Halusin tanssia, karistaa jaloistani tuhat
nimeä; heilutin edessäsi valkeaa tablettia
– Nyt on syksy, sanoit, älä viuhkaa,
pukeuduin ponchoon ja hypähtelin
ja tanssin puistoon
ja tanssin korkeammalle kuin muut
ja tanssin korkeammalle kuin puut
kuin lapsena riemusta iloiten
heilutin viuhkaa
koko näkyvää maailmaa
niin suurta
etten mahtunut sen sisään
ja merkit ropisivat
ja kaikki linnut tiesivät
ja lensivät etelään
ja kaikki tähdet pohjoiseen
ja minä tanssin niiden välissä
jaloistani kaiken tomun ja tuhkan
ja viuhkasin
ja viuhkasin…
Kuinka maailma pidättikään hengitystä
yhden tabletin takia
(C) Riikka Johanna Uhlig 2022
©Riikka Johanna Uhlig
Tässä on niin paljon käsitettävää, että kaksi lukukertaa ei riitä. Ja sekin on usein hyvä merkki. Biletystä? Riemua jostakin? Tabletti, jonka jälkeen “viuhkaaminen”? on mahdollista. Onko runoilija päättänyt yksin-kaksin pitää kaikkien aikojen reivit? Ja tässähän on nyt se excelsior, tässäkin: yhä ylemmäs, yhä enemmän, yhä jotain.
“kaikki merkit ropisivat” – en ymmärrä. Mutta eihän mun kaikkea tarvitse ymmärtääkään.
Ja ponchon merkitys? Mulla muuten on monta pontsoa, käteviä.
Siinä on sellainen kirjoitus sateena -metafora. Tietysti ropisevat merkit voivat olla muitakin kuin kirjaimia, vaikka riimuja tai ajatuksia. Tai riisinjyviä, joiden asennosta joku voisi ennustaa jotakin. Minä ajattelin kirjoittaessani sadetta, sitä että jokin sataa tyhjiin. Että ei ole enempää sanottavaa. Ehkä siksi pitää tanssia hullun lailla.
” Minä ajattelin kirjoittaessani sadetta, sitä että jokin sataa tyhjiin. Että ei ole enempää sanottavaa. Ehkä siksi pitää tanssia hullun lailla.” Tämähän on hieno ajatuksena.
Usein sataa laariin – milloin mitäkin (maalla tai politiikassa). Tai riisiä esim. nuorenparin aloittaessa yhteisen elämän. Sataminen luo mielikuvan hyvästä, satoisasta jne.
“Yhden tabletin takia” lopussa: Sellaistakin on ennen hurjaa tanssia. Nappi suuhun, jokin väkevä kokemus, ja jopas rupeaa taivas putoamaan, synnytys käynnistyy, maailma uudistuu, kun katsoo uusin silmin ja jaloin.
Tämähän on kiinnostava runo, aukeaa vaikka mihin. Kiitos runosta!