Tarinavirta

Mies ja nainen, vanhat kaverukset, viettävät yhdessä iltaa. He istuvat sohvalla, kumpikin omalle puoliskolleen käpertyneenä, juovat viiniä ja kuuntelevat musiikkia. Heidän jalkansa ovat kymmenen senttimetrin päässä toisistaan. Kymmenen senttimetriä riittää: he tuntevat toistensa läsnäolon. Halu koskettaa loppuu tässä. Tai oikeammin: tämä on heille riittävä etäisyys.

Tämä raja on tarkasti valvottu. Kun koetan lähestyä sitä ulkoapäin tutkiakseni sen olemusta, se työntää minut pois kuin magneetin, jonka pluspää yrittää lähestyä toista pluspäätä. Se on rakkauden raja, eikä halua tulla tutkituksi liian läheltä. Rajavyöhykkeellä ei edes ole kunnon nimeä, jotta siitä voisi puhua. Haluan silti puhua ilmiöstä, koska olen kokenut, miltä se tuntuu.

Usein puhutaan vain rakkaudesta ja ystävyydestä, ikään kuin ne olisivat täysin irrallaan toisistaan. Niin kuin se, mitä niillä tarkoitetaan, olisi mahdollista jakaa kahteen osaan, jotka eivät missään kohtaa leikkaa toisiaan. On kuitenkin olemassa rajapinta, yhteinen alue, jossa ystävyys ja rakkaus asettuvat päällekkäin. Tätä aluetta lienee mahdotonta määritellä yksiselitteisesti joko ystävyydeksi tai rakkaudeksi. Jotkut kutsuvat sitä platoniseksi rakkaudeksi, millä halutaan ilmaista, ettei kyse ole romantiikkaa ja erotiikkaa sisältävästä suhteesta, vaan muunlaisista syvistä kiintymyksen tunteista. Jotkut toiset taas ovat sitä mieltä, ettei koko ilmiötä, raja-aluetta, ole olemassakaan.

Platoninen rakkaus on määritelmänä ongelmallinen. Suomisanakirja antaa platoniselle merkitykset henkinen, epäaistillinen, intohimoton ja pyyteetön sekä puhdas, viileä ja tyyni. Esimerkkinä mainitaan platoninen rakkaus, jota ei kuitenkaan määritellä sen tarkemmin. Tässä esseessä tarkoitan platonisella rakkaudella ennen kaikkea henkistä rakkautta, lämmintä, pyyteetöntä ja luottamuksellista suhdetta toiseen, itselle tärkeäksi koettuun ihmiseen, pois lukien eroottiset pyrkimykset. Viileys sen sijaan ei sovellu kuvaamaan minkäänlaista rakkautta – kuvataanhan miellyttävät tunteet usein lämpiminä, jopa kuumina, väreiltään punaisina tai oransseina.

Danten Vita Nuovan Beatricella on verenpunainen mekko. Väri on samalla puoleensavetävä ja uhkaava. Veri. Sydän. Danten runohenkilön unessa neito syö miehen tarjoaman palavan sydämen, minkä Dante tulkitsee olevan kuoleman ennuste. Myöhemmin, Infernossa, Beatrice on jo kuollut. Danten runohenkilön Beatricea kohtaan tuntema rakkaus on palavaa eli voimakasta, kaikkea muuta kuin viileän platonista. Heidän suhteensa on kuitenkin platoninen. Muunlaista suhdetta olisi heidän maailmassaan pidetty sopimattomana, sillä Beatrice on jo luvattu toiselle. Ehkä heidän on siksi käytävä tutustumassa Helvettiin.

Onko siis sittenkin niin, että rakkaus tunteena on kuuma, polttava, kiihkeä, mutta niin kutsuttu platonisuus viittaakin vain rakkauden harjoittamiseen – tai pikemminkin sen harjoittamatta jättämiseen? Jos tunne onkin intohimoinen, mutta järki tai olosuhteet määräävät, että suhteen on oltava platoninen. Eräässä mieleeni jääneessä pinterest-taulussa todetaan, että maailman ihanin mies on joko varattu, homo tai asuu 1 234 567 kilometrin päässä. Taulussa on esitetty kolme rakkauden tielle asetettua estettä (olettaen että taulun viestiä lukee heteronainen), joista kahden ylittäminen lienee mahdollista mutta on vaivalloista. Tällaiset seikat saattavat tehdä sellaisestakin ihmissuhteesta platonisen, jolla olisi edellytyksiä muotoutua romanttiseksi ja eroottiseksi suhteeksi.

Voisimme sijoittaa rakkauden tunteet asteikolle, jossa muuttujina on lämpötila ja väri. Tällainen ajattelutapa on väistämättä metaforinen. Ehkä voisi ajatella niin, että lämpimät tunteet liittyvät platoniseen rakkauteen ja kuumat eroottiseen. Mutta kumpi on oranssia ja kumpi punaista? On erikoista, että henkisestä, lämmön tuntemuksia herättävästä kiintymyksestä käytetään nimitystä platoninen. Tunnetussa teoksessaan Pidot Platon kuvaa filosofien käymää keskustelua rakkaudesta. Keskustelun kohteena on kuitenkin Eros, rakkauden jumala, sama vaikeasti määriteltävä olio, joka saa niin eläimet kuin ihmisetkin haluamaan lasten synnyttämistä ja niistä huolehtimista. Filosofit ovat erimielisiä Eroksen luonteesta ja siitäkin, onko kyseessä todellakin jumala vai jokin ihmisen ja jumalan välille sijoittuva olento, haltia. Joka tapauksessa tämä olento saa aikaan ihmisten halun yhtyä toisiinsa, ainakin fyysisesti. Niin että jos tämä eroksena kuvattu on platonista rakkautta, koko termi on vallan erheellinen. Jokin sana pitäisi olla, jolla voisi kuvata ystävien välistä rakkautta, sellaista rakkautta, johon kyllä liittyy kaipausta ja halua huolehtia toisesta, toisen näkemistä kauniina ja hyvänä (silloinkin kun hän ei arkitodellisuudessa ole kumpaakaan), johon voi myös liittyä halua koskettaa toista, esimerkiksi halata tai ehkä jopa pitää kädestä, mutta seksiä siihen ei liity.

Joillakin ihmisillä on joukko kavereita, joista kaikista he tuntuvat pitävän yhtä paljon. Toiset taas osaavat nimetä jonkun tietyn ystävän, jonka he kokevat muita läheisemmäksi ja tärkeämmäksi. Silti useimmat meistä pystynevät nimeämään vielä erikseen henkilön, johon heillä on rakkaussuhde. Tällä tarkoitetaan seurustelua tai avioliittoa tai salasuhdetta, sellaista rakkautta, josta Platon käyttää nimeä eros. Eros on kokemusta siitä, että toinen ihminen tuntuu vetävän itseä puoleensa fyysisesti. Eros on ihastuksen tunteita, jännittävää kihelmöintiä vatsanpohjassa, ja se on toiseen ihmiseen kohdistuvaa seksuaalista himoa. Sanalle rakkaus löytyy muinaiskreikasta eroksen lisäksi kaksi muutakin sanaa: philia ja agape. Philia tarkoittaa lempeää, ystävyyshenkistä rakkautta ja kiintymystä toiseen ihmiseen. Agape taas viittaa sellaiseen rakkauteen, johon ei liity tarvetta saada rakkauden kohteelta jotakin vastineeksi. Tähän kaiketi meditaatio-ohjaajat viittaavat neuvoessaan, että meidän tulee rakastaa itseämme, jotta rakkaus voi säteillä meistä muuhun maailmaan. Silloin me rakastamme kaikkea ja tuo kaikki rakastaa meitä. Agapea voisi ehkä nimittää myös hyväksi tahdoksi tai suopeudeksi, sellaiseksi rakkaudeksi, joka on läsnä aina ja kaikkialla – tai jonka ainakin toivoisi olevan.

Platoninen rakkaus, suomenkielisen wikipedian mukaan, ”tarkoittaa syvää henkistä tai toverillista rakkautta. Sillä viitataan tyypillisesti epäaistilliseen rakkauteen. Platonisessa suhteessa kaksi henkilöä tuntee voimakasta kiintymystä toisiaan kohtaan, mutta suhteessa ei ole eroottisia aineksia.” Lienee siis kyse philiasta. Mielestäni rakkaus ja epäaistillisuus eivät oikein istu saman ilmiön kuvaukseen. Rakkaus on nimittäin tunne tai tunnejoukko, ja tunteet perustuvat aisteihin. Tämän on moni huomannut kahden viime vuoden aikana jouduttuaan kotiinsa eristyksiin koronapandemian vuoksi. Moni palaveri kyllä pystytään järjestämään etäyhteyksin, mutta live-kavereiden puuttuminen saa monet kokemaan yksinäisyyttä. Vaikka ystävän tai toiseen maahan jumiin jääneen rakastetun kasvot näkyvät näytössä ja ääni kuuluu kuulokkeista, ihmiset kokevat, että jotain puuttuu. Mielestäni kyse on siitä, että kaikki rakkaus on aistillista, ja etäyhteydessä voimme käyttää ainoastaan kahta aisteistamme. Emme tunne toisen ihmisen fyysisen läsnäolon aiheuttamia värähdyksiä ihollamme, hänen lämpöään. Emme niin ikään haista hänen elimistönsä, shampoonsa ja pyykinpesuaineensa tuttua tuoksucocktailia. Tämä puute esiintyy etäyhteyksissä riippumatta siitä, onko kaipaamamme henkilö ystävämme vai rakastettumme. Nimeltä mainitsematon toimittaja lähestyy aihetta MTV3-sivustolla. Artikkelissa kerrotaan halaamisen hyvää tekevistä vaikutuksista ja todetaan, että lähes 70 prosenttia ihmisten välisestä viestinnästä on sanatonta. Välittämistä osoitetaan halaamalla ja muilla herttaisilla eleillä. Ei siis ihme, että lockdown ahdistaa.

Helena Sinervo kirjoittaa Eeva-Liisa Mannerin elämästä kertovassa kirjassaan seuraavaa: ”Anna-Liisa [Mannerin ystävätär] oli ehdottanut pitkässä kirjeessään, että puhdistaisimme ja elvyttäisimme sanan ’ystävyys’. Silloin hänellä oli toinen osoite johon tuhlata sanaa ’rakkaus’. Sehän suomen kielessä tarkoittaa yleensä sukupuolista rakkautta, erosta, caritas-sanalle ei ole vastinetta. Käsitykset rakkaudesta ovat raaistuneet, kiitos Freudin jälkeen tulleiden kallonkutistajasukupolvien.” Niin. Sinervo sen sanoo, tai Manner: sille ei ole sanaa. Ei ihme, että kanssaihmiset joskus tekevät vääriä tulkintoja tällaisesta epätavallisen syvästä ystävyydestä. Ei ole sanaa? Haluan tarkistaa. Kirjoitan Webxicon.org-sanakirjaan espanjaksi caritas – eikä se osaa tarjota suomeksi minkäänlaista vastinetta. ”No translations found.” Samainen sanakirja ei tosin löydä caritasille kreikankielistäkään vastinetta. Verkkosanakirja Leon mukaan la cáritas olisi englanniksi charity, joka tarkoittaa hyväntekeväisyyttä. Jotakin merkityksestä häviää taivaan tuuliin.

Platon ei siis puhu platonisesta rakkaudesta, eivätkä sanakirjamääritelmät ole kattavia. Katson parhaaksi etsiä vastausta naistenlehdistä. Saksalaislehti Brigitte on ottanut aiheen käsittelyyn artikkelissaan Platonische Liebe – viel mehr als Friendzone (platoninen rakkaus – paljon enemmän kuin ystävyysvyöhyke). Artikkelissa määritellään platoninen rakkaus sellaiseksi rakkaudeksi, johon ei kuulu seksiä eikä ranskalaisia suudelmia. Toimittaja Susanne Schumann hämmästelee, miksi platonista rakkautta määriteltäessä usein keskitytään luettelemaan, mitkä asiat eivät siihen kuulu, sen sijaan että puhuttaisiin siitä, mitä se todella on. Taas tullaan magneettiefektiin: plus ajaa plussaa poispäin. Herää kysymys, eikö ilmiö oikeasti halua, että sitä lähestytään, vai emmekö me onnettomat ihmiset vain uskalla? Tunteet, yhteenkuuluvuus ja henkinen sukulaisuus ovat Schumannin mukaan piirteitä, jotka ovat tyypillisiä platoniselle rakkaussuhteelle. Kirjoittaja selittää, että platoninen rakkaus ulottuu syvemmälle kuin tavallinen ystävyys. Se on enemmän kuin vain mukavuutta viettää aikaa yhdessä ja luottamusta toiseen. Hän nimeää muutamia ilmiölle tyypillisiä piirteitä: tällainen rakkaus kestää kriisit, siihen ei liity mitään ehtoja, se antaa anteeksi ja on täysin lojaalia. Ilmiöön liittyy myös pelkoja. Sitten Schumann heittää ilmoille käsitteen, josta otan kopin: sielujen sukulaisuus. Esimerkiksi, jos kaverini loukkaantuu onnettomuudessa, minuunkin sattuu. Minulla on ollut sellainen kaveri. En tiedä, onko tunne molemminpuolinen. En ole koskaan kysynyt, enkä aio kysyä. Olen pelännyt, että tämä platoninen rakkaus, tämä philia, voisi mennä rikki ja haihtua ilmaan kuin jättikokoinen saippuakupla, hatarasta materiaalista muodostunut sateenkaaripallo, jossa on hetken aikaa kaunis kuva. Silloin philia osoittautuisikin agapeeksi.

Kokemukseni mukaan platoninen rakkaus (philia) ei tupsahda taivaalta kuin salama eikä aiheuta yllättävää ihastusta, toisin kuin rakkaus, jossa Eros on asialla. Mielestäni platoninen rakkaus kumpuaa ystävyydestä. Kenties se alkaa työtovereiden kesken tai syttyy nuoruudenystävien kesken, kun on käynyt ilmi, ettei heidän välilleen ole syntymässä eroottista suhdetta. Jumalhaltia Eros saa potkun takamuksilleen, jos toisiinsa syvästi kiintyneistä henkilöistä jompikumpi tai kumpikin on aseksuaali tai he ovat samaa sukupuolta olevia heteroseksuaaleja tai vastakkaista sukupuolta olevia homoseksuaaleja. Schumann mainitsee Brigitten artikkelissaan myös tilanteen, jossa kahden henkilön välinen, aiemmin eroottinen suhde on päättynyt, mutta heidän ystävyytensä säilyy. Tätäkin hän nimittää platoniseksi suhteeksi. Epäröin hieman ennen kuin uskon. Olisiko Eros noin vain lähtenyt karkuteille jättämättä minkäänlaisia jälkiä? Ehkä ne jäljet ovat kuitenkin vain muistoja.

On kai todettava, ettemme pysty aivan tarkalleen määrittelemään edes rakkautta sinänsä, kaikkien rakkauksien yläkäsitettä. Siihen eivät pystyneet Sokrates ja hänen aikalaisensa, enkä usko, että siihen pystytään edes ensi vuosituhannella, sikäli kun ihmiskunta maapalloineen on vielä olemassa. Voimme vain hahmotella suurin piirtein, mitä tai millaista rakkaus on. Miten sitten voimme määritellä, millainen rakkaus on soveliasta keidenkin välillä? Ehkä voimmekin vain tarkastella sitä ja ihmetellä, millaisia muotoja se eri ihmisten välillä saa. Loppujen lopuksi kaikessa rakkaudessa on kyse siitä, mitä Diotima sanoo Pidoissa, että ihminen haluaa itselleen jotakin, mikä on kaunista, ja koska hyvä on kaunista, hän haluaa hyvää, sillä hyvä tekee onnelliseksi. Ihminen toivoo, että tämä hyvä, mikä hänellä on, olisi hänellä vielä huomennakin, Eroksen kanssa tai ilman.

Palataanpa vielä alussa kuvaamaani tilanteeseen, jossa ystävykset ovat käpertyneet sohvalle lähelle toisiaan. Mitä tapahtuisi, jos toinen heistä siirtäisi jalkaansa niin että he koskettaisivat toisiaan? Vetäisisikö toinen jalkansa kauemmaksi vai jättäisikö sen paikoilleen? Mitä jos koskettaminen tuottaisikin yllättäen dopamiiniryöpyn, johtaisi lisään kosketteluun ja lopulta erotiikkaan? Niinkin voisi käydä, ja siksi tilanteen ulkopuolelle jääneen kumppanin mustasukkaisuus saattaa olla oikeutettua. Kriittinen raja-alue on vain kymmenen senttimetriä kapea, eikä aluetta valvota, elleivät platonista rakkautta kokevat ystävykset itse sitä valvo.

Lähteitä:

Schumann, Susanne Brigitte-lehdessä:

https://www.brigitte.de/liebe/beziehung/platonische-liebe–so-viel-mehr-als-friendzone-11488034.html

Platon: Pidot. SAGA Egmont, 2020. ePub. Suomentajaa ei mainita.

Helena Sinervo: Runoilijan talossa. Kustannusosakeyhtiö Tammi, Helsinki 2004.

Dante Alighieri: Jumalainen näytelmä ja Vita nuova, englanninkielinen laitos.

MTV3-toimitus: Uskomattomia terveysvaikutuksia – 7 mahtavaa syytä halata joka päivä! Osoitteessa https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/uskomattomia-terveysvaikutuksia-7-mahtavaa-syyta-halata-joka-paiva/4415536#gs.z34asv