Tarinavirta

Mies puhelimessa käski, että Siiri laskisi vettä. Oli sanonut, että amme ääriään myöten täyteen.

Ensin pitää ottaa vaatteet pois liosta, jos kerta vettä on laskettava. Tuleehan nyt kiirettä. Märät vaatteet pitää kerätä punaiseen muovivatiin. Se on tarpeeksi iso. Siitä sitten sisar tai mitä huoltohenkilöitä ne nykyisin ovat nyppii koneeseen. Koneessa pitää vielä eri kerralla huljuttaa eriväriset. Ennen riitti, kun valkoiset ja värilliset upotti eri veteen.

Siirin lapsuudessa valkoiset keitettiin saunan muuripadassa. Kesällä kylän miehet vetivät suulin takana kumollaan olevan rautapadan jokirantaan. Rannassa padan alle veisteltiin lepänlastuja ja heiteltiin rantaan kevättulvan aikana ajelehtinutta puunrankoa. Miehet makasivat heinikossa ja naiset veivasivat puukapulalla lakanoita porisevassa padassa. Aurinko paistoi. Aina paistoi aurinko.

Kun Siiri on viimeisenkin vaateräsyn jotenkuten vääntänyt ammeen pohjilta muitten vaatteitten päälle, hän tutkii, onko tarpeeksi siisti. Kun oikein tulee vieras sitä arvioimaan.

Siiri kiertää tarkkalasit päässä kumaraan koukistuneena ammeen reunuksen ja siitä vähän alemmaksikin. Hän kuljettaa etusormea pitkin kylmää valurautaa. Pestävä se on. Selvä likarantu seinämän puolivälissä.

Tiistaisin käyvä nainen on tuonut aineet vessanpyttyyn ja toiset ammeeseen ja lavuaariin. Siiri hakee sinisen pullon alakaapista. Pullossa on painonnostaja kyljessä. Painonnostaja on ihan Mäntysen Onnin oloinen. Siiriä rupeaa naurattamaan, kun hän muistaa Onnin lyhyissä housuissa Kunnon salilta.

Onni on kuollut samana keväänä kuin Siirin mies. Kevään muistaa kurkiaurasta joen yllä ja perunan idätyslaatikoista riihen seinustalla. On siitä jo aikaa. Edes vainajainpäivänä ei enää kaikkia tuttuja ruumiita saanut mieleensä.

Kun amme on kertaalleen hinkattu, saa kelvata. Sitten pitää laskea vettä. Tulisen kuumaa, on mies sanonut, oikein kuumassa paremmin näkee veden värin. Hetkeksi Siirin on istuttava alas lasketulle vessankannelle. Siinä on muisteltava mitä muuta vielä pitää muistaa.

Vedenpuhdistamolta mies on soittanut ja sanonut, että vesijohtovedessä on jotain sinilevää. On Siiri siitä lehdestä lukenut. Levä voi olla vaarallistakin. Nyt tutkittaisiin. Hyvä että tutkivat.

Siiri hyöriskelee kylpyhuoneessa, ettei unohdu hana auki. Huurun heittää silmälaseihin ja selkään tunkkaisen hien. On mentävä olohuoneen puolelle. Lapaluitten alle kaivertamaan iskenyt kipu juoksuttaa Siirin hakemaan mobilattia keittiön kaapista.

Keittiössä Siiri muistaa sen toisen asian. Että onkin tullut kerralla muistettavaa! Siiri piirtää etusormella kellon lasiin mustan viisarin liikkeen. Tunnin päästä, on vesimies sanonut. Tunti on keittiön kellossa peukalon leveys.

”Lasi vettä”, Siiri sanoo ääneen itselleen. Ja varmuuden vuoksi toistelee sitä koko ajan kolistellessaan lasia tiskipöydälle. Lasi vettä. Lasi vettä. Ja veden lasissa tulee olla kylmää, jääkylmää. Veden on annettava valua pitkään. Siiri nojaa tiskipöytään. Vesi noruu hanasta altaaseen, lorisee putkistoon. Mutta taatusti kylmää on. Sormet kangistuvat lasin ympärillä.

Siirin on tarkistettava taas aika isonumeroisesta seinäkellosta. Lasin pitää seistä tunnin ajan tiskipöydällä. Siinä levät ja bakteerit laskevat lasin pohjalle. Mies sitten mittaa ja merkkaa papereihinsa veden. Ja papereitten yläriville tulee Siirin nimi. Siiri Läimänen, ja jotain merkkiä perään. Ja nimen molemmin puolin olisi muita nimiä. Palvelutalossa asuu ainakin Lehtonen ja Järvelä ja Martta. Martan sukunimi on ihan kielen päällä, ei muistu mieleen.

Siiri istuu keittiönpöydän ääreen suoristamaan liinaa. Vesilasi on tiskipöydällä. On se, hän katseellaan tarkistaa. Kello lonksuttelee äänekkäästi. Hänellä on hyvä kuulo. Yhden täyskuuron miehen Siiri on kerran tuntenut vesilaitokselta. Vai oliko se sittenkin puhdistusasemalta?

Ei soittaja kumminkaan sama mies ole, hän päättelee. Tällä oli nuori ääni. Nuoret joutavat juoksemaan mittareitten kanssa. Vanhat valuttavat vettä ja odottavat vesimiehiä.

Ammeen vesi pääsee kylpyhuoneessa ihan vähän valumaan reunan yli sillä aikaa, kun Siiri istuu keittiössä. Mattokin kastuu, ei kyllä paljon. Kun sanomalehteä panee alle tai nostaa reunaa ylös vatin päälle, matto pian kuivuu.

Ei pääse Kotokolon johtajatar taas sanomaan. Siinä on sitten sanovainen ihminen! Komea nainen on katsella mutta kolkko suustaan.

Joutessaan Siiri mittaa kerran vielä peukalon leveyttä kellosta. Hän kastelee santapaulian ja jättää kastelukannun ikkunalaudalle purkin viereen. Sitten menee ihan vain hetkeksi kyljeksimään sängynsyrjälle.

Unen läpi Siiri kuulee, miten nainen kolisee keittiön kattiloiden kanssa ja imuroi lattiaa. On hän sentään muistanut avata naista varten ovesta varmuuslukon. Ei hän mikään vanhuudenhöperö vielä ole.

Ovikello ehtii kilahtaa toisenkin kerran, ennen kuin ääni ylittää imurin kohinan. Siivoojanainen painaa koneen pois pörisemästä.

Siiri nousee sängyn reunalle istumaan. Oliskos tämä nyt se vesimies? Vai joko ehti käydä, vaikkei Siiri muista oikein nukkuneensakaan, kunhan torkahti. Nainen avaa oven. Siiri kävelee makaamisen huteroittamilla jaloilla olohuoneen puolelle.

Eteisen oveen nojaa nuori mies. Pitää rehvakkaasti ovea selällään. Semmoinen juuri ja juuri mies, vaikka isonkokoinen.  Koiton painonnostaja. Ihan on kuin Onni olisi siihen pysähtynyt Koiton salin ovensuuhun. Takaa tunkee valonhämyä. Miehet taas niitten Klubiensa kanssa. Aina ovat salaa tupakalla lippukojun takana, vaikka järjestysmies niitä siitä tavan takaa kovistelee. Jotain muutakin tuttua… Väkevästi Siirin nenään tunkee jostain kaukaa pilsneripullojen suusta tuprahtanut hapan haju.

Siiri vetää syvään henkeä. Onnin ylös käärityt hihat pullistavat käsivarret vahvoiksi kimpuiksi. Vesi pusertuu hauskasti miehen mustista kulmista. Siirillä on kukkaleninki päällä ja tukka paksuna kranssina, ja Haavasojan poika repii hanurista polkkaa niin että korvissa humisee.

Huonetta imuroiva nainen on painanut jalalla koneen sammuksiin. Hän menee tomerin askelin eteiseen. Naisen selkä nousee kuin pystytukki Siirin silmien eteen. Ehtii Siiri nähdä, miten Onni antaa tilaa kohti tulevalle.

Siiri menee lähemmäs, että näkee paremmin. Silmälasitkin keittiössä; vai jäivätkö ammeen reunalle?

Kynnyspuulla seisovan miehen musta tukka kokoontuu teräväksi harjaksi päälaelle. Komea on tukka, semmoinen Onnin tukka.

Mutta sitten …  tällä onkin takki, nahkatakki, ja se auki.  Onnilla on aina siisti paita ja ja sininen takki ja kravatti. 

”Rouva Läimänen?” mies juputtaa hiljaa naiselle.

Miehen silmät haraavat taajaan naisen hartioitten yli sisäpuolelle. Siiri näkee, että jotain sillä on kädessä, jokin putki. Toinen käsi on taskussa.

”Rouva Läimänen on lepäämässä. Minä olen kotiavustaja. Miten voin auttaa?”

Mies harkitsee hetken, pusertaa kouransa lujaksi nupiksi putken päähän.

”Vai avustaja. Mä tästä sitten tuun toisen kerran.”