Vaunut haihtuvat sumuun
ettei silmiäsi näkyisi, iiriksiä
ikkunan alla, kätköissään
rikan verran surua, kaipausta
sanomatonta:
anna poskinukassasi soida
hullun tuulen paiskoa yli mieltäsi
sateen ruoskia vuotavia huuliasi, se
kuuluu, se on…
kuin tulostin rouskien söisi paperia
ja vaakaan kilahtaisi itätuuli
tai mikä tahansa kylmempi ikävä, erottaisi
hänet sinusta sinut minusta minut hänestä –
Sherlock, meidät, sinun rakkautesi
kaikki maamme ja kylämme
Anna heidän ajaa pois,
piirrä maljakkoon kukan rajat ©Riikka Johanna Uhlig
