MESINKUT LEHDEN MATKARAPORTTI
matkapäivä
Tervehdys merituulen tuiverruksesta. Olen Miranda ja viihdytän teitä Sinkut kertomalla, miten vuorotteluvapaa sujuu tällaiselta omatoimimatkaajalta. M/S Finnclipper on rahtilaiva ja minä olen mukana sen neitsytmatkalla Helsingistä Travemündeen. Kuvittelin, että rahtilaiva on pelkistetty versio meluisista ruotsinlaivoista. Yllätyin iloisesti, sillä tämä on kodikas ja rauhallinen. Meitä maksavia asiakkaita on vain kymmenkunta. Istun kannella ja katselen huikean sinistä merta.
Eilen saimme nauttia gourmet illallisen. Tarjolla oli kokonaisia rapuja ja sinisimpukoita. Tänään kokki paistoi aamiaisella räiskäleitä. Matka on alkanut suotuisissa merkeissä.
Seuraava raporttini tulee Saksasta. Sain MeSinkut -lehden toimituksesta käyttööni pienen merensinisen Skodan. Matkareitti kulkee Euroopan halki aina Portugalin länsikärkeen asti. Lupaan kirjoittaa, miten tavallinen tyttöihminen selviää Suuressa Maailmassa. Ilahdutan teitä jatkossakin ruokajutuilla. Odotan myös palautetta. Minulla on pino opaskirjoja matkassa, mutta aion kulkea omia teitäni. Jos joku paikka kiinnostaa, pysähdyn ja raportoin spontaanisti. Jos kohdalle osuu romanssi, mietin kaksi kertaa, maltanko kirjoittaa.
Vatsanpohjassa kutittaa mukavasti, Miranda
lähettäjä miranda@gmail.com
vastaanottaja noranora@gmail.com
otsikko: mitä kuuluu?
Hei Nora. Miten sijaisuus sujuu? Tiedän, että sinulla on temperamenttia enemmän kuin vanhakantaisessa koulussa ymmärretään. Toivottavasti olet sopeutunut. Tässä vähän taustatietoja, niin osaat katsella ympärillesi hienovaraisesti. Hih, ei taida onnistua sinulta, mutta kerron kuitenkin.
Rehtori Aimo on sympaattinen. Hänen rouvansa kuoli pari vuotta sitten. Taisi olla rintasyöpä. Koulun vanhapiikaopettajat piirittävät nyt toinen toistaan tarmokkaammin varakasta leskeä. Pahin heistä on käsityönopettaja Lissu. Varo häntä. Lissu on velvollisuudentuntoinen opettaja, mutta äkkipikainen ja pitkävihainen. Ei tykännyt minusta, vaikka minulla ei ollut mitään vetoa rehtorin suuntaan. Kaikki nuoret naiset ovat vaarallisia kilpailijoita. Olen nähnyt, miten hän luo Aimoon lemmekkäitä silmäyksiä. No, en juorua enempää.
Tarkkaile tilannetta ja raportoi koulukuulumisia. Tosin ne eivät nyt voisi vähemmän kiinnostaa. Tämä autoretki keväiseen Eurooppaan on toistaiseksi parasta, mitä minulle on tapahtunut. Kuvittele vihreää luontoa, kukkivia tulppaanipeltoja, huikeaa vapauden tunnetta. Jos minulla olisi enemmän rahaa, en palaisi kouluun ikinä. Seikkailisin maailmalla ja kirjottaisin matkaraportteja.
Älä kerro kenellekään. Suunnittelen romaania. Tai siitä taitaa tulla dekkari. Suunnittelen tappavani jonkun ikävän opettajan. En ole vielä keksinyt sopivaa asetta. Myrkky? Puukko? Aseista en ymmärrä mitään. Päässäni pyörii aiheita pitkien ajomatkojen aikana. Herään aamuvarhaisella tallettamaan tarinoita läppärilleni. On tämä hulppeaa.
Pärjäile, toivoo Miranda, kevään huumassa
lähettäjä: noranora@gmail.com
vastaanottaja: miranda@gmail.com
otsikko: sinnittelen
Tsau, olen vihreä kateudesta. Kyllä minullekin kelpaisi vuorotteluvapaa. Tai mikä vapaa vain, jos siihen olisi varaa. Opintolainat ovat maksamatta ja rahanreikiä riittää. Sijaisopettajan palkalla ei voi kehua. Puurran vaikka hammasta purren. Oppilaat ovat mukavia. Pikkukaupungilla on puolensa. Eivät ole ollenkaan niin hankalia kuin pääkaupunkiseudulla.
Olen ajatellut, että voisimme perustaa luokkalehden. Tai nykyään se toimii blogissa. Yläluokilla on loistavia kirjoittajia. Onko vinkkejä teemoista? Ehkä luonnonsuojelu voisi toimia. Miltä kuulostaa Pelasta pörriäinen? Lähetän linkin, kun saamme rehtorilta luvan. Olen suunnitellut yhteistyötä kuvaamataidon opettaja Kimmon kanssa. Meillä on diili. Minun oppilaani kirjoittavat juttuja ja hän kannustaa omiaan kuvittamaan ne.
Aimo on lutunen, niin kuin kerroitkin. Hän tarjosi tervetulokahvit työhuoneessaan. Koulussa kaikki tietävät, mitä tapahtuu. Lissu ei puhu minulle. Katselee sen näköisenä, että yritän vikitellä kaikkia miespuolisia opettajia. Tosin heistä suurin osa on tukevasti naimisissa.
Kiitos kun sain vuokrata asuntosi. Se on ihastuttava. Sisustin sitä vähän omilla tavaroillani. Rakastan pientä pihaa. Istun aina kun aurinko paistaa puutarhakeinussa ja luen romaaneja. Tässä kaupungissa on loistava Vanamo-kirjasto. Varaan nykyään uutuuskirjat jo ennen kuin ne on hankittukaan. Nyt on meneillään Elena Ferranten Napoli-sarja. Suosikkini on Lila. Hän on ihanan pahanilkinen ja suorasanainen. Elena on turhan tunnollinen.
Kevät antaa odottaa itseään. Olen saanut sovittua kesäksi kirjoituskurssin yhteistyössä Hämeen kesäyliopiston kanssa. Voit jatkaa huolettomasti vuorotteluvapaatasi maailmalla. Minä päivystän. Kevätterveisin Nora
Koululla kuohui. Uusi äidinkielenopettaja Nora oli puheenaiheena niin opettajahuoneessa kuin kahvikutsuillakin. Nuori rastatukkainen ja huolettomasti pukeutunut nainen ei vastannut mielikuvaa opettajasta. Mikä pahinta, hänellä oli näyttävät tatuoinnit käsivarsissa. Mitä paidan alla oli, sitä opettajatoverit eivät tohtineet ajatella.
Oppilaat ottivat Noran ihastuneesti vastaan. Kerrankin kouluun tuli väripilkku, joka ei komentanut heitä turhasta, vaan oli pikemminkin kaveri.
Lissu valitti rehtorille, ettei tyttösellä ollut käytöstapoja. Sinutteli kaikkia ja nauroi, kun hän yritti moittia. Sanoi, että ajat ovat muuttuneet ja minunkin kannattaisi. Miksi ihmeessä valitsit mokoman heitukan?
– Älähän nyt Lissu. Koululle tekee hyvää seurata aikaansa. Oletko lukenut oppilaiden blogia? Siellä puuhataan kevätretkeä luontoon. Kaikki halukkaat, myös opettajat, saavat osallistua.
– Ei ole todellakaan minun juttuni, Lissu tuhahti ja lähti.
Aimo katseli vaatekaappiaan. Hän ei ollut hankkinut mitään uutta vaimon kuoleman jälkeen. Koti muistutti museota. Huonekalut olivat alkuperäiset, vaikka talo oli parikymmentä vuotta vanha. Aimolla oli paha tapa jättää vaatteita ja sanomalehtiä lojumaan pitkin tuoleja ja pöytiä. Oli hän miettinyt, että taloon pitäisi hankkia uusi emäntä. Hän tiesi, että Lissu suostuisi, jos hän vähänkin vinkkaisi. Mutta ajatus pedantista käsityöopettajasta ei innostanut. Oikeastaan poikamiehen elämä oli vapauttavaa. Hän ruokaili arkisin koululla ja kokkasi itse viikonloppuisin.
Vanha tuulipuku saa kelvata, hän päätti ja istahti sohvalle. Televisiosta tuli urheilua. Ei elämästä kannata tehdä turhan vaikeaa, hän tuumi ja haki jääkaapista kylmän oluttölkin.
– Meillä on uusi äikänopettaja, Roosa kertoi kotona. Äiti ei muistanut, koska tyttö oli ollut yhtä innoissaan. Hän toivoi, että teini-ikä menisi nopeasti ohi. Tyttö oli välillä todella hankala. Mikään ei kiinnostanut. Läksyt ja kotityöt kaikkein vähiten.
– Millainen tunti teillä oli? hän kysyi.
– Saatiin ensimmäiseksi tehtäväksi kirjoittaa itsestä neljä lausetta. Niistä kaksi piti olla totta ja kaksi keksittyä. Luokkakaverit saivat arvata, mikä oli totta. Meillä oli oikeasti hurjan hauskaa.
– Mitä kirjoitit itsestäsi? äiti kysyi huvittuneena.
– Soitan pianoa, tykkään käsitöistä, toimin tarotennustajana, olen hyvä tanssimaan.
– Taidan tietää, mitkä eivät ole totta. Käsityöt eivät kuulu lempiaineisiisi enkä ole kuullut sinun soittavankaan.
– Kaverit arvasivat heti samat jutut. Opettaja sanoi tunnin lopuksi, että oli hienoa tutustua meihin näin nopeasti.
– Kuulostaa mukavalta, äiti sanoi ja veti pullapellin uunista. Roosa nuolaisi huuliaan. Äidin kanelipullat olivat parasta mitä hän tiesi. Isä tuli paikalle tuoksun houkuttelemana. Tiibetinterrieri Bella pyöri jaloissa. Sekin odotti saavansa herkkuja.
Rehtori Aimo oli ihastunut. Noran tulo oli virkistänyt häntä. Tyttö nauroi ja kujeili. Kertoi hauskoja sattumuksia tunneilta. Oli houkutellut Aimonkin osallistumaan retkelle. Sunnuntaiksi oli luvassa kaunis kevätpäivä. Vähäinen lumi oli sulanut. Nora oli laittanut mainoksen ilmoitustaululle.
Pelasta pörriäinen. Tervetuloa kaikki luonnon ystävät kevätretkelle Aulangon Joutsenlammelle. Lähdemme yhdessä polkupyörillä koulun pihalta sunnuntaina 15.4. kello 9. Pakatkaa retkieväät ja iloista leikkimieltä mukaan!
Aimon mielestä Nora oli kaunis kuin mannekiini. Tyttö oli pukeutunut pinkinpunaiseen tuulitakkiin ja farkkuihin. Hän oli kietaissut kirjavan huivin hiusten suojaksi. Hän näytti häikäisevältä. Aimon vanha toppatakki tuntui kauhtuneelta ja liian lämpimältä kevättuulessa. Hän laittoi lippalakin päähänsä ja aurinkolasit silmilleen näyttääkseen edes vähän nuorekkaalta.
Aimo ja Nora pyöräilivät ensimmäisinä. Koululaisia ja heidän sisaruksiaan oli paikalla kymmenkunta. Muutama lasten vanhemmistakin oli innostunut lähtemään mukaan.
– Hei, minä olen Maire, Roosan äiti. Tulin tervehtimään, kun tyttö puhuu innoissaan sinusta, hän esittäytyi Noralle.
– Hei vaan. Roosa on yksi lahjakkaimmista kirjoittajista. Päivitämme koulun blogin retken jälkeen. Kaikki osallistujat pääsevät kuviin. Siis tietenkin vain sillä ehdolla, että antavat luvan.
Päivästä tuli riemastuttava. Retkeläiset kiersivät luontopolun ennen välipalaa. Nora taputti käsiään, kun retkieväät oli syöty.
– Ohjelmassa seuraa ympäristötaiteen näyttely. Jaan teidät kolmeen ryhmään. Saatte puoli tuntia aikaa tehdä meidän kaikkien iloksi taideteos. Käytössänne on vain luonnosta löytyviä materiaaleja. Minulla on pienenä myönnytyksenä paketti taululiituja. Voitte tehdä kalliomaalauksia. Kuvaamataidon opettaja Kimmo toimii mentorina. Paras joukkue palkitaan. Rehtori ja minä olemme lahjomattomia tuomareita.
– Nora, olet loistotyttö. Katso, miten innokkaasti kaikki puuhastelevat, Aimo kiitteli.
– Yhteistyö on voimaa. Käyn ottamassa valokuvia blogia varten.
– Onko meillä palkintoja?
– Totta kai on. Kaikki saavat kuvansa nettiin kunniamainintojen kera. Auta minua sitomaan näistä havunoksista seppeleet.
Aimo harppoi Noran perässä katsomaan, mitä joukkueet saivat aikaiseksi. Pienimmät retkeläiset olivat löytäneet pyöreitä kiviä. He maalasivat kieli keskellä suuta niille kasvoja. Poikien joukkue oli malttanut jättää kännykät reppuihin. Aimo ei tunnistanut, mitä hahmoja he piirsivät tasaisen kallion pintaan.
– Mitä nuo neliöt esittävät? hän kysyi.
– Nämä ovat Minecraft-tyyppejä, pojat sanoivat sen näköisinä, että voiko joku olla niin kalkkis, ettei tunnista.
– Teillä on tässä kiviä poikineen. Aiotteko tehdä suurenkin rakennelman?
– Suunnitellaan parhaillaan labyrinttia. Kivikäytävät muodostavat sokkelon, johon voi eksyä. Pitäisi saada tästä vaan korkeampi, Kimmo selitti. Hän näytti piirtämäänsä monimutkaista luonnosta.
– Pojat ovat innoissaan, mutta tämä taitaa olla liian suurisuuntainen homma tällä aikataululla.
Nora taputti käsiään ja julisti kilpailun voittajat.
– Olemme rehtorin kanssa tarkistaneet, mitä olette saaneet aikaan. Tiukan harkinnan jälkeen olemme päätyneet lopputulokseen. Kisa oli tasaväkinen ja valinta vaikea. Voittajajoukkueella oli käytössään aseista mahtavin, huumori. Maalasitte näille pikkukiville ihastuttavat hampaat ja nauravat suut. Niistä hammaslääkärikin olisi iloinen.
– Kakkosjoukkue. Te veitte kalliomaalaukset uudelle tasolle. Esi-isänne olisivat tuskin voineet kuvitella Minecraft-maailmaa. Nämä hahmot ovat kerrassaan hulvattomia.
– Kolmas joukkue. Teidän kivistä rakennettu labyrinttinne on kekseliäs. Sääli kun se jäi ajanpuutteen vuoksi kesken.
Rehtori puuttui puheeseen.
– Annan talonmiehelle tehtäväksi tuoda kivikuorman. Saatte suunnitella Kimmon kanssa oikean labyrintin ja rakentaa sen tovereidenne kanssa koulun pihalle.
Retkeläisen hurrasivat. Tämä oli paras sunnuntai ikinä.
– Katso Tane. Minä ja Roosa olemme eturivissä voittajajoukkueessa, Maire hehkutti miehelleen.
He istuivat keittiön pyöreän ruokapöydän äärellä. Maire oli ollut retken jälkeen niin väsynyt, että oli tyytynyt laittamaan iltapalaksi pakastimesta löytämiään ranskanperunoita. Hän oli pilkkonut makkaranpaloja sekaan. Tane arvosti sitä, sillä yleensä vaimo suosi terveellistä kasvisruokaa. Hän kaipasi kunnon pihvejä, mutta niitä ei ollut näkynyt ruokapöydässä aikoihin. Roosa oli jättänyt liharuuat muutama kuukausi sitten. Joku muotivillitys, joka menee pian ohi, Tane toivoi.
Nyt tyttö oli kasannut lautaselleen pelkkiä perunoita ketsupin kera, mulkaissut äitiään ja vetäytynyt mitään puhumatta omaan huoneeseensa.
– Olen tyytyväinen, että Roosa suostuu syömään sentään maitotuotteita ja kananmunia. Vegaanikokiksi minusta ei ole, Maire huokasi.
Hän nosti jalat vastapäiselle tuolille.
– Hyvä kun jaksoin. Nuoret pyöräilivät sellaista vauhtia, että minua hirvitti. Kypärä oli hiostava, peppu on puutunut ja jalkoja särkee.
– Anna kun hieron vähän. Kylläpä nämä ovatkin kireät, Tane totesi.
– Äh, sattuu. Ole vähän helläkätisempi. Katsotaanko lisää kuvia?
– Mitä ihmeen oksia teillä on päässänne?
– Voitonseppeleet tietysti.
– Aika vekkuli keksintö. Oliko teillä hauskaa? Tauno nauroi.
– Arvaa vaan. Oltiin koko päivä metsässä. Kahvi ja voileivät maistuivat paljon paremmilta kuin kotona. Uusi opettaja Nora sai meidät vanhatkin innostumaan. Minusta näytti, että rehtori Aimo on vähän pihkassa häneen.
– Eikös se Aimo ole leskimies?
– On ja puskaradio kertoo, että ottajia olisi. Marttasisko Lissu on yksi varteen otettava ehdokas. Siis ainakin omasta mielestään. Odotin näkeväni hänet kevätretkellä, mutta Nora kertoi, että hänellä oli tärkeämpää tekemistä. Ihmettelen mitä. Taitaa tämä uusi tyttö sekoittaa kuviot.
