Tarinavirta

Yksi Mirandan oppilasta oli kadonnut. Hän huolestui, kun Essiä ei kuulunut kouluun. Miranda soitti tämän kotiin, mutta kukaan ei vastannut.

Parasta mennä käymään, hän pohti.

Essin äiti avasi oven. Hän oli itkettyneen näköinen.

”Tyttö on karannut. En ole kuullut hänestä pariin viikkoon”, äiti kertoi.

”Kuka siellä on? miehen ääni kuului makuuhuoneen suunnalta.

”Opettaja kyselee Essiä.”

”Ilmoittakaa, kun tyttö löytyy. Kesälomaan on enää viikko aikaa”, Miranda hyvästeli.

Essi ei palannut. Miranda katsoi tehneensä velvollisuutensa. Hän silmäili äkkilähtötarjouksia. Viikonloppumatka Pariisiin. Se sopi hänelle erinomaisesti. Keväinen Pariisi, nuoruuteni kaupunki, hän iloitsi etukäteen.

Pariisissa satoi. Miranda otti vaaleanpunaisen sateenvarjon kainaloonsa ja suuntasi lähimmälle metropysäkille. Hän oli suunnitellut ohjelman tarkkaan. Taidemuseoita, kahviloita, tavarataloja, bistroja.

Hän oli viettänyt nuoruudessaan muutaman kuukauden au pairina marokkolaisen perheen luona. Työpäivät olivat olleet pitkiä ja lapset kurittomia. Aika kultasi muistot. Hän oli tavannut hurmaavan ranskalaispojan. Kävely käsi kädessä Seinen rannalla, syntisiä eclaireja kahviloissa, ensimmäiset suudelmat.

Miranda ravisti päätään. Hän oli nyt aikuinen ja kulttuurikierroksella. Pois turha nostalgia. Hän kierteli Musée D’Orsayssa katsomassa impressionistien ihastuttavia maalauksia. Claude Monet oli hänen ehdoton suosikkinsa.

Hän muisteli erästä helteistä kesäpäivää vuosia sitten. Hän oli matkustanut junalla Givernyyn. Kävelymatka asemalta Monetin talolle oli ollut läkähdyttävä. Eräässä tienmutkassa oli ollut siiderikioski. Kupliva kylmä juoma oli maistunut taivaalliselta. Perillä hän hurmaantui näyttävistä kukkaistutuksista ja lummelammista.

Mutta nyt on päiväkahvin aika, hän tuumi käveltyään pari tuntia museossa.

Kuppi cappucinoa ja mehevä croissant maistuivat. Miranda tilasi vapauden huumassa vielä lasillisen pernod’ta. Aniksenmaku toi taas muistot mieleen. Hän oli ollut tottumaton juomaan väkeviä. Miranda muisteli, miten suloista oli halailla Luxembourgin puistossa.

Äh, ryhdistäydy, Miranda komensi itseään.

Sade oli lakannut. Hän ihaili puiston kukkaloistoa. Lapset kirmailivat kevättä rinnassaan. Äidit ja lastenhoitajat istuivat penkeillä vaihtamassa kuulumisia. Miranda huomasi yllättäen tutun tytön, joka huuteli varoituksen sanoja kahdelle pojanviikarille.

”Essi, oletko se todella sinä?” Miranda kysyi.

”Päivää opettaja. Joo, karkasin kotoa. Anteeksi, kun en ilmoittanut. En halunnut, että kukaan löytää minua.”

”Äitisi on huolissaan. Haluatko kertoa, mitä tapahtui?”

Essi näytti kalpealta. ”Se oli ihan tyhmä juttu. Äidillä on uusi poikakaveri. Isä on kuollut. Inhoan sitä tyyppiä. Aina kun äiti ei ollut kotona, se tuli lääppimään. En uskaltanut kertoa kenellekään. Yhtenä iltana, kun äiti oli yövuorossa, se kävi käsiksi. Minä huusin apua, mutta ei kukaan kuullut. Pakkasin aamulla reppuni ja pakenin.”

Miranda kuunteli myötätuntoisen näköisenä. ”Olisit voinut kertoa koulussa.”

”En kehdannut. En osannut ajatella mitään muuta kuin että minun pitää päästä pois.”

”Miten olet pärjännyt? Onko sinulla rahaa ja asunto?”

”Joo, minulla on täällä Pariisissa yksi tuttu töissä matkatoimistossa. Hän järjesti paikan lapsenvahtina. Hoidan päivisin noita kahta rasavilliä.”

Hän osoitti pikkupoikia, jotka uittivat purjeveneitä viereisessä lammessa.

”Palkka on pieni, mutta saan asua talon yläkerrassa ja syödä perheen kanssa. Opin siinä sivussa ranskaa.”

Miranda rauhoittui. Ehkä näin oli tytön kannalta parasta.

”Saanhan kertoa äidillesi terveiset, että olet turvassa?”

”Joo, meillä on huonot välit, mutta kerro vaan. Ei äiti tule minua hakemaan.”

”Tulethan syksyllä kouluun?”

”En lupaa mitään.”

Koulu alkoi elokuussa. Miranda ilahtui, kun näki tutut ruskettuneet kasvot eturivissä.

”Essi, mukava kun tulit. Miten kesä sujui?”

”No joo, ne pikkupojat kävivät hermoilleni. Palasin viime viikolla.”

”Miten kotona menee?” Miranda kysyi välitunnilla.

Essin kasvojen yli kulki varjo. ”Pelkään sitä miestä. Katsoo minua pahalla silmällä. Äiti taitaa epäillä jotain.”

”Käy puhumassa kouluterveydenhoitajan kanssa. Se voi helpottaa oloasi.”

Syksy kului rauhallisesti. Essi oli tunnollinen oppilas. Hän sai kokeista hyviä arvosanoja. Ranskanopettaja kehui häntä vuolaasti.

”Tyttö puhuu sujuvasti. Hänen ääntämyksensä kuulostaa lähes aidolta ranskalaiselta. Kesätyö teki ihmeitä.”

Liikunnanopettaja kutsui Mirandan luokseen. ”Hei, sinähän olet Essin luokanvalvoja. Huomasin tuolla pukuhuoneessa, että hänellä on pahoja mustelmia. Onkohan perheessä väkivaltaa?”

Miranda huolestui. Oliko Essin äidin poikaystävä käynyt taas tyttöön käsiksi?

Viikon kuluttua lehdessä oli pikku-uutinen.

”Perheväkivalta on lisääntynyt kaupungissa. Eilen Katumalta löytyi mieshenkilö puukotettuna. Naisystävä on vangittu epäiltynä taposta.”

Essi oli taas hävinnyt. Hänen Helvi-äitiään syytettiin taposta. Tämä istui vaiti kuulusteluissa. Kävi kuitenkin ilmi, että hän oli ollut tapauksen aikana todistettavasti työvuorossa. Helvi pääsi vapaaksi. Hän ei kertonut Essin katoamisesta kenellekään. Hänellä oli omat epäilynsä tytön suhteen.

Miranda soitti ovikelloa.

”Päivää, otan osaa. Tulin kysymään, tiedätkö Essin liikkeistä? Hän ei ole ollut koulussa viikkoon.”

Helvi purskahti itkuun. ”Kaikki on niin vaikeaa. Luotin Hessuun, mutta hän oli roisto. Löi Essiä ja pahoinpiteli minuakin.” Helvi näytti mustelmia käsivarressaan. ”En minä häntä kuitenkaan tappanut. Joku kaveri varmaan”, hän sanoi. ”Essi on ollut levoton koko syksyn. Halusi muuttaa pois kotoa, mutta minne hän olisi mennyt? Ei minulla ole varaa vuokrata tytölle omaa asuntoa.”

Miranda mietti. Tilanne oli vaikea. Äiti ja tytär eivät selvästikään tulleet keskenään toimeen. Poikaystävä oli vain pahentanut tilannetta. Oliko Essi puukottanut hänet?

Essi palasi seuraavalla viikolla kouluun. Hän kertoi Mirandalle kaiken.

”Se kamala mies kävi käsiksi, kun äiti oli lähtenyt töihin. Minä olin kätkenyt puukon tyynyn alle. Iskin sillä itsepuolustukseksi. En tajunnut, että iskin kuolettavasti. Verta tuli kamalasti. Pelästyin ja lähdin saman tien pakoon. En kuitenkaan Pariisiin, vaan kummitädin luo. Pelkään nyt ihan kamalasti. Joudunko vankilaan?”

”Tule kanssani poliisin puheille. He uskovat kyllä tarinasi. Niin kuin sanoit, se oli itsepuolustusta. Olet joutunut kokemaan kovia.”

Essi nyyhkytti. ”En halua mennä enää kotiin. Kummitäti sanoi, että voin muuttaa hänen luokseen.”

Miranda huokasi helpotuksesta. Essin asiat järjestyisivät kyllä. Tappo oli vakava asia, mutta niin oli väkivaltakin. Elämä oli vaarallista