“Iguananmäellä,
joka on kukkula Segoviassa
nähtiin kummallinen valoilmiö,
auringonkajastus keskiyöllä
Maissipellot syttyivät paloon,
elämänlangat vavahtivat,
Moyogalpassa, Moltepanecassa
ja Chichigalpassa satoi….”
(Cristo de Palacaguina” Carlos Godoy Mejia,
Nicaragua)
Seudun asukkaat kerääntyivät savitiilimajojensa eteen katsomaan Iguananmäen valoilmiötä ja ihailemaan tapahtunutta. Joku sanoi että se on varmaan meteori, joka on juuri räjähtänyt osuessaan ilmakehään, mutta koska valo vain kasvoi ja voimistui, lähdettiin joukolla vaeltamaan vuorelle katsomaan mitä siellä oli tapahtunut.
Joulukuun yö oli rauhallinen ja tyyni, taivas oli kirkas, mutta lännessä, vuoriston takana kerääntyivät sadepilvet kylien ylle joissa ei ollut satanut vuosiin, joet olivat kuivuneet ja maissipellot laaksoissa näivettyneet veden puutteesta.
Intiaani Joaquin sanoi, että ihme on tapahtunut, lapsi on syntynyt joulukuun yönä, jonka saapuminen on sytyttänyt maissipellot tuleen ja elämänlangat niityillä vapisivat odotuksesta. Hänen siskonsa mies, Chepe oli sanonut että Maria odotti vauvaa Iguananmäellä syntyväksi näinä päivinä. Varmuuden vuoksi ja ettei hän menisi paikalle tyhjin käsin, hän otti mukaansa juustoletin keittiöstä, lampaanjuustoa jota hänen vaimonsa Amalia valmisti vanhan perinteen mukaan aina joulukuussa.
Kristus on syntynyt Palacaguinassa, väki sanoi kävellessään vuoristopolkua. Uusi Kristus, meidän Kristuksemme. Hänen isänsä on Chepe Pabón, puuseppä, ja äitinsä on Maria Barrios. Maria silittää tilanomistajan kauniin rouvan vaatteet kartanossa, kerran viikossa. Maria oli saanut polttoja eilen seistyään kahdeksan tuntia silitysrauta kädessään kuumassa silityshuoneessa ja hän joutui lopettamaan kesken ja odottamaan, että kädet jäähtyisivät, ennen kuin lähti viileään iltaan, ettei tulisi halvausta. Poltot olivat kuitenkin lakanneet illemmalla maissikakkuja pyörittäessä.
Chepe oli ollut koko päivän rakentamassa kärryjä naapurikylässä parin kaverin kanssa. Työtä ei ollut joka viikko ja nämä kärryt olisi saatava valmiiksi mahdollisimman pian. Chepen käsiä särki ja nivelet turposivat; reumatismi oli alkanut vaivaamaan, vaikka hän oli vielä alle neljänkymmenen. Maria, hänen nuori vaimonsa oli kuudentoista ja Chepe vei joka sunnuntai kukkia Guadalupen neitsyen alttarille kylän kirkkoon kiitokseksi siitä että suloinen nuori Maria Barrios oli suostunut hänelle, vanhalle miehelle vaimoksi. Etenkin vielä kun hän oli rutiköyhä ja intiaani.
Kun väkijoukko saapui Palacaguinaan, niin he näkivät että taivaallinen loiste oli asettunut vuoren rinteelle, aivan Chepen ja Marian matalan majan ylle. Muitakin oli tullut paikalle; maissinviljelijöitä, vuohipaimenia, maaseudun työväkeä ihmettelemään taivaallista loistetta. Ilmassa väreili joku epätavallinen, outo vaikeasti selitettävä tunne siitä että jotain tärkeää oli tapahtunut.
Joaquin meni sisälle vaimoinensa, samoin monet kyläläisistä ja näkivät Marian vaatimattomassa sängyssään, Chepen hänen vieressään. Valkoisiin kapaloihin kääritty poikavauva nukkui olkipatjalla heidän välissään. Chepen olkihattu oli tuolilla, Marian shaali roikkui sängyn päässä. Kultaa, myrraa ja suitsukkeita heillä ei ollut lapselle tuotavaksi, mutta naapurit toivat öljyssä paistettuja maissipullia, juustoa ja maalaisvoita.
”Siinä sinulle sitten työsi jatkaja, Chepe, puuseppä hänestä tulee kuten isästään”, myhäili Joaquin. Chepe myönsi, että sitä hänkin toivoi.
Poikalapsen kasvoilla käväisi lähes huomaamaton hymy. Hän ajatteli, että ovat väärässä molemmat.
”Kunhan kasvan isoksi, minusta tulee vapaustaistelija.”
(Juan Manuel Godoy oli sandinistinen muusikko, laulunsepittäjä ja kansanmies, Hän sävelsi ja sanoitti ja lauloi mm. Nicaragualaisen kansanmessun (Misa campesina nicaraguense) työväen ja maalaisväestön messun 1970-luvulla. Hänestä tuli sittemmin sandinistijohtajan Daniel Ortegan ankarin vastustaja ja hän asuu nykyisin Costa Ricassa, maanpaossa.)
