Jossain ajassa ja paikassa
nukkuvat muistot
heräävät unestaan,
elämään hetkeksi jälleen,
niin kuin vastasyntyneet,
itkemään
elämännälkäänsä,
tekemään itsensä
todellisiksi,
elämänliekin sulattamasta
kuurasta ensin kastuen,
sitten kuivuen,
kun tuulet puhaltavat
tuhansia ja tuhansia
sydämenlyöntejä,
läpi hetkessä katoavien
vuosikymmenten
tuoden lopulta kaiken
takaisin lähtöpisteeseen,
hiljaiseen hetkeen,
joka väsyttää niin,
uneen taas tuudittaa,
liekin kuin salaa sammuessa,
kuuran kirjoessa pitsiään
muistojen ympärille,
kunnes joku ne jälleen herättää,
jossain ajassa ja paikassa.
©Anniina Holma-Suutari
