Jos pysähdyt portaikkoon
kuusi askelta välitasanteelta
voit nähdä jotain odottamatonta
Puut, vielä keskenkasvuiset,
ikkunan sanattomissa kehyksissä
Tämä on kaupunki
Tämä on betoniarkkitehtuuri
Tämä on rautahevosten polkutanner
Nämä ovat heidän muistelmansa
Tänne ulottuvat kaikkien ajatukset
Tämä on atrooppinen maailma
Tänne lenninsiivet levittävät aatteita
Täällä puiden lohtu on valettu kultakehyksiin,
hätätapauksessa: riko lasi
Jos pysähdyt oikealla portaalla
voit nähdä kaiken tämän
Jos kiiruhdat ohi,
kiiruhdat ohi
©Riikka Johanna Uhlig
Jostain odottamattomasta alkaa uusi, vaikka kirjoittamalla.- Monisyisestä runostasi ponnahti loppu matkaevääksi. -Jos kiiruhdat ohi, kiiruhdat ohi. Se on oikeastaan aforismi, aika viiltävä. Joitakin ohikiiruhtamisia muistaa lopun ikänsä.
On tuskallista seurata ihmisten toimintaa ja nähdä, kuinka he kiiruhtavat ohi. Minun ohi, kodin ohi, toisten ihmisten ohi, itsensä ohi. Nuorempana kiiruhdin enemmän itsekin, nykyään kiinnostaa enemmän tarkkailla ympäristöä ja tehdä muistiinpanoja. Jotakin jää varmastikin huomaamatta. Mutta jos on tarpeeksi pitkät ja jyrkät portaat, on välillä pakko pysähtyä huokaisemaan. Silloin voi havaita yllättäviä asioita.
Runon idea muuten tuli melko uudesta kirjastorakennuksesta, jonne arkkitehti on sijoitellut erikokoisia ikkunoita vähän yllättäviinkin paikkoihin, selvästikin miettien, mitä juuri tuosta ikkunasta mahtaisi voida nähdä.