Tarinavirta

Paavo ajeli kirkkaansinisellä Golfillaan kohti rautakauppaa. Maaliskuun alun päivä pysyi harmaana, lumi peitti vielä maan. Kulunut talvi kaikkinensa tulisi silti jäämään aikakirjoihin normaalia leudompana.

Pysäköintiruutu pilkotti pihan pälvikohdasta, Paavo peruutti autonsa siihen arvioiden asfalttiin maalattujen viivojen välin. Hän vääntäytyi istuimeltaan ulos ja työnsi avainta oveen lukitakseen auton. Hänen silmänsä tarttuivat hylätyn näköiseen pieneen rakennukseen. Vaaleanvihreäksi maalattu huusi eli huussi nökötti yksinään ja unohdettuna rautakaupan pysäköintialueella seinän viereen kasatun likaisen nuoskalumen keskellä.

Paavon tarkoituksena oli vierailla kyseisessä kaupassa sisustusasioilla, piti ostaa purkki valkoista maalia vanhan pöydän kunnostukseen. Pöytä ja maali siirtyivät ajatusten taustalle, sillä Paavon kiinnostus kohdistui huussiin lumipenkassa. Hän astelin lähemmäksi varoen kastelemasta lenkkareitaan ja tarkasteli tuumien parkkipaikan pikkulaa. Hän katsoi edestä ja sivulta, taakse ei lumen takia nähnyt. Hän arvioi näkemäänsä. Seinät vaikuttivat ehjiltä, katto oli päällä ja ovi paikallaan. Paavo totesi huussin sangen viehättävän näköiseksi. Juuri sellaista tarvittiin kesämökillä, missä vanha laitos oli tullut auttamattomasti tiensä päähän.

Paavo marssi kaupan ovista sisälle. Maailmalta uutisoidusta finanssikriisin uhasta huolimatta hän alkoi etsiä näköpiiriinsä rautakaupan harvinaisuutta: myyjää. Puolikalju sellainen istui puolipyöreän tiskin takana syventyneenä tietokoneen näyttöön. Pelasiko pasianssia vai katseliko jotain säädytöntä, sitä Paavo ei nähnyt.

”Anteeksi, saanko vaivata, onko pihalla seisova vihreä huussi myytävänä?”

Mies ei kääntänyt katsettaan vaan vastasi vastahakoisesti ruudun takaa:

”Se parkkipaikalla oleva puuseeko? Se on myyty.”

”No voi harmi, se näyttää käyttökelpoiselta.”

”Kaupanteosta on kyllä jo aikaa, ostajaa ei ole näkynyt koko talvena. Voisin oikeastaan myydä sen uudestaan,” lupaili myyjä vilkuillen edelleen näyttöpäätettänsä.

Siltä seisomalta Paavo tarjoutui ostamaan huussin. Myyjä irrotti kätensä tietokoneen hiirestä ja kiinnitti nyt kaiken huomionsa ilmiselvään asiakkaaseen. Lyhyen neuvottelun jälkeen Paavo ja myyjä pääsivät kumpaakin tyydyttävään sopimukseen kertaalleen myydyn, Paavon mielestä käytetyn, mutta myyjän mielestä uuden rakennuksen hinnasta. Paavo lunasti mökilleen mukavuuslaitoksen epäröimättä kaupan kannattavuutta. Hän sai tingittyä hinnan niin edulliseksi, ettei tarvinnut edes neuvotella pankinjohtajan kanssa. Paavo maksoi käteisellä ja lupasi noutaa ostoksensa parin päivän sisällä. Heräteostos täytti mielen niin täysin, että Paavo unohti, miksi oli rautakauppaan tullut. Hän palasi innoissaan kotiin ilman maalipurkkia.

Peräkärryllä oli kuljetettu kaikenlaista joulukuusista moottoriveneeseen. Sillä oli pituutta 2 metriä 20 senttiä, ja sen molemmissa kyljissä luki punaisilla kirjaimilla Sukkela. Nyt oli kuljetusvuorossa huussi. Paavo peruutti kärryn rautakaupan parkkipaikalla huussin viereen. Lumi oli sulanut siltä kohtaa miltei kokonaan.

Paavo katseli ympärilleen ja havaitsi seinässä tekstin: Asiakasnouto. Sana ärsytti häntä, sillä asiakkaita tekstin alla olevalta lastauslaiturilta tuskin noudetaan. Ehkä asiakasnoudosta voisi noutaa henkilökuntaa huussin lastaamiseen, hän pohti, hyppäsi laiturille ja paineli sisään. Haalariasuinen nuorimies nuokkui lasikopissa heti oven takana.

”Pitäisi saada huussi kyytiin tuosta pihalta, ehditkö auttamaan?” huikkasi Paavo kopin ovesta.

”Oo”, vastasi nuorimies ja vääntäytyi ylös tuolistaan, ”mää hae truki.”

Paavo palasi parkkipaikalle hymähdellen mielessään laiskoille varastomiehille, jotka eivät nosta mitään ilman konetta. Kohta mies huristeli keltaisella trukilla nurkan takaa.

Huussi nostettiin trukin haarukan päälle kumolleen ja siirrettiin varovasti peräkärryyn. Se mahtui hyvin kyytiin ovipuoli ylöspäin, vain musta harjakatto ja reilu puoli metriä seinää jäi roikkumaan takalaidan ulkopuolelle. Paavo sitoi kuorman tiukasti sekä vanhalla hinausköydellä että oranssilla kuormaliinalla. Punainen lippu pitäisi kiinnittää varoittamaan ylipitkästä kuljetuksesta, mutta sellaista Paavo ei omistanut. Asiakasnoudosta löytyi onneksi leveää oranssinväristä muovinauhaa korvaamaan punalippua.

Golf lähti varovasti liikkeelle. Kuorma ei painanut liikaa mutta oli hankalan pitkä. Puikkelehtiminen läpi teollisuusalueen katujen sujui kokeneelta kuskilta taitavasti. Paavo ajoi rampilta moottoritielle ja liukui liikennevirtaan. Hän körötteli kohti viidenkymmenen kilometrin päässä sijaitsevaa kesämökkiä verkkaasti ja varovasti. Kuljetus oli sääntöjen mukainen ja laillinen, vaikka jonkun ohittajan mielestä hiukan huvittava, jopa ärsyttävä. Pitkiä rekkoja huristeli oikeanpuoleisella kaistalla. Paavo liittyi niiden perään ja kuvitteli itsekin ajavansa isoa painavaa perävaunurekkaa. Henkilöautot ja pakettiautot saivat mennä menojaan, oikeat kuskin hallitsivat isoja yhdistelmiä.

Avulias naapuri oli aurannut mökkitien niin, että Golf huusseineen pääsi helposti perille. Paavo pohti pihaan päästyään, mihin uuden mukavuuslaitoksen sijoitaisi. Kuormaa ei tietenkään voinut kipata oven eteen, eikä keskelle tietä. Hän yritti peruuttaa sen minkä peräkärryllä pystyi, muutaman metrin takse ja sivulle linkkuun. Siihen huussi saisi jäädä, Paavo päätti. Hän katseli kuormaansa ja pohti ongelmaa, jota ei ollut tullut ajatelleeksi: miten hän saa kuorman purettua? Rautakaupassa huussin nostamiseen sai apua, mutta nyt ei ollut nostureita eikä nostajia.

Paavo piti tuumaustauon. Rakennus makasi kärryssä katto perälaidan ulkopuolella. Sivulaitoja ei saanut auki, ja edessä esteenä oli auto. Ainoa mahdollisuus oli purkaa kuorma perästä katto edellä. Jos huussin työnsi kärrystä suoraan alas, oli vaarana, että räystäät menivät rikki. Ne oli tehty ohuesta laudasta.

Paavo tarttui kattoon ja koetti nostaa. Huussi ei onneksi ollut mahdottoman painava, pelkkää puuta. Hän veti työrukkaset käsiinsä ja otti päättäväisesti kiinni räystäästä. Hän alkoi kiskoa huteralta tuntuvaa rakennelmaa katto edellä alas kärrystä. Huussi liukui yhä enemmän Paavon käsien varaan. Paino kasvoi. Lopulta hän ei jaksanut kannatella ja vetää, katon reuna liukui käsistä ja kuorma tömähti alas. Onneksi lumi pehmensi pudotuksen. Huussi makasi nyt lumihangessa keskellä mökin pihaa vinosti kyljellään. Sen rakenteet onneksi kestivät pudotuksen. Paavo arvioi aikaansaannostaan ja päätti, että rakennus sai jäädä niille sijoilleen lepäämään ja odottamaan lumien sulamista. Hän lähti tyytyväisenä sisälle keittämään itseleen palkinnoksi kupillisen kahvia.

Mökin pihamaa avautui entistä kauniimpana puiden ja ruohon alkaessa muuttua kevään vihreiksi. Tuttu titityy kaikui tervalepän oksistossa. Luonto tuoksui uutta elämää. Huussi tarvitsi arvoisensa sijoituspaikan tutussa miljöössä. Sen piti olla tarpeeksi sivussa hajuhaittojen takia mutta sopivasti kiireelläkin saavutettavissa.

Tontti pikkulalle löytyi takapihalta pihapihlajan siimeksestä. Tarvittiin enää vain kevyitä maansiirtotöitä perustusta varten, muutama kivi alle, ja vävypoika auttamaan rakennuksen pystytyksessä. Kohta tulisi testi-istunnon hetki.

Paavo arvioi urakkansa tulosta ja tuumaili, että huussin ensimmäinen ostaja tuskin aavisti, mitä oli menettänyt. Moni voi nauttia suurta tai pienempää helpotusta istuessaan puhtaassa ja tyylikkään vihreässä pihapömpelissä. Mehiläiset pitävät istujan valppaana muuratessaan pesäänsä kattoon nautiskelijan pään yläpuolelle.