Hautausmaalla vierii kivi
barokkiset jalkalamput seisovat haravoiduilla käytävillä
ja valvontakamerat seuraavat sininiskoja jotka vetävät fiskarsilla viivaa hietikkoon
kuljeskelen kalliolla tapulin takana
se on luja jalkapohjia vasten, se kestää kyllä
vedän salaa tupakan, yskin
kuin junassa jyristävät ohi kylän kasvot ja äänet
kurjissa autoissaan metsikön ohi
tämä on vähän outo seisake nyt, olen täällä
vaikka se ei koske minua
eikä se koske ketään toistakaan
varsinkaan se ei kosketa minun lompakkoani
joka pysyy tyhjänä niin kuin tämä ympäriinsä autio puutarha
ja tämä tyhjä, tyhmä päivä
ja rajojen takana soditaan
ja slummeissa meren takana syödään kaktuksia
ja meidän tomaateissamme on lutikoita
oi, miten tämä tasainen, tylsä ruoho soi
kenen mieltä helvetissä se rauhoittaa
ja taivaassahan sitä ei kukaan kaipaisikaan, kun on harput ja ting tang
tämä alkoi kauan sitten
ne alkoivat kuolla ja kun ruttokin raiskasi ja teilipyörille tuli ahdasta
niin ne perustivat kivilouhoksen ja alkoivat panna rumihia graniitin alle
kyllä niitä täällä onkin
ja persoonallisia laattoja kaikki, toimiston esitteessä kerrotaan
että saa kirjaimet kultareunoilla tai ilman
no, eipä leikitä nyt, tämä on surun laakso
rautalehdet pitää karkottaa pientareilta etteivät kalmot pahastu
ja nouse yöllä rapsuttelemaan ratamoita leposijoiltaan
katselen työkoneita
tuosta pientareelta saisi paraiten viikatteella
mutta johtaja tahtoo kuulla pärinää, missä sininiskat nyt kuljeskelevat
tää on kovaa bisnistä kuule, ei lonnita
ei, juu, ei, juu
miten suurella moukarilla noita oikein hajoitetaan
kun bensa loppuu minä nauran niin kuin se pikeentynyt, kuiva läpi
autiomaassa
käyn kaupungilla, koetan puhaltaa tämän löyhkän kallostani
kuljen ja rekisteröin, kiven ja lautatavaran
tuossakin kasassa
mihinkähän menossa
istun ja katselen porukoita, tänään pääsin kaivamaan
hyvässä krapulassa, sieltä löytyi kuusi sellaista pehmeätä,
ruskeata pallukkaa mullasta
(sieltä vanhalta alueelta)
tömähti ilkeästi lapioon, ja kun arastelin suntio kirosi että
anna nyt se perkele tänne
annoin minä, ota hyvä mies, ota
ne kaikki kasattiin siihen havujen alle komeaksi keoksi
ehdotin viedä yhden pöytään kahvitauolle
vanhaan egyptiläiseen tapaan mutta se ei huvittanut tovereita
huonoa kahviseuraa
no niin, joka tapauksessa istun tässä ja katselen
kun kone ei tule, odotan baarissa
korstot kertovat että tämä on pahamaineinen paikka
automaattipiano jymisee kun siihen laittaa kolikon,
minä laitan siihen kolikon ja istun
ja juon, en siksi että maistuisi, vaan vain etten jäisi jälkeen
yritän vetää tarpeeksi ennen kuin bussi lähtee
kaikki asennot ovat yhtä hyviä
vaihdan istuinta
Näsinneula ikkunan läpi, kadulla kaupunkilaiset askareissaan
nyt pidetään aurinkolinssejä, on nääs kesä
enää ei pidä kukaan nahkatakkia niin kuin keväällä joka sorkka
anarkistit ja vihreät kokoontuvat tänään, toivotan onnea
varokaa kyttiä
JA VAPAUTTAKAA KANAT
JA HEVOSET JA KAIKKI ELÄVÄT OLENNOT
bussiasemalla on aurinkoista ja kuulasta, kun on pouta
bussiovien luona seisoskelee miehiä mitään tekemättöminä
minäkin muistan miten minä kuljin silloin kerran
seitsemänsataa vuotta uudestaan käyttäneenä (ne pakenivat)
torilla kun kapakoista oksennetut vetivät huikkaa palatessaan
OMITUISIIN SÄIHKYVÄSILMÄISIIN ÖIHINSÄ
(JOTKA OLIVAT PÄIVIÄ, HARVINAISUUKSIEN
KERÄILIJÄN LAKASTUNUT TOTEAMUS)
tota nyt ei tajunnu kukaan
mut siis tiedätteks te ne Rimbaudia lukevat rentut asemien takapihoilla
sädehtivät kummitukset jotka ovat kolunneet kaikki kekkerit
ja nuolleet kaikki pillut ja nuohonneet joka ainoan katuojan pohjan
ja nukkuneet putkassa ja sanoneet että
ME ELÄMME
hitto
ne diakoninpirut tulee taas tuolta, ehdinkö piiloon, en
ne tahtoo auttaa kun ne kuuli että on rahat vähissä, niin
että tekisi mieli potkaista niitä polvilumpioon
voi, voi raukkaa, saaaammeko auttaa
miten ne riemastuisivat, kun saisivat lahjoittaa kassillisen ranskanpullaa
tiedätkö, sä et ymmärrä
kun meillä kylällä on niin vähän teitä köyhiä raukkoja
mitkä VIBAT saa kun antaa
ja se apulaissuntio haluais auttaa minua myös
lekankäyttäjä ja ompelijatar
se halus viedä minut KATSOMAAN SEN HUONEKALUJA
ajas edes auto ton suntion yli
hyvällä omallatunnolla toivon, sehän sanoi,
kerran kun Camarolla oli tärpätä
että olipa vähällä, ilosen vainajan olisitte saaneet
ja toi rouvanrutale, toi, toi ikälima
kuljeskelee laskutikku taskussa, mittaa minuutteja kahvitaukoon
se hoitaa kukkapenkkejä, se lähti kerran
etsimään omaa rahaa, tuli tänne vuodeksi ja jäi kymmeneksi, kurja parka
nykyään se repii peliverkkarinsa vähimmästäkin
tappelee suntion kanssa vallasta
eikä sillä sitä ole
mutta voihan se terrorisoida kielellään
se painaa sen korvillemme, manaa meidät, ottaa luulot pois
kun linnut ne laulelee ja mieli vaeltaa
niin kuin harava siinä punamullatun paisteisella seinustalla
niin jo se saastainen hilautuu perässä ja valuu niskaan
että Miten on kuuma miten Sulta into kyllä tosta laantuu
Kyllä se on niin ja se on näin
mä varaan nykyään vessapaprua taskuun
mä pyöräytän siitä tulpat
MINÄ ODOTAN UUTTA KEVÄTTÄ, SE TULEE
TAI MAAILMANLOPPUA, SE –
EHKÄ NÄMÄ KIVET
LÄHTEVÄT KÄVELEMÄÄN ENSI YÖNÄ,
EHKÄ TYRSKYÄÄ PIAN HULLAANTUNUT NURMI
ehkäpä sinä viet minulta mielen
kaikki liikahdukset jouduttavat epäilyttävää lopputulosta
sora vierii rinteessä,
ääneni kantaa kauemmaksi yötä
ja tulevaisuutta on jäljellä
jokainen askel kuluttaa jalkapohjaa!
kun tämä päivä on juossut kuiviin minä katoan majaani metsikköön
älkää tulko
ja säpsähdän hereille kun aurinko iskee neulansa silmiini,
valaa tulella nämä lehvästöt
silmä revähtää auki
ja askel,
ja minä laskeudun laaksoon laskemaan kiviä ja kaivamaan
kahviossa on puhelin, koppi, limainen särmiö joka ei kilise
Camarossa pojat poppikoneineen, jytkyn jytkis: eletään lainalla,
pöllitään vaikka
ja siinä edessä on seinä ja seinän päällä istuvat
iänikuiset Wanhat jotka sanovat
että tästä ei mennä
vanhat kallioon sidotut, tuulettomat, nuhaiset sankarit
lausuvat ääneti kirosanastoaan, Kuutta Painavaa
minäkin tahdon uuden huomisen
ja soittimen ja pesään kymmenen tonnia Ministryä
varikset, ystävät mustaviitat
pauhaavat kuusissa
räkä räkä
kraak
taputan käsiäni ja ne hiljentyvät kuuntelemaan
käet pois taskuista, suntio karjaisee
liiku, eipä istuta siellä
en minä ole istunut hitto
minä olen työntänyt leikkuria nyt toista tuntia yhtä
soittoa kele minä ajattelin
että puuskutan vähän ja täytän vaikka tätä vesiallasta verukkeeksi
se katsoo viistoon ja tulee sitten supattamaan että kuule en minä siitä
vaikka välillä lepäisitkin en minä hirviö ole mutta ei
silloin kun on ihmisiä paikalla
ai toi nainen mikä tossa oli vai, niin
tiesitkö
että TUNNE ei liikuta kiveä
laita se lämpimämpi käsi taskuun piiloon
pure leukaluuta, nyt otetaan se kunnon valssi
oi, fiskars
suntio kuuli koki laski so. päätteli kaiken jo nuoruudessaan,
laski todennäköisyydet niin kuin Pascal ja panosti ikuisuuteen
niin vanhassa opissa ja nyt se puhuu meille kiven kieltä
ja se jauhaa pelkkiä ruumenia ja rupia jalkapohjiin
mutta mitä siitä
tämä on sitä tosi rakettirallia, suntio tuntee
absoluuttisen vallan viehätyksen, kertoo
haudoista joihin kirkko on myynyt ikuisen hoidon
Mutta niistä hoitosuhteista kyllä –
Mitä? Pitäisi päästä Ai miten se onnistuu No
purkamalla sopimus yksipuolisesti se sanoo ja virnistää
iltapäivällä Sepe itse,
kaikkien kaupungin hautausmaiden yliesipääemu tulee ojentamaan:
tules tänne olis vähän asiaa
minut istutetaan
viileään seurakuntasaliin ja siinä on koko raati vakavana
että sitä ollaan kuulema nojailtu
eikä olla
ja haistateltu naisille
enkä ole
mä olen jo muodostanut sinusta jonkin käsityksen
pidä huolta ettei se –
(joo niin mäkin susta)
alan hidastaa tahtia jos tämä on meininki
pääsen kotiin, mitähän siellä on tapahtunut tällä välin
näen mitä muuttuu
miten muuttuu se mitä en näe
työ, perhe, yksi lapsi ja tämä tuli valittua joskus ihan uteliaisuudesta
että haluatko, kysyi nainen, en minä tiedä
millaista se on, kysyin, näet sitten, kuulin
no katsotaan
ja siitä kamat yhteen ja liikkeelle
niin kuin Vigilanten kuormurit, vierekkäisille raiteille, kaasu pohjaan
ja konetykillä päin näköä niin että raikaa päivästä päivään
sellaista se on ollut
kiima karsiutuu kun vuodet enenee
katsotaan nyt vielä silti
onko se tutkimusretki sellainen jolta ei voi poistua?
oletko mukana, onko kamerasi? vai menikö rikki?
kyllä, minä koetan selittää itselleni että mitä minä täällä teen
keksin hyvän selityksen oikein hienon
yö putoaa niskaan ja aamulla
jätän selityksen taakseni ja astun eteenpäin (kun ei muuallekaan pääse)
katso: ja näkemäsi muuttuu,
yritys kuvata jää yritykseksi ja se vain siitä jäi, palanen
tämä on elokuvaa
aurinko suistuu radaltaan
seikkailu taittuu rämeeseen
todellista on vain Kumous
(äläkä siihenkään luota; älä odota iskua oikeasta suunnasta:
se joka sitten lyö pelaa väärin)
syön purkkiruokaa, pahvia, mitä täällä on
olen pilkallinen, nokkela ja neuvokas, pelaan sakkia
puen kaasunaamarin kasvoilleni ja tungen tulpat korviin,
kuljen rämisten ohi
kyllä tätä maata rakennetaan
ja terveet harrastukset
kinataan ukkojen kanssa, istutaan biljardiluolassa,
juodaan ja paiskotaan keppejä
puetaan mustat sukkahousut ja harrastetaan rytmistä liikuntaa,
maa ja kuu
lepo seitsemän päivän sarjoissa, asento, lepo
maa ja kuu johonkin avaruuteen heitetyn pisteen ympäri
(irtiotot maksetaan seuraavana päivänä)
sinulla yö
minulla päivä
ei mutta täällähän oli yö täälläkin
illalla yhdessä siirrellään kalustoa ja mikrobeja, muija ja äijä, näin
ja sitten mennään katsomaan PURKKIA
tai koputetaan hyllyssä äreinä kyhjöttävien kirjojen selkiä: haloo
selataan sivu ja kaksi ja livetään uniin
(kyllä kyllä, teidän kirjaillut maailmanne tulivat haetuiksi
mutta MEIDÄN neroutemme on ylittämätön)
avaruuksiin,
protuberansseja, unia
haha
mikään ei pysy, silti kaikki pysyy
se on Kumousta
minä muutun sinä muutut, hän, tenava
kaaoksen kätyri, kaksi vuotta meidän ajassamme
tuo pieni poika
en ehdi nähdä, liike on liian nopeaa aistittavaksi
NIIN KUIN KIVIEN LIIKE
NIIN KUIN KASVIEN NOPEUS
seison autiolla asemalla vesi kompassissa
joillakin kiskoilla jotka ovat sivussa LAAJEMMILTA poluilta
ja jossakin on aallot
ei suuntia
vain ympäristöjä joista pidän enemmän
tänä aamuna valo saapuu uudestaan entisen kaltaisena
ja järjellinen apina karkaa luoliinsa raaputtamaan arpoja
punaisia, vanhoja piirroksiaan teräsvillalla
NÄITTEKÖ TE HEDELMÄLLISEN MAAN,
TE USKOTTOMAT KOIRAT?
työtoveri istuu kopissa, hytkyy mekaniikan lakien mukaan
minä seuraan, käyttelen hydraulisia käsivarsia ja liikun
SILMÄNI VASTAA POLKIMEN PAINALLUKSEEN!
OLEN RAUTAA, OLEN KUMIA
JA SAMANAIKAISESTI SALDOMITTARI NAKUTTAA
KÄSITYSKYKYNI OIKEASSA LAIDASSA NUMERORIVEJÄ!
(ruostukoon vain rauhassa se pieni nalkuttava koje
jonka johonkin koetin visusti hukata takomaan
kysymystä, että miksi, ja minnekä tästä)
kyllin monen askeleen jälkeen voin laskea käteni
tuntemattoman kojeen valmistamalle laitteelle,
jonka liitän osaksi teollisuutta joka on elämäni ja sanoa:
tämä on MINUN
ja hiirenkorvien vaaleanvihreä meri
ja vanhempi kyläläisfrouva, papitar (papin muija) menee ohi haisten
vanhalle habsburgilaiselle hajuvedelle eikä varmaan muista
montako hikipisaraa ja merimiehen sammakkonahkaa vaadittiin
nostamaan hänen liemensä uponneesta kaljaasista
mäeltä näkyy lyijyinen sisämaan järvi, uimaton,
imetty juotavaksi kaatuneille
ruohonkorsille, kehystetyille ruusuille, puille
joiden lomassa traktori tanssii hullua tanssiaan
tapulin takana pupujussit loikkivat tyytyväisinä kanervikossa
tiellä autoilijat loikkivat eteenpäin
tai taaksepäin, aikahan on kuitenkin sopimus
he näyttävät kovin pieniltä ja jotenkin
avuttomilta (sairaalavuoteissakin on pyörät)
mä teen nyt tätä
nämä eivät olekaan mitään unkarilaisia alumiinilekoja täällä
ja helle, ja säkenöivä valo
ja maa on kovaa
kuin sedimentoitunutta luuta ja traktorinrenkaita, lapio tömähtää
tiiviiseen pohjaan ohuen kokkarekerroksen alla
kuule poika, nauravat kimulit letukoissaan
nauraa börgerkingi matkalla maailmalle
kun sinä olet tuohen repinyt noista koivuista
astu sisään ja unohda
astu maailmaan
kun koneet ovat vaeltaneet nämä maat, jättäneet jälkensä,
imeneet kauran, meden, tuoksut ja nyt, ystäväni
(et ehkä huomaa mutta sinä olet vanhalla maalla)
maa on hauras
ja eloton
ja vuorien unet jähmettyvät kiveksi ja puhuvat sinulle
niin kuin intiaanit yöllä puhuvat
Kyllä me pyritään ekologisuuteen Tiesitkö,
katetta voisi käyttää noihin –
se ei ole kuulevinaan, kävelee etäämmäs
– ETTÄ TIESITSÄ ETTÄ NOI PUSKAT –
hehe se hymähtää, kinaa ikärouvan kanssa,
ikärouva nostaa säiliön selkäänsä ja lähtee ruiskuttamaan
tellingiltä pudonneen muistoksi lyhyet kahvikekkerit
hartaushetken jälkeen, kakkua ja piparia, pappi nousee laulattamaan
mies viisikymmentä, puli, valkoinen neliö omenan päällä
säyseä nallekaapu kiivauden verhona
vanhemmat papat, kyläläiset tuijottelevat kesätekijöitä,
tätä kuritonta, kyvytöntä muovisukupolvea, katsovat
hakevat otetta ja väsyvät
tämä sää verottaa voimia, nuoret tietävät (vaikka matka ei ole alkanut)
se menee nopeasti ohi,
kakkua, virsi ja ulos
mitä, linnutkin vielä samaa virttä, kelvottomat
hampaattomin suin?
pysäkillä, odottelua
rehti kassi vieressä
tämä väsymys, tämä uni, nämä harvinaiset ikuisuudet
on maksettu, ja maksetaan,
seitsemän kertaa seitsemänkymmenen päivän hiellä
siinä teille nuolukivi
JA ME TULVAHDAMME KADULLE,
LAKOAMME PUISTOIHIN
TANSSIMAAN, HETKUMAAN, UNOHDUSPOMMIN SINEEN
senkin paskat
valmiina lentoon, toveri
siivet katkaistuina perjantaiyön huumaa seinäjoella
vai tampere vai mikä tämä oli
OLIN LÄHTEÄ LENTOON!
SÖIN SAMMAKOITA ILTAPALAKSI, LIIKUIN
VARTALONI VERHOAMATTA LÄPI KESKIPÄIVÄN TULEN
OLIN NEROKAS SANKARI, PELASTIN MAAILMANI,
LENSIN YLI ITÄISEN MEREN,
OLIN TUHANNEN LINNUN JOHTAJA
OLIN KAUEMPANA KUIN PILVET TULISELLA TAIVAALLA,
OLIN APINA SYVÄSSÄ KESÄSSÄ
yö kääntää silmänsä meidän puoleemme
präng, hullu
voodoopoppari soittaa jotain ranskalaista pornopoppia
kaksi pastellinpehmeätä tissikitaraa kaulassaan, mitähän se markkeeraa
minä olen ollut nyt
valveilla kolmesta asti
kivet uneksivat minua ja minä heräsin säpsähtäen:
enkö pimeyteen lepoa enää saa?
tahdon hummeriksi
kivien juureen, tahdon
kirpuksi kirppusirkukseen ratamomaahan
SINÄ JOKA OLET SYYLLINEN TULE ESIIN! huudan
pimu potkii pois vuoteesta: hommiin siitä, anna mun nukkua
(tylsempi kuin sen televisio
hitaampi kuin sen auto)
mutta tämä ei ole rehtiä peliä
vai onko tämä peliä
SINÄ HAKKASIT MINUT METRISILLÄ HALOILLA
MEREN RANTAAN JA MINÄ MYIN AIKANI JA LÄHDIN
OSTAMAAN SITÄ TAKAISIN PIENINÄ SIRPALEINA
etäältä sitten, nämä ajat ovat erilaisia
huonosti menee
jos alkavat tämmöiset hommat maistua, toveri aamuseksi tokaisee
MITEN AVARUUS JA TILA LIIKKUU SINUN KÄVELLESSÄSI
ja vonguttaa radiosta kappaleen maailmaa minulle syliin, “kuitenkin
katkesi kolmen metrin pala maaliskuisessa myrskyssä”, siinä luki
MINÄ MATKUSTIN KUUHUN KAHVITAUOLLA
missä myrskyssä,
en tiedä,
en ole kuullut
onko täällä jossakin myrsky
en osaa korjata raivona viuhtovien oksien kaatamia unia
suntio vittuilee että eukko varmaan minusta tykkää
miten niin
kun sä teet kaiken niin hitaasti,
tiellä naperot raahustavat pyhäkouluun
on tämä omituinen kylä
ja nuo valitut naivat ristintovereita,
ajattelevat vain sitä, pöydillä nahkasohvilla sapattina,
pyhillä divaaneilla
ristintovereita, pukeutuvat ruskeaan ihoonsa kuin sampooseen
toimistopöydillä
työntävät kumit kumilenkit lokerikot lattialle ja ristintovereita,
linoleumilla ähisten, hakevat sinut syöksymään vihreille lähteille
leviävät yli koko maan ja tuntevat sinun naisesi joka on hedelmällisyys
holvatussa toimistossaan jossa on Hiljaisuus
(ja minä seurasin auringon laskuun sinun jälkiäsi ja kaikki turhaan)
kuten meissä tuli ja maailma
ja meillä kaksi maailmaa ja meille annettiin valinta ja yhtälö
ja yhtälössä oli miljardi tuntematonta tähteä ja me valitsimme
käyn
sumpilla huoltoasemalla, katselen videopelejä
eläviä kuolleita siinä ammuskellaan
samalla tavalla näkyvät roiskuvat kappaleiksi kuin muutkin
ja ilma palauttaa kaiken, mikään ei siihen tartu, vaikka kiroaisit
viimeinen vitsimme, et taida edes tietää
sinä keuhkokala
poltetaan maa
tulella asumuksiksi, antaa sepän pajassa takoa ihmeitään toreille
ja sillä aikaa me putoamme palasina läpi hahtuvaisen ilman
illalla työt jatkuvat kaduilla
kävelymenetelmä johtaa luultavasti jonnekin
(säntillisesti, vasen ja oikea – se on eduksi)
(vieraana täällä, aivan siteettömänä, haluttomana palaamaan
takaisin etsimään risteystä jossa astuit tiettömälle ja eksyit)
naisia joiden kohtu odottaa siementä
joiden huulet kaartuvat hymyyn
muovikassi rapisee
miehen kädessä, kassissa yksinäinen meloni
mies painaa liikaa, hänen lenkkikenkänsä ruhjovat asfalttia
etkö muista, miten sinua autoin, meri kysyy, en, vastaa mies
bussissa langanlaiha tyttö nakertaa omenaa, hiljaa, arasti
ristii kätensä ja nukkuu
vain hänen unissaan hänen on voima ja kauneus
kun rekkakuskit survovat hänen päivänsä poikki
ja me,
kun me pyydämme kotia meille annetaan sata metriä aaltotitaania
vaikka me emme tiedä mitä se on tai mitä me sillä tekisimme
minulla särkee päätä
myrsky on tulossa, meidät sidotaan pian katolle
ohjaamaan taivaan ja maan liitto yhteen ja eheäksi
sillä niin kuin sormus ei murru, niin ei murru ketjun vahvin lenkki
toveri iltapäivällä
toveri iltapäivän auringossa,
hosuu liikesarjat läpi, kaikkoaa
toveri tietää milloin päästään katolle ukkosenjohdattimiksi
se on tehnyt näillä mailla pitkän päivän kovasti pitkän
vanha sitkas, osaa se
nyt ikärouva on kannellut että toveri on makaillut työmaalla
se alennetaan ruusupuskia perkaamaan,
traktori itkee vajassa mustia dieselkyyneliä, mies kaipaa rasvanippojaan
(en ou koskaan maannu töissä, se on ihan paskapuhetta)
minä menen kuusen alle, katselen muurahaispesää
rakennetaan rakennetaan, välissä sekunnin taukoja, mitä ne
silloin miettii
(joka on kulkenut nämä polut,
joka on raatanut nämä monotoniset eleet
kymmenen vuotta tietää askeleet ja voi kertoa rytmin
sen on oltava mahdollista Sä et saa näin vähästä väsyä
nuokin liikkuvat vielä
ne ovat hengissä (noin suunnilleen))
pienet linnut visertelevät pensaikossa, ne viestivät
tuolta superhypermaxzimahdista saa auringonkukansiemeniä
suntio verhoutuu lyhyeen tanakkuuteensa ja virnistää
(ehti huomata kun tulin pusikosta)
aikavaras
ai kun täällä työnnetään kärryjä NIIN ahkeran näköisinä, sanoo
tulee sotkemaan mukaan, neuvoo ja heiluttelee asetta
kuin kuka tahansa meistä
(ihan kunnon vuoksi, samalla voi tarkastaa ja sanoa mojovia)
nappaa sitten koneen ja harhailee ympäri kenttiä
kun muut kiskovat äkeitä
kato nyt mitä se tekee sotkee kaikki käytävät
niin mutta minkäs sille teet
siirrän kiveä, kukitan kukkapesiä
suihkutan leikkureita eikä sitten sormia teriin,
tarkkana ja ripeästi, 300 kiloa graniittia on tulla jalkapöydille
kangetaan koriste takaisin ylös ja etsitään mitä pelakuista jäi jäänteitä
ja kaiken tämän jälkeen ruokakomero näyttää tyhjältä
se on tyhjä
huomaatteko
tinkimättä ajatuksesta sydämestä käsistään putoaa runoon
putoaa ajatukseen putoaa
minä olen täällä vain jättämässä jälkiä, siis
ASKELEET HIEKALLA, VAIPUKAA!
ASKELEET MEREN RANTAVIIVALLA,
VOITTAKAA IKUINEN VIHREÄ MAHDOTTOMUUS!
ASKELEET AVARUUDEN ÄÄRELLÄ, TULKAA LUOKSEMME
KUN KIVET ON KIRJOITUKSELLA PEITETTY! (ja ne tulevat)
ja vieläkin me jaamme paikat samassa pelastusveneessä
jossakin luontonsa keskessa apina nukkuu, ja vaeltaa
järjettömän onnellisena:
MINÄ OLEN NEROKAS! MINÄ OLEN
LÖYTÄNYT! MINÄ ELÄN!
JA KUULKAA, oi sokeat, kuurot ja tunnottomat!
teidän kirkas teränne on lyönyt pimeyteen!
vieläkö te odotatte meidän laskevan
teidän kanssanne teidän kotitehtäviänne? VÄÄRIN
teidän numeroituvat päivänne, hah, mitä minä niistä
minun imaginaariset valoni piiloutuvat laskettujen lomaan
ja määräävät laskettavien luvun ja sisällön, suunnan
ehkä nämä askeleet katoavat jäljettömiin
tahtoisinko että ne kirjoittuisivat tähän kallioon, ei
niin ei käy, vedet tulevat ja menevät
jäntevöittävät ja sitkistävät lihaksia, hidastavat niiden nerokkuutta,
ei niin varmaankaan käy
minä näen itseni peilistä liian yllättyneenä
minä astun alas virtaan joka päivä syvemmälle
torkkuen
herään kun tämä minun bussini sylkee minut ulos
mikämmöh
kaupungilla on nainen jolla on
puolisääreen ulottuvat saappaat ja minihame
ja se istuu siihen vastapäätä vaihtamaan kirpparikenkiä
jalat levitettyinä ja voi luooja miten se kestää
vanha kunnon kaupunki
synkkä, vanha kunnon paskakasa
no aikaahan tänne tullaankin puijaamaan, näissä risteyksissä
ei ole rappiota
ja jos on se naamioidaan vaavinkasvoiksi
oi kaupunki, paina minut tissiesi väliin, ole vaikka vanhakin ei haittaa
(kuulen miten sen kynnet kurottavat kauas ulos ja harovat multaa
ja elämää ja aurinkoa ja aikaa sieltä missä se on niin nopeaa
että se tuntuu pysähtyneeltä)
tänä iltana minä kuljen taas
ajattele vaikka että menin
pelaamaan heliotrooppista bridgeä jos tunnet siitä olosi kauniimmaksi
onhan se tavallaan tottakin
siirtelen jalkanappuloita savuisissa huoneissa ja kilistelen
ja katselen, missä kimaltaisi
onko jukeboxissa pommeja? kuka räjäyttää tajuntani?
saanko tänään myytyä rauhastoimintani?
saanko taivaan valoja, kiitos
se
on heliotropismia
kysy vaan, et sinä kuitenkaan vastauksia halua
vaan vastauksia jotka kuulostavat hyviltä
ja minä näyttelen jo aika hyvin,
luulen, rikon joskus askeleita, sammutan kalkkia ja hautaan,
nukun paljon pidempään kuin on tarvis
(ai miten minä tänäänkin nukuin …ja päivätorkut…)
kalenteri keksittiin ilolinnun sylissä
JA ME OLEMME VAIN TUULTA JA HORSMANHATTAROITA
JA ILMAN UNIA
ja minun unessani on Kirjain
ja minun kirjaimessani on piirto kivessä ja minä kumarrun
tutkimaan kirjoitusta
joku kulkee ohi ja huutaa: HEI tule leikkimään kanssamme!
sillä on kainalossaan helvetinkone, vipuja ja niveliä
en liiku, katselen, odotan kun huuto kirjoittuu kiveen
ja nousen kun nousen, jatkan matkaa, telmin,
vedän kuormureita hampaillani, lusikoin karvasta soppaa
samoista kulhoista kuin muutkin, vedän henkseleitä yli merkiksi,
ja samanaikaisesti tunnen miten
METSÄN HILJAISUUDESSA KIVI KIRJOITTAA
JYLHÄÄ YKSINÄISYYTTÄÄN
ei vastaa vaikka kaikki metsään huhuilevat
menkää sinne ystävät (ja te muut varsinkin)
matkustakaa aikakoneeseen
teidän pistimennehän ovat jo aivan ruostuneet
haudatkaa ne maahan, tehän juoksette kohta silmänne puhki
kuuletko (rakas)
näin sitä puhutaan kiven kieltä
parsinneulatkin katkeavat näihin lauseisiin
tiedät kai
jos astelet kalliota saat sen muodon jalkoihisi
mutta miten SINÄ mahdottomasti kävelet kuin ei mitään??
vaikea nähdä
eilen minä kävin vanhuksen talolla, siellä oli sukua
miten soimaava hiljaisuus oli senkin serkun silmissä, kun se näki
että olisi jotain yhteistä muistettavaa, joka on hukattu
tosta noin vaan, tahallaan
(suvun muistot, niin sepitettä ja minulle vieraita)
tänään me olemme keskenämme
panssarit nukkuvat tiensuussa ja on lämmin, peilityyni kesäkuun ilta
sinä kannat viinilasia mukanasi kun me kävelemme
ja lapset ovat uimassa ja me olemme havaitsemassa
he juoksevat, kolme tyttöä
pitkää laituria päistikkaa järveen, molskis, molskis, molskis
salmen toisella puolellakin on lapsia, kolme myös, he tekevät samoin
tämän minä muistan
kun minä olen poissa minun muistini on jäänyt
kantamaan tätä sinun kanssasi
ja minä muistan:
olen ollut täällä minäkin
sen tahtoisin kertoa ikuisuutta vasten
jos joku jumalainen airut tulisi minulle lausumahan:
sinun sanasi jäävät
että OLEN OLLUT TÄÄLLÄ MINÄKIN
piirto
väreissä äänissä gravitaatiossa meidän unemme
hyvissä ajatuksissa, pahoissa
ja kun sinut on sullottu kristallileikkurin lävitse
tuskin erotat niitä toisistaan
rinnan muodoissa, ja viinaruukuissa, jumalten hyljityissä tähdissä,
meidän unemme,
kun he tulevat kysymään älä kuuntele mitä he sanovat
muista että he kirjoittavat kiveen kuten sinä ja mikä tärkeintä
VASTAA HITAASTI
NIIN KUIN SE MUKA MERKITSISIKIN SINULLE JOTAKIN
varisparvi lähtee lentoon
vanhan puisen (hylätyn) apteekin luota
apteekin takana on järvi,
se on suuri ja sitä ovat sadat kirkkoveneet halkoneet
kun vielä mentiin papin jalkojen juureen kuulemaan
mitä isoääni se iso SANOI
rannasta nousevat horsmanhahtuvasateessa nainen ja mies
naisella siniset hiukset, miehellä järkkynyt, harmaa voima, se katsoo
hajanaisesti portaita noustessaan kuin hätäisesti puettu takki
kun minulla olisi tuossa vene ja tuhdolla kannel
ja suuri sisämaan järvi tuhkanharmaana myrskynä edessäni
ukkostaa
onko se vielä sitä sydänkesän tuimaa äijää vai joko loppukesän
väsyneempää, etääntyvää
ei, kyllä se paiskoo vasaroita
voi kuulla miten ilma jota apina hengittää murtuu, ja kiehuu
näkee miten se kulmikkain viivoin repii tiensä
maasta pystysuoraan ylös kohti musteensinisiä pilviä
joiden luokse meillä ei ole muuten siipiä vieläkään
* * * * *
istun
ja kuuntelen
tämä on luonnollinen tapa olla
istua jossakin, tekemättä
mielellään ajattelematta
lapsi tulee
kysyy mitä ovat nuo ötöt tuossa ikkunalla
no, ne –
Musca domestica
Aglais urticae, Anax imperator
Coccinella septempunctata oi jiizuz
VAPAUTTAKAA VAPAUTTAKAA VAPAUTTAKAA
