Saaresta saareen pakenen,
valveesta
uneen.
Olen terroristi, olen
tuhatyö, suoritan
merten alaista tehtävääni
jonka luonnetta
minulle ei ole vielä kerrottu.
Etsin ostoskeskuksesta
vastauksia, ehkä ostin
väärät verhot, kahisevat
(joku voisi kuulla);
ehkä minut siksi on kahlittu
tähän liittoon
tähän raskaitten mustien vaatteiden,
hitaasti hyrisevien surusaattueiden
vaeltavaan janaan.
Silta, ruosteesta kirkkaaksi riivitty,
saaresta saareen,
unesta valveeseen.
Siinä on paikkani, ankkurini.
Kertokaa minulle merkkieni
merkitykset, tuokaa eteeni
proomullinen kysymyksiä
jotta minussa syttyisi halu nousta,
astua, kurottaa oksan varjoon kalliossa
alastomana niin kuin laine.
Rantapajukko on tihentynyt
sitten viime näkemän,
jonkun siima takertunut
ontuvaan laituriin.
Tännekö, tässäkö se vastaus,
hyppysistäni luiskahtanut tehtävä –
mielessä, muistissa.
Jos en vielä, pian
tiedän
miksi aallot
ja miten syvää.
©Riikka Johanna Uhlig
Syvällinen, koskettava, universaali!
Kiitos kommentista! Olen miettinyt, jääkö loppu liikaa auki, eli käykö runosta ilmi, mihin kysymyksiin haetaan vastausta. En tiedä, tarvitseeko sen käydä ilmi.
Minusta loppu on hyvä juuri noin. Pidin myös koko runosta; se jotenkin kutsui lukemaan uudestaan ja uudestaan. Erityisen jännä oli tuo toinen säkeistö, joka ikään kuin avaa ainakin minulle näitä muita. Mustat vaatteet ja hyrisevien surusaattueiden jana – Siksikö saari?
Hienoa kieltä, joka tavoittaa luonnon tunnun, saaren tuntu sortumatta kuitenkaan mihinkään pliisuun.
Jatkuuko tämä ja kasvaa vai päättyykö tähän. Siitä riippuen pyörrän nyt sen, minkä sanoin aluksi. Jos päättyy, voi olla, että tarvitsisi vielä jotakin, koska nyt voi tulla tuntu, että lopusta puuttuu jotakin. Sellaista joka sulkee; tai yllätys…
Kyllä se tuohon loppuu, ei siis ole osa sarjaa. Toisaalta sen ympärille voisi kehitelläkin sarjan. Pieni ongelma tässä on, että olen kirjoittanut runon jo jonkin aikaa sitten, ja idea siihen tuli unessa. En muista, mikä se keskeinen kysymys oli. Ehkä jotain muistiin tai muistoihin liittyvää. Runon ympäristö on napattu lapsuuden ympäristöstäni. Nyt kommenttia kirjoittaessa tulee vielä mieleen, että “miksi aallot” saattoi liittyä, paitsi Päijänteen aaltoihin, myös Alvar ja Elissa Aaltoon. Ehkä tuo tosiaan kaipaa muita runoja ympärilleen.