Laulu tasankojen kalpeasta ruususta, nuokkuvasta valkoliljasta ja jokien yli lentävistä keltanokkahaukoista

Tasangon kalpea ruusu,

tasangon tuulihaukka,

tasangon laukkaava raudikko,

tasangon valkoiset haikarat,

iibikset verenpunaisine siipineen,

kurjet, ankat, sorsat, ja sukeltajat,

Amazonian jättilumme,

jonka alla väijyy Orinoquian

musta kaimaani.

Kaikki minun lauluni

ovat sinun silmillesi,

sinun korvillesi,

sinun sykkivälle sydämellesi,

sinun vesilinnun viileydellesi,

sinun kahlaajien uskottomuudellesi,

sinun haukkojen rohkeudellesi,

sinun kotilokurjen kärsivällisyydellesi.

Palmuviidakossa pensaikossa

vuorten juurella, kuunvalossa,

piilossa auringolta, piilossa tähdiltä

vaanii jaguaari ja odottaa

sopivaa hetkeä loikata

ja iskeä kyntensä syvälle.

Tasangon kaunis nainen

varsi kuin moriscopalmun,

silmät kuin pantterin,

trooppisessa yössä, väijyksissä.

Nelikieli soi ja harppu säestää,

joropo kuumenee yössä,

rytmi syvenee, haaste kasvaa,

joropo jatkuu, yö tiivistyy,

ja

joropo jatkuu.

ja

Joropo jatkuu.

ja

Joropo jatkuu.