Runon Satu ja Seitsemän Absurdia
Runon Antu:
Voin mennä kumpaan vain tai en kumpaankaan – olen täysin vapaa tekemään, mitä minua huvittaa.
Äksy:
Teit jotain väärin, eihän tuosta mitään tule, hiippailen ja tassuttelen vainoamassa vapauttasi aavekuviksi.
Etäinen:
Annan ymmärtää, ettei tuosta tosiaankaan mitään tule, mutta olen mukana, koska aistin jotakin, johon saan vapauden tarttua ja jonka joku aavistaa, joku, joka näkee kyllä sen, mitä ilmaisen, ja kirjoittajakin myöhemmin, toisen kielen kautta, jos
Innokas Epäilevä:
Totta kai tuosta tulee, sillä minussa on palo, jolla on omat juuret, ja tuon sen siihenkin, mitä teet, suhahdan kuin kaikkeus ja tyhjyys, ja niin menemme – vai menemmekö?
Runon Antu:
Nyt on aika uneksia.
HEILUVANILKKA:
Minäkin olen vain ihminen!
Ei, nyt ei puhuta tästä!
Älä juutu tähän!
Ihmisiä kuolee!
Sinulla on laajat verkostot!
Ei! Semmoista sattuu!
Sitä elämä on!
(Kumartuu kohti.)
Minä kumarrun puoleesi!
(Oikenee.)
Olen lomalla.
Runon Antu:
Nyt on aika kirjoittaa.
KylläEiEhkä:
Hienoa, tuolla on muutakin mutta palaan myös tänne, kenties tämä vaatii sitoutumista kas vaan saatan palata pitäkää ovi auki juoksen nyt pois katselen taakse kompastun jalkoihini – kipsis kapsis.
Välitön:
Mestariluokkaa, heti julki, älä mieti älä korjaa, maailma on jalkojeni juuressa, suoraan kaikki! Kas mitenkäs nyt kävikään! Älä opettele enempää.
Herttainen Alentaja:
Otan sinut vastaan, kunhan pysyt sellaisena kuin minä sinut ymmärrän. Hienoa, mutta mikä tämä olikaan, unohdin. Tulen tietenkin, mutten ehdi, on joku tärkeämpi.
Runon Antu:
Satu on kammottavan herttainen.
-
Kiitos Ideasta Aino-Marjatta Mäki & Inspiraatiosta Goethen Wilhelm Meisterin Oppivuodet, II osa, Otava 1923 (suomentaja J.A. Hollo)