1. Home
  2. /
  3. LYHYET
  4. /
  5. Päätös

Päätös

 

Nainen istuu lootusasennossa kädet rennosti polvien päällä, silmät suljettuina. Mieli on seesteinen ja ajatus kirkas. Maa väreilee päivän aikana kertynyttä lämpöä.

Naisen elämä romahti vain muutama viikko sitten. Siksi onkin uskomatonta, miten kevyeltä hänestä nyt tuntuu. Painajaisen keskellä ajatukset olivat kiertäneet kehää päättyen aina samaan lopputulokseen. Olo helpottui heti kun hän päätti, mitä halusi. Päätöstä seuranneina päivinä aiemmin niin hankalat arjen askareetkin olivat sujuneet luontevasti. Hän oli mennyt kuin juna eteenpäin. Oivallus naurattaa naista.

Seesteisen hetken rikkoo pistävä kipu takapuolen alla. Nainen muuttaa asentoaan hiukan. Auts! – Sattuu vielä pahemmin. On pakko tunnustella kivun lähdettä. Pieni kivi perhana rikkoi hyvin edenneen meditaation. Nainen varmistaa vielä kädellään huitaisten, ettei hänen allaan ole lisää pisteliäitä yllätyksiä. Samalla hän pyyhkii katseellaan hämärtyvään kesäiltaan ja molemmin puolin levittäytyvää vehreää maisemaa.

Iltakasteisessa ilmassa leijuu voimakas sammalen ja kuusenhavun tuoksu. Nainen vetäisee keuhkonsa täyteen vihreää raikkautta, mikä kantautuu hänen oikealla puolellaan kasvavasta tuoreesta kangasmetsästä. Hän tuntee muutaman hehtaarin kokoisen metsän kuin omat taskunsa. Siellä liikkuessa kaikki muu häviää.

Naisen vasemmalla puolen nousevan penkereen päällä puolestaan kasvaa leppiä ja haapoja, joiden takaa avautuu peltoaukea. Sen toista puolta reunustaa asuinalue, missä on käärmemäisiä rivitaloja toinen toisensa vieressä. Nainen tietää, koska hänen kotinsa on yhdessä niistä.

Edessä avautuva näkymä sen sijaan on kuin raja noiden kahden maailman välissä. Pienessä notkelmassa on junarata. Hämärän vaippa sulkee hänen edessään suorana etenevän radan toisen pään näkymättömiin. Se on kuin hänen tulevaisuutensa. Sekin on häipynyt hämäryyteen eikä sitä enää ole. Katsomatta nainen tietää, että hänen takanaan rata jatkuu vähän matkaa yhtä suorana kunnes mutkan molemmin puolin rehottava kasvillisuus sulkee radan sisäänsä.

 

Nainen istuu raideparin välissä ratapöllin päällä. Hän korjaa asentoaan ja hengittää samalla muutaman kerran sisään ja ulos rauhalliseen tahtiin. Uloshengityksen mukana häviää äskeinen kiven aiheuttama särö keskittymisessä ja hän tuntee kuinka levollisuus palaa hänen kehoonsa.

Ratakiskoista huokuu menneiden junien kaiku. Aikaisempi hentoinen tuulenvire on hävinnut ja iltakasteen nostama tuoksu on saanut uuden hivenen kitkerän sävyn. Hän vetäisee varovasti sieraimiinsa ratapölleille ja kiskoille ominaista hajua, mutta tuhauttaa sen saman tien ulos. Kiven hän saattoi poistaa, muttei tätä. Hän ei voi muuta kuin poistaa sen mielestään keskittämällä ajatuksensa muuanne.

Silmäluomien laskeutuessa nainen oivaltaa, että oikeastaan hajulla ei ole enää väliä niin kuin ei millään muullakaan asialla hänen elämässään. Ainoa mitä on jäljellä, on aika ja sitäkin on jäljellä vain seuraavan junan tuloon saakka.

Menneisyydestä kantautuu ääniä, jotka rikkovat pimeyttä väreinä ja välähdyksinä. Ennen kuin hän ehtii ajatella edes kokonaista ajatusta, sisältä kumpuaa ahdistus. Naisen hengitys kiihtyy ja hän liikahtaa tietämättään.

Muistoista alkaa putkahdella esiin mielikuvia, jotka vilahtavat kuin rakeiset kaitafilmin pätkät.

 

***

Olen rakastunut. Joo, on huomattu. Oikeasti, se on niin huomaavainen ja hellä. Missä tuommoisia miehiä kasvaa? Mä haluan samanlaisen. Naurua päälle.

*

Mihin sä kavereita muka tarviit, sulla on nyt mut. Tarvitsen silti. Onko niissä kurssikavereissa paljonkin hyvännäköisiä miehenalkuja?

*

Se kosi minua, mitä teen? Vastaat myöntävästi, pöljä. Mutta haluaisin ensin opiskella rauhassa ja matkustaa. Kuuleksä ittees? Et sä mihinkään vankilaan ole menossa vaan naimisiin! Totta. Jos et sä älyä ottaa sitä omaksesi, niin mä vien sen sulta. Naurua päälle.

*

Ei ole varmaan liikaa vaadittu, että pidät kodin kunnossa kun mä käyn töissä. Mutta huomenna on tentti. Just joo, kaikkea sitä. Hei, anna minä keskityn. Mä haluan, että sä keskityt nyt hoitamaan velvollisuuksia miestäs kohtaan.

*

Tein testin – olen raskaana. Niinhän siinä yleensä käy kun ensin pitää hirveellä tohinalla päästä naimisiin. Tästä tulee kiireinen vuosi, sillä minun on saatava tutkinto pakettiin ennen vauvan syntymää. Tähän sitten loppuu tämäkin ystävyys. Eihän vauvan tulo sitä tarkoita! Kyll tää on niin nähty, ei sulla tule jäämään aikaa sinkulle tyttöystävälles, sitt kun on vauva ja äijä vaatimassa koko ajan jotain. En ole ajatellut sitä noin. Alkaa sunkin elämässäs äitipiirit ja hiekkalaatikkoleikit.

*

Musta tulee ihan paras isä ja meistä tulee ihana, onnellinen perhe, jota kaikki kadehtii. Haluan valmistua tänä vuonna. Höpsis, sen ehtii kyllä. Kait sullekin on perhe tärkein. Tottakai on. Sitähän minäkin. Otan lisävuoroja töistä, jotta voit keskittyä vain kodin ja lapsen hoitoon.

*

Ennen kuin paisun aivan pullataikinaksi ajattelin aloittaa äitijoogan. Älä hullujas puhu, mä vien sua kävelylle sen minkä sä liikuntaa tarviit. Annas kun mä hieron sun jalkoja. Kiitos, tuntuu hyvältä.

***

 

Ajatusten sekaan tuppautuu kiskoja pitkin kantautuva kumu, saapuvan junan ääni. Tässä vaiheessa sen paremminkin vielä aistii kuin kuulee.

 

***

Vauva valvottaa. Et sitt ala nukkumaan mitään päiväunia, ne vain sotkee päivärytmin. Se on jo sekaisin. Ehtisit ihan hyvin siivoomaan täällä. Vauvan hoito vie kaikki voimat. Niin varmaan, sähän olet äitiysLOMALLA.

*

Äiti, neuvolassa sanottiin, että vauvalla on koliikki, ehkä jopa ruoka-aineallergia. Imetysajan ruokavalio on niin tärkeä, syöthän oikein. Hyvä jos jaksan ylipäätään syödä. Ota päiväunet – niin minä tein kun olit vauva. En minä ehdi, mulle jää kaikki. Itkua. Nyt varmaan liioittelet, sulla on niin huomaavainen ja osaava mies. Itkettää silti. 

*

Miten sä muka voit olla liian väsynyt seksiin, vaikka nukut päivälläkin niin, että mun paidat on silittämättä. Mitä sä siellä vessassa niin kauan teit – onanoiksä. Haluan ulos täältä. Kenen kaa muka? Vauva huutaa.

*

Onpa ihanaa kun pääsit kahville. Vauvakin nukahti sopivasti. Sua katsoessa luulis, että on kulunut vuosia. Milloin viimeksi katsoit peiliin? En muista – elämä menee nykyään ihan sumussa. Sä olet saanut kaiken ja valitat silti. Mulle kyllä kelpais. Niin varmaan.

***

 

Ääni kimpoilee kiskoilla ja hetken kuluttua junan ääni kuuluu jo muutenkin. Tuuttaus. Toinen. Se tarkoittaa sitä, että juna on ohittamassa asemaa edeltävää tasoristeystä, mistä ei ole enää pitkä matka kohtauspisteeseen. Nainen on suunnitellut kohtaamispaikkansa tarkoin. Mutkan kohdassa kasvava pusikko on sateisen kesän aikana kasvanut radan reunaan saakka. Juna hiljentää vauhtia ennen mutkaa, mutta alkaa taas kiihdyttää heti mutkaan päästyään. Siinä vaiheessa kun junailija huomaa naisen radalla on jo liian myöhäistä.

 

***

Hiukses roikkuu otsalta kuin milläkin luuhakkeella. Tajuuksä, että oot yhtä kiinnostava pantava kuin kylmä lahna.

*

Olemme arvioineet tilanteenne ja tulleet siihen tulokseen, että vaimosi kärsii vakavasta synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. Puhu mulle äläkä mun miehelle, nainen ajattelee. Mä olen koko ajan sanonut, että se yrittää aivan liikaa. Lääkkeillä ja hoidolla hänet saadaan kuntoutettua. Aika vaikeeta tämä on ollut kestää yksin pienen lapsen kanssa kun vaimosta ei ole mihinkään. Puolison tuki onkin tärkeää toipumisen kannalta. Kaveritkin karttelevat. Meidän tukijärjestelmä pyrkii auttamaan koko perhettä. Tarvittaessa voimme harkita lapsen sijoitusta, jotta kaikki saisivat aikaa toipua. Ei pois! Itkua. Kattokaa ny tota.

*

Mies pakkaa tavaroitaan. Onko sinulla joku toinen? Mitäs luulisit? Mutta se terapeutti… Sanoi että pitäis käyttää tämä aika parisuhteen korjaamiseen, vittu mikä ämmä. Entä meidän vauva… Tuskin susta ois äidiksi. Ethän sä sitä tutkintoaskaan saanut aikaiseksi, jotta olisit voinut hakea töitä. Mutta sinä halusit… Ei semmoista miestä olekaan, joka tämmöistä jaksais.

***

 

Tuska vääntää naisen kippuraan. Rata alla tärisee ja tulevan junan kolke pysäyttää ajatukset. Jälleen uusi tuuttaus. Silta. Ennen mutkaa on vielä joen ylittävä silta. Pian juna vie hänet tulevaisuuteen, jota ei enää ole.

Nainen miettii onko mitään mitä hän olisi voinut tehdä toisin? Mielikuvat sinkoilevat. Ainakaan hän ei antaisi kenenkään tyrannisoida elämäänsä. Hän ottaisi luulot pois myös kaikilta niiltä, jotka katsovat vain pintaa, äiti mukaan lukien. Hän etsisi oikeita ystäviä. Hän hankkisi tyttärensä takaisin.

 

Meteli yltyy ja sen keskeltä kuuluu äkäinen junapilli. Nainen odottaa paiskautuvansa tuskallisesti minä hetkenä tahansa. Odotettavissa oleva kipu ei kuitenkaan tulisi olemaan mitään sen rinnalla mitä hän on jo kokenut. Sitä paitsi se kestäisi vain hetken aivan kuten pikkukiven näverrys pakaran alla. Ympärillä rymisee ja keho tärisee sen mukana niin, että sisuskalut meinaavat irrota paikoiltaan. Nainen nostaa kädet kasvoilleen ja painaa päänsä alas. Se on tässä nyt. Lähtö.

Tuuli humisee korvissa ja maa järisee. Ehkä kuoleman hetki onkin juuri tällaista – sitähän ei kukaan ole koskaan tullut takaisin kertomaan. Nainen tuntee ilmavirran vartalollaan. Se imee mukaansa ja kuitenkin siinä on aavistus epäröintiä. Aivan kuin se antaisi noudettavalleen vielä viimeisen mahdollisuuden.

 

Jyske loittonee. Aiempi rytinä kehossa asettuu ja nainen huomaa olonsa tyynemmäksi kuin koskaan ennen. Hän on varma, että on siirtynyt jonkinlaiseen kivuttomaan ja painottomaan välitilaan elämän ja kuoleman välillä. Paikkaan, missä aikaa ei enää ole. Tulee täysin hiljaista.

Viimein hän avaa silmänsä eikä ensin usko todeksi näkemäänsä. Hän ei tiedä mitä odotti, mutta ei ainakaan näkevänsä sitä samaa junarataa, kotimetsää ja samaa ratapenkkaa, mistä oli siihen radalle aikaisemmin iltapäivällä laskeutunut. Hän kääntää katseensa oikealla puolelleen, missä leijuu edelleen dieselin katku ja tajuaa, että kuolema meni ohitse toista rataa kulkeneen junan mukana. Hän tuijottaa sitä kohtaa ja oivaltaa jotain oleellista – Että elämä on sarja vastoinkäymisiä ja niiden välisiä hetkiä. Ei muuta. Hetki voi olla toisinaan juuri sen pituinen, että ihminen ehtii hengähtää ennen seuraavaa vastoinkäymistä. Nyt on se hetki.

 

Nainen suoristaa asennon koukistamat jalkansa ja nousee raiteilta.

©Selma Kaasinen
 

Keskustelu artikkelista

  1. Luin Päätöksen kertaalleen ja jäin miettimään sitä että kuka sen päätöksen teki. Nainen, joka oli päättänyt tehdä itsemurhan vai sattuma, koska hän ei ilmeisesti tiennyt (tai ei halunnut tietää) kumpaa rataa juna oli tulossa.

  2. Kiitos Pirjo kommentistasi. Vastaukseni tulee vähän viiveellä, pahoittelen. Hyvä kysymys. Tämä oli vähän kimurantti kuvio. Nainen oli päättänyt ettei elämä ole enää elämisen arvoista ja sitähän me lukiessa seuraamme miten hän siihen oli päätynyt. Kuitenkin hän on epävarma ja miettii onko vielä vaihtoehtoja jäljellä. Me lukijoina vain emme saa tietää tätä epävarmuutta kuin vasta loppumetreillä. Hän ei ollutkaan valmis niin lopulliseen ratkaisuun. Ehkä mukana oli myös johdatusta, mene tiedä. Mielestäni tarinoiden ei tarvitsekaan antaa valmiiksi leivottua vastausta lukijalle vaan jäljelle voi jäädä useita vastauksia ja vaihtoehtoja. Sitä hain tässäkin tarinassa.

  3. (4/5)

    Tällaiset loppuratkaisut ovat kiinnostavia ja se on mikä minulle jäi päällimäiseksi mieleen luettuani tekstisi. Onnistuit todella hyvin luomaan tunnelman, joka vie eteenpäin, kantaa kohti lopullista päätöksen totetumista ja kuitenkin, viime hetkellä jää epäilysiitä, että olikohan päätös niin lopullinen kuitenkaan, oliko ovi pakotielle jätetty auki tietoisesti vai alitajunnassa.

  4. Luin tekstin kahteen kolmeenkin kertaan. Veivasin eestaas myös novellin nimeä. Päädyin siihen, että päätös voi merkitä päätöksen tekoa, joka ei aina pidä; päätös voi olla myös päättymisen synonyymi, jolloin tuleva jää herran haltuun.

    Isompi juttu minun kannaltani oli, että hämärästi pystyin samastumaan tekstin herättämään tunnelmaan. Usein sitä ei satu. Olen kokenut aika identtisen mielentilan kaukana nuoruudessa. Olin muutaman vuoden päälle 20, opinnot saatava loppuun synnytyslaitoksella (silloin 10 päivää lekottelua, koska ei ollut muita lomia). Vuoden ikäinen odotti kotona, mies jatkoi ja jatkoi opiskeluaan. Minun oli otettava vastaan pomon virka, kun nuorempi oli kaksiviikkoinen. Asuin talossa, jonka sauna ja kylpyhuone oli alakerroksessa eikä hissiä ollut eikä siis miestäkään kantamaan kahta vauvaa. Mutta tein sen. Välillä kaivoin itselleni valmiiksi kuopan – toki pehmeän harjumaaston kupeeseen ja ryömin sinne, välillä taas … Hei, juuri nyt huomasin, että tästä ajanjaksosta = vuosi, saisin nyt uskomattomalta kuulostavan stoorin.
    Hyvä novelli kaiken kaikkiaan sekä sisällöltään että muodoltaan.

  5. Kiitos. Se että kirjoittamani tarina jää mietityttämään, on kiitos tarinasta jo sinänsä vaikka lukija lopulta ei tykkäisikään tarinasta. mutta että sä miettimisenkin jälkeen pidit siitä, tuntuu mukavalta. Mä en vissiin saa viestejä uusista kommenteista sillä näin on hujahtanut 2kk ennen kuin tajusin vastauksesi. Pahoittelen viivettä

  6. Kiitos Liisa, jos tarinani on inspiroinut sinut kirjoittamaan oman tarinasi, mikäs sen hauskempaa. Mun oli aika helppo samaistua tähän novellin naisen mielen maisemiin monistakin syistä. Opiskelija olin minäkin kun lapset sain ja niiden kanssa jotenkin veivasin tohtoriksi asti. Mun sydänsurut tulivat tosin vasta myöhemmin – ne mitkä inspiroivat tämän tarinan. jään odottamaan miltä sinun tarinasi kuulostaa.

  7.  

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.