1. Home
  2. /
  3. LYHYET
  4. /
  5. Tähtiballerina

Tähtiballerina

 

Marlena oli innoissaan. Taidekoulun harjoitustyön aihe oli kuin hänelle tehty. Opettaja oli ohjeistanut: Aiheena on kollaasi. Toivon, että teette siitä kolmeulotteisen. Keksikää myös tarina, joka koskettaa. Kuulemme kaikkien esitykset ensi kerralla.”

Sininen Ikean kassi oli painava. Marlenalla on runsaasti rekvisiittaa mukana. Päivä kului tuskastuttavan hitaasti. Hänen vuoronsa oli viimeisenä. Kurssitoverit näyttivät nuutuneilta. Opettaja vilkuili kelloa.

Kaikki havahtuivat, kun hän pystytti luokan eteen yksinkertaisen nukkekodin. Seiniä oli kolme. Niiden eteen avautui tanssiparketti. Tapeteissa kiilteli kulta ja peräseinä oli päällystetty peileillä. Marlena aloitti.

Tässä on balettikoulu.” Hän asetti näyttämölle tiukannäköisen tukevan nuken. Balettimestari valvoo harjoituksia. Hän ei päästä ketään helpolla. Nyt on alkamassa koetanssi loppunäytöstä varten. Tässä on tarinan päähenkilömme Ballerina.”

Siro harsohameeseen puettu nukke pyörähtää balettitossujen kärjillä.

Tässä ovat hänen kilpailijansa.” Lavalle pyrähtää kaksi balettityttöä. Ne näyttävät epäilyttävästi Barbieilta. Kolmikko kumartaa ja koe-esiintyminen alkaa.

Meidän Ballerinamme on kunnianhimoinen. Hän on päättänyt voittaa keinoja kaihtamatta. Hän on sirotellut ensimmäiseksi esiintyvän tyttösen balettitossuihin lasinsiruja. Tämä pyörtyy loppupiruetissa ja hänet kannetaan tossut veressä pois.

Nyt on enää yksi kilpailija jäljellä. Tämä ottaa kulauksen vesipullosta ennen kuin aloittaa. Tyttö irvistää. Vesi maistuu karvasmantelilta. Hän kuolee ennen kuin esitys on kunnolla alkanutkaan.

Ballerinamme voittaa. Hänen riemunsa ei kuitenkaan kestä kauan. Neito varttuu ja saa muotoja. Rinnat kasvavat niin isoiksi, että hänen balettiuransa loppuu siihen. Ballerina masentuu. Hän ratkeaa ryyppäämään.”

Marlena piti luovan tauon. Muut kuuntelivat henkeä pidätellen. Tarina ei varmastikaan ollut vielä lopussa.

Marlena käänsi nukkekodin takasivun esille. Sieltä paljastuu syntinen yökerho. Seinät ovat yönmustat ja lattia hopeanhohtoinen. Bändi jammailee taustalla. Etualalla on baari. Komea Ken sekoittaa cocktaileja. Pari poikanukkea nojailee tiskiin. Kenin näköisiä hekin. Salin keskellä on tanssitanko.

Marlena puhalsi fanfaarin.

Toinen näytös. Ballerinamme astuu verhon takaa. Hänellä on hopeanväriset korkokengät ja stringit, nänninpäissä punaiset tupsut ja hiuksissa sulkia. Silmät on rajattu kajalilla ja kasvot puuteroitu valkoisiksi. Hän on tyrmistyttävän kaunis.

Musiikki räjähtää soimaan. Ballerina keikkuu viettelevästi tangolla. Pojat baaritiskin äärellä tuijottavat häntä kiiluvin silmin.”

Marlena päätti esityksensä kumarrukseen Ballerina nukke kädessään. Kurssitoverit hihkuivat. Paras esitys ikinä!”

Opettaja rykäisi. Kiitos Marlena, sinussa on näyttelijän aineksia. Myös kollaasin toteutus on ammattilaistasoa. Hieno suoritus. Päivä on ollut pitkä. Niin kuin hyvin tiedätte, lopputyönäyttelynne on syksyllä Iittalassa. Nyt on aika aloittaa suunnittelu. Teillä on vapaat kädet valita aihe ja tekniikka. Käyttäkää vahvuuksianne. Sinulle Marlena suosittelen kollaasien tekoa jatkossakin.”

©Marjaleena Etula
 

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.