Mies makasi teltan lattialla veitsi rinnassaan. Siinä oli jotain muutakin. Mama Maddalena kumartui katsomaan. Veitsen terä oli lävistänyt tarotkortin. Kuvassa oli luuranko. Mama värähti. Kuoleman kortti.
Hän oli katsellut samaa korttia edellisenä päivänä. Virolainen vanha rouva oli tullut keppiin nojaten hänen telttaansa. Hän vaikutti ahdistuneelta kysyessään, voiko Mama antaa hänelle ennustuksen. Mama oli hymyillyt ja luvannut vain hyviä ennustuksia. Rouvan viimeinen ohjekortti oli ollut tämä sama luurankomies.
“Kuolenko minä nyt?” rouva kysyi kyyneleet silmissä.
Ei auttanut, vaikka Mama vakuutti moneen kertaan, että kortti tarkoittaa vain sitä, että joku asia on käsitelty loppuun ja antaa mahdollisuuden aloittaa uutta.
Mister Magic ei voinut aloittaa uutta. Hän oli kuollut.
Mama katseli ympärilleen pienessä teltassa. Tavaroita oli pengottu ja osa oli heitetty maahan. Sieltä oli selvästi etsitty jotain. Mitä se olikin, se oli koitunut ennustajakollegan kohtaloksi. Mama soitti hätänumeroon. Teltta eristettiin välittömästi ja ruumis vietiin pois.
“Mama, mitä sinä näit?”
Joukko naapurikojun virkeitä tyttösiä piiritti Maman. Nämä olivat taiteilijoita, jotka esittelivät keskiaikafestivaalilla ikiaikaisia grafiikan menetelmiä. Pöydällä oli puulevyjä ja kaivertimia, mustepulloja ja villalankaa sekä kaksi suurta litografiakiveä. Ne herättivät markkinaväessä kiinnostusta. Moni kokeili, miten painavia ne olivat.
Tytöt olivat ystävystyneet Maman kanssa. He olivat tirskuneet ihastuksesta, kun Mama oli ennustanut heille komeita sulhasia ja lapsilykkyä. Marlenalla oli ollut kysymys.
”Mama, olen pyrkinyt taidekouluun. Minua jännittää kamalasti, pääsenkö ja miten pärjään.”
”Nosta kolme korttia. Katsotaan. Menneisyys Lanttien kolmonen Toiminta. Tämä päivä Intohimo. Tulevaisuus Menestys. Nosta vielä yksi kortti, niin näemme mitä menestyksestä seuraa. Lanttien kahdeksikko Varovaisuus. Tässä on selkeä sarja. Olet tehnyt töitä saavuttaaksesi nykyisen tilanteesi. Tunnet intohimoa taiteen tekemiseen. Siitä seuraa menestystä, mutta viimeinen kortti kehottaa pitämään jalat maassa. Älä ole liian sinisilmäinen. Tiedän, että taidemaailmassa on kateutta ja kilpailua.”
Marlena kiitti ja kertoi, että hän maalasi todella intohimoisesti pienessä työhuoneessaan.
Nyt tytöt odottivat malttamattomina Maman selontekoa.
“Kävin viemässä Pavelille mukillisen kahvia. Hän makasi maassa kuolleena”, Mama kertoi. Tarotkorttia hän ei maininnut.
“Tehän tapasitte eilen. Kertoiko Mr Magic sinulle jotain?”
“Kertoipa hyvinkin ja minä kerron tietoni poliisille. Tuskin niistä kuitenkaan mitään apua on. Pavel joutui ilmeisesti ryöstön kohteeksi.
Tytöt kauhistelivat ja kätkivät rahalippaansa pöytäliinan alle.
”Mama, meidän grafiikanpajalla on käynyt varkaita. Siellä oli tavarat hujan hajan ja vaihtorahalipas oli viety. Onneksi ei mitään muuta. Rahaa oli vain 38 euroa. Olisiko samat tyypit käyneet täälläkin?”
”Nyt markkina-aikaan täällä liikkuu pitkäkyntisiä. Eilenhän niitä pyöri täälläkin.”
“Mama, olit mahtava, kun ne pikkuviikarit yrittivät ryöstää Vilpun rahat”, tytöt kehuivat.
“Mitä tapahtui?” Tyttöjen joukkoon saapui Flora, joka ei edellisenä päivänä ollut paikalla. Tiina-Kristiina ja Pirre kertoivat kilvan.
“Vilppu soitti Maman teltan edustalla jouhikkoa. Hänellä oli edessään tuohikori ja siinä mukavasti kolikkoja. Kaksi viikinkiasuihin pukeutunutta pojanviikaria nappasi korin. He juoksivat karkuun. Vilppu säikähti eikä osannut tehdä mitään. Mama osasi. Hän kokosi helmansa, heilautti kättään ja lähetti tulikivenkatkuisen pysähtymiskäskyn karkulaisten perään.”
Pirre, jolla oli sadunkertojan lahja, jatkoi tarinaa muiden kannustaessa.
”Hetkessä veijarit kiemurtelivat maassa ja ihmettelivät, oliko salama iskenyt vai miksi heidän viikinkipäähineidensä sarvet olivat kiertyneet yhteen. Kun linnunlaulu heidän päässään hellitti, he nostivat katseensa ja näkivät Maman edessään. Molemmat purskahtivat nauruun.”
”Sinäkö, vanha muori, et sinä meille mitään mahda.”
”Sehän nähdään”, Mama tuumi. ”Otetaanko pieni ottelu? Voittaja saa pitää kaikki varastamanne rahat. Häviäjä lähtee markkinoilta, eikä palaa enää.”
Viikingit kömpivät pystyyn pyörällä päästään. Oliko kunniallista otella vanhaa eukkoa vastaan? Tosin varastaminenkaan ei ollut kunniallista.
”Kiinni veti, mikä on taisteluase?”
”Otetaan kunnon painiottelu. Sehän on teille tuttua.”
Viikinkipojat hämmästyivät. Kyllä he painissa Maman voittaisivat.
Pojat eivät olisi olleet niin luottavaisia, jos olisivat tienneet, että Mamalla oli musta vyö karatessa.
Ottelu oli Maman juhlaa. Hän kiljahti, heitti kuperkeikan niin, että alushame kohosi sääriin ja pyöritti poikasia niin kuin tahtoi.
”Kiitos Mama, olit uskomaton”, Vilppu suuteli Maman kättä, kun tämä toi pojalle varastetut kolikot ja toisen mokoman lisää.
“Eihän se mitään, pitihän minun soittajapoikaa auttaa. Mutta Pavelia en voi enää auttaa. Vetäydyn teltalleni ja lepään hetken.”
Tytöt valmistautuivat markkinapäivään. Flora piirteli rasvaliiduilla kalkkikivelle maisemakuvaa, Tiina-Kristiina kastoi villalanganpätkän mustepulloon ja taikoi sillä paperille vauhdikkaita viivoja.
“Anna langan viedä”, hän esitteli outoa piirustusvälinettään ohikulkijoille. ”Tämä on hyvin rentouttavaa.”
Marlena sommitteli kukkakuvioita pvc-levylle. Pirre kaiversi puulaattaa. Markkinaväki kerääntyi katsomaan, kun vanerilevylle syntyi kuva kauniista linnanneidosta.
“Telaan valmiille laatalle painoväriä ja vedostan tämän grafiikanpajan prässillä. Lopputulos on peilikuva”, Pirre selosti.
Tytöillä oli myynnissä taidekortteja ja keskiaika-asuisia paperinukkeja. Haarniskaan puettu ritari kiinnosti pikkupoikia. Marlenan unelmaprinsessat olivat pikkutyttöjen mieleen.
“Näistä saa hauskat taulut lastenhuoneen seinälle”, vaunuja työntävä Tea, Tiina-Kristiinan miniä, suunnitteli.
Mama istui tukevasti korituolissa tyttöjen naapurissa. Hän yritti palauttaa mieleensä keskustelun, jonka oli käynyt Pavelin kanssa. Kollega oli tullut yllättäen hänen telttaansa. “Mama, ennustatko minulle?”
“Miksi, osaathan itsekin tulkita kortit?” Mama hämmästyi.
“Minä pelkään. Näin kaksi tuttua kaveria kotipuolesta tuolta rajan takaa. He etsivät minua.”
“Oletko tehnyt jotain pahaa?”
Pavel nyökkäsi. “Joo, ryöstettiin kaverien kanssa kultasepänpuoti. Kahmittiin taskuihin mitä ehdittiin ja juostiin pakoon. Minä taisin saada isoimman potin. Kaverit haluavat jaolle.”
Mama pudisti päätään. Voi näitä nuoria tyhmiä uskalikkoja.
“Miten he tietävät etsiä sinua täältä?”
”Taisin uhota, että elätän itseni jatkossa selvänäkijänä. Opin mummolta. Täällähän meitä ennustajia riittää.”
“Nosta nyt itsellesi kolme korttia. Katsotaan yhdessä, mitä ne kertovat.”
Pavel nosti tummasävyisen kortin toisensa jälkeen. Ohjekortti ei ollut Kuolema vaan Tuho.”
Molemmat säpsähtivät.
“Ei hyvältä näytä”, Mama sanoi hiljaa. “Neuvon sinua lähtemään pois. Kaverisi taitavat palata etsimään sinua.”
“Lähden heti aamulla”, Pavel lupasi huolesta kalpeana. “Mama, pyydän sinulta palvelusta. Säilytätkö tämän lähtööni asti?”
Mama katsoi mustaa samettilipasta ja arvasi, mitä se sisälsi.
“Tietysti, se on paremmassa tallessa täällä minun teltassani. Ole varovainen.”
Mama raotti lippaan kantta. Toden totta, sieltä löytyi himmeästi hohtavia särmikkäitä kiviä. Lähes samanlaisia, joita oli Maman kristallipallossa.
“Tytöt, onko teillä liimaa tai sinitarraa?” Mama huhuili.
Marlena toi hänelle pienen pakkauksen.
“Se on nykyään valkotarraa. Ole hyvä.”
Mama kiitti ja pyöritteli tarrasta pieniä palloja. Hän kiinnitti kivet kristallipalloonsa. Se sädehti ihmeen kauniina. Ohikulkijat häikäistyivät ja tulivat uteliaina tervehtimään Mamaa. Asiakkaita riitti iltaan asti. Heidän joukossaan oli kaksi outoa tummaa miestä. He katselivat torikojuja kuin jotain etsien.
“Mama, sinulla on komea kristallipallo”, he huomasivat.
“Hiottuja lasipaloja vaan”, Mama hymyili.
Miehet jatkoivat vaitonaisina matkaa. Varjo kulki auringon yli.
Mama laittoi illalla telttansa vetoketjun munalukolla kiinni. Hän istahti voipuneena tavernaan. Oluttuoppi maistui. Mama oli huolissaan, mitä vieraat miehet ehtisivät puuhata, ennen kuin markkinat olisivat ohi. Tuopin juotuaan hän päätti käydä tarkistamassa, että teltalla oli kaikki kunnossa.
Hän näki jo kaukaa, että munalukko oli murrettu. Tavarat olivat levällään. Rahaa teltassa ei onneksi ollut. Kristallipallo oli paikallaan.
Mama siivosi jäljet murheellisena. Elämä ei ollut enää turvallista.
Seuraava päivä oli markkinoiden viimeinen. Mama kertoi naapurikojun tytöille kutsumattomista vieraista. Tytöt järkyttyivät.
”Onneksi otettiin rahalipas mukaan lähtiessämme”, he sanoivat. ”Litografiakivet jätettiin, ne kun ovat kaamean painavat. Tuossa ne ovat tallessa.”
Mama oikaisi raskaan päivän päätteeksi selkäänsä ja purki teltan. Hän oli kertonut poliiseille vieraista miehistä, teltan penkomisesta ja Pavelin epäilyistä, mutta nämä eivät olleet kiinnostuneita. Mama arveli, että tapaus kuitataan vähin äänin markkinatappeluna. Tummia miehiä hän ei enää nähnyt.
Mama käveli markkinapäivien jälkeen tutun kultasepän puheille. Hän kertoi saaneensa kivet perintönä. Sehän oli melkein totta.
Kultaseppä tutki kiviä ja kertoi, että sievästi hiottuja lasipalojahan nämä. Mama oli pettynyt. Hän oli haaveillut saavansa niistä sen verran rahaa, että voisi lunastaa sarjalipun Aulangon kylpylään. Taiteilijatytöille hän oli ajatellut antaa sievoisen apurahan. Hän kääntyi lähteäkseen, kun kultaseppä kutsui hänet takaisin.
“Hei Mama, tämä pienin himmeä kivi taitaa sittenkin olla arvokas. Se on hiomaton timantti. Haluatko myydä sen?”
Mama hykerteli tyytyväisenä istuessaan kylpylän porealtaassa. Elämä oli ihmeellistä. Tietysti hän oli surullinen Pavelin kuolemasta, mutta jotain hyvääkin se oli tuonut tullessaan. Taiteilijatytöt olivat perustaneet apurahan turvin Gallerian.
Se tuo Hämeenlinnan kulttuurielämään mukavan piristysruiskeen, Mama tuumi. Hän oli ollut edellisenä iltana avajaisten kunniavieraana.
Ehkä rupean itsekin taiteilijaksi. Ei minusta tiedä, hän mietti. Mutta nyt siirryn baarin puolelle ja juon kuplivan maljan Pavelin muistoksi.
