
		ja liian vähän
		kirjoitan sanoja 
		ne tekevät minusta olevan 

Nahka on vielä tiukka
	kuultaa paikoin himmeästi läpi
 
Sanovat että pitää löytää tuoreita ilmaisuja 
pitää etäännyttää, käyttää metaforia
mutta tämä on minun elämääni 
	kliseitä ja banaaliutta on vaikea välttää  
 
Vanhan nahan suomuja vielä nurkissa 
	kuivuneina, käpristyneinä
	kokoan muiston, laitan purkkiin 
		en tarvitse säilöntäainetta
	kirjoitan päälle pari banaalia sanaa