Kolme viikkoa myöhemmin Frank oli yhä leirillä. Hän oli jo tottunut yhteisön rytmiin. Hän heräsi aamulla asuntovaunustaan, venytteli, avasi oven, kävi kusella pyöreän nurkan takana ja istui puupölkylle katselemaan kun aurinko nousi ja heitti säteensä vuorenrinteen ohitse. Lehmänkellot kalisivat jossain rinteiden takana ja koirat haukuskelivat. Ihan oikea kukko kiekui.
Sen jälkeen Frank lähti aamiaiselle, jonka aikana jaettiin päivän työt. Muut olivat aina heränneet monta tuntia aiemmin, jooganneet ja mietiskelleet ja olivat valmiina päivään suorastaan häiritsevän pirteinä ja tasapainoisina.
Frank oli kokeillut meditointia. Hän koetti tarkkailla aistimuksiaan, ja tuli piinaavan tietoiseksi kutinasta selässään. Hän raapi vimmatusti ja koetti uudestaan, ja hän ehti miettiä, mitäköhän Milolle ja Baldille kuului, mitä kaupungissa nyt tapahtui, pohtia, pitäisikö vain etsiä jotakin palkkatyötä, mikähän olisi kohtuullinen korvaus sellaisesta, mikä merkitys hänen kirjoittamisellaan oli, ennen kuin hän muisti taas hengittämisen. Sillä aikaa muut istuivat paikallaan liikkumattomina kuin, no, buddhat.
Hän koetti laskea hengityksiä, rauhallisesti, mutta huomasi pian, että mieli kykeni hienosti jatkamaan automaattiohjauksella yksinkertaista laskemista, samalla kun se vaelteli vuorenrinteillä ja pohti, miksi villisioilla oli sellaiset hampaat, millaisessa suojassa aamuisin kiekuva kukko majaili, oliko rinteillä paljon taloja ja ajelivatko asukkaat minkälaisilla traktoreilla vai ajoivatko.
Lopulta hän päätti, että hänelle sopi mietiskelyksi paremmin ohrakahvin ja sämpylöiden nauttiminen puun alla, kun aamuaurinko hätisti viimeisiä usvanriekaleita pois vuorilta. Se oli hyvin, hyvin miellyttävää.
Aamupalan jälkeen alkoi työnteko. Frank huomasi ihmeekseen, että alkoi nauttia rasituksesta, kun aiemmin hän oli kuntoillut lähinnä reppua tai olkalaukkua kantamalla. Gia, Olivia ja Alessia työskentelivät näköjään väsymättä kokonaisia päiviä, sekoittivat laastia, kantoivat vettä ja kitkivät kasvimaata.
Yhteisö vahvistui uudella pariskunnalla, kun Olga ja Alvaro saapuivat moottoripyörällä, joka seisoi nyt kivitornin juurella auton seurana. Alvaro nilkutti hieman, hänellä oli iso, hitaasti paraneva haava jalassa. Hän kertoi, että oli saanut sen tappelussa. Olga oli pudonnut jokeen ja oli ollut vähällä hukkua.
– Millaista kaupungissa oli kun lähditte?
– Et voi kuvitella, Olga sanoi. – Alvarolla oli vene, joka ryöstettiin ja poltettiin. Monet kaupat on tuhottu ihan täysin.
– Minä olen saanut tarpeekseni koko paikasta, Alvaro sanoi.
– Niin minäkin. Mutta lapset pitää vielä hakea.
Kylpyhuoneen rakentaminen oli suurin edessä oleva urakka. Alvarolla oli enemmän kokemusta konkreettisesta rakentamisesta, joten hän sai tehtäväkseen laatia piirustukset. Frank katsoi Alvaron lehtiöön tekemiä luonnostelmia. Hän ei oikein hahmottanut millainen kylpyhuoneesta tulisi. Katto oli kupera. Koko rakennelmaan ei tulisi ilmeisesti yhtäkään suoraa seinää. Kylpyhuone tehtäisiin risuilla vahvistetusta savesta, jolloin ei tarvitsisi ostaa lautoja. Lisäksi tarvittaisiin hiekkaa ja sidosaineeksi kalkkia, jolloin syntyisi jotain, mitä Alvaro sanoi afrikkalaiseksi mutasementiksi.
– Eikö teillä ollut se vuoristojärvi peseytymiseen? Frank yritti kysyä ironisesti Olivialta.
– Oli meillä sauna, joka myös lämmitti veden, mutta se paloi. Pitää rakentaa uusi.
– Ai.
– Jep. Se on tärkeä vierailijoiden viihtyvyyden kannalta. Kaikki eivät halua kylpeä järvessä, varsinkaan talvella.
Työpäivän jälkeen he menivät yleensä uimaan. Järvi lepäsi vuorten kyljessä ja rajoittui toiselta suunnalta luonnonniittyyn. Niityllä ei laiduntanut eläimiä, joten vesi oli puhdasta. Järven kolmas sivu rajoittui pieneen hiekkarantaan. Rantatiellä oli pieni kahvila, ja varsinainen kylä, muutaman kymmenen talon haja-asutus oli hieman kauempana.
Hiekkarannalla he uivat uimapuvut päällä (Frank kalsarit jalassa). Paitsi yhtenä iltana he kahlasivat, Alessia, Frank ja Olivia, pensaikon halki syrjäiseen poukamaan järven toiseen päähän. Siellä he riisuutuivat alasti ja sukelsivat veteen. Uinnin jälkeen he söivät eväitä, ja paluumatkalla Frank poikkesi vielä kahvilaan juomaan pikkuriikkisen espresson ja syömään jäätelön.
Vaikka Jardinin ruoka oli valtavan terveellistä ja omalla tavallaan todella hyvääkin, Frankin keho tuntui vaativan lisäksi jotakin sokerista, rasvaista ja karsinogeenistä. Niinpä hän meni iltaisin usein kahvilaan. Siellä hän kuunteli musiikkia ja kokeili, saisiko yhteyttä tietoverkkoon. Tavallisesti ei saanut.
Frank alkoi leikata joka puolella rehottavaa heinää. Hän kokeili työkaluja, joita oli keittiörakennuksen takana. Ensin rautasirppiä, jonka totesi tylsäksi ja liian pieneksi, sitten viikatetta, jonka niinikään tylsä ja ruosteinen terä riippui varresta parin narun varassa. Gia näytti, missä oli hiomakivi ja miten sitä käytettiin. Frank hinkkasi terää koko päivän, ohensi sitä merkittävästi ja epätasaisesti, ja lopulta viikate alkoi toden totta muuttua terävämmäksi. Hän sitoi terän rautalangalla kiinni ja alkoi niittää.
Parin ensimmäisen päivän jälkeen hänen käsivartensa olivat niin kipeät, että hän tuskin pystyi nostamaan edes haarukkaa. Mutta vähitellen lihakset alkoivat muistaa tehtäviään. Hän alkoi suorastaan innostua. Hän huhki pitkässä heinässä, leikkasi kasvimaiden ympäriltä, välillä jyrsi pitkän käytävän heinään ja eteni tontin laidalle saakka, missä hän niitti aidan suuntaisesti kunnes pääsi taas pihan laitaan. Lopuksi hän kävi siistimässä väliin jääneet laikut.
Aurinko paistoi joka päivä. Alessia työskenteli yleensä uimapuku päällä, mutta toisinaan hän jätti sen yläosan pukematta. Ensimmäinen kerta piirtyi Frankin mieleen erikoisen selvästi. Alessia itse käyttäytyi kuin se olisi ollut maailman luonnollisin asia, mitä se nyt tietysti olikin, ja puki yläosan päälleen vasta kun Olga tuli Alvaron kanssa kaupoilta.
– Me uimme aluksi alasti hiekkarannallakin, Alessia sanoi.
– Todellako?
– Todella. Mutta kyläläiset eivät pitäneet siitä. Täällä ollaan aika vanhakantaisia. Ja meidän on pidettävät hyvät välit, tarvitsemme kuitenkin hedelmiä ja pähkinöitä tiloilta. Niin että nudismi sai jäädä.
– Mutta alussa oli sitten toisin?
– Alussa oli ihan sex and drugs and rock’n’roll, Alessia nauroi. – Nyt kyläläiset ovat taas alkaneet arvostaa meitä, kun he ovat nähneet, että me teemme ihan oikeasti työtä täällä.
– Vähän ikävää.
– Ei se oikeastaan ole. Ympäristöön pitää sopeutua. Niin kuin me sopeudumme ympäröivään luontoon. Me olemme osa kokonaisuutta. Annamme täällä esimerkin permakulttuurista, mutta emme me voi asettua muiden yläpuolelle. Sitä paitsi ihmiset, jotka ovat eläneet seksiä tihkuvassa kulutuskulttuurissa, erotisoivat kaiken alastomuuden ja siitä tulee ongelmia.
– Niin varmaan, Frank mutisi.
Ja päivät kuluivat ja aurinko kiersi ympäri, luotettavasti vanhoilla kierroksillaan.
* * *
Kylpyhuone valmistui. Kaikki kaivoivat savea, keräsivät risuja ja punoivat niistä kimppuja, ja peittivät valmiiksi muotoiltua rakennetta mutasementillä. Lähes kaikki piti tehdä käsin. Alessalla oli onneksi polttomoottorilla toimiva betonimylly, jolla ainekset sekoitettiin. Kaupungista tuli uusia apujoukkoja – pakolaisia, oikeastaan.
Olga ja Alvaro olivat päristelleet kaupunkiin ja suostutelleet tytöt mukaansa. Nyt Sara ja Chimlin leikkivät päivät pitkät Jardinin kedoilla. Naurunkiljahduksia ja huutoja tuntui kuuluvan milloin mistäkin. Frank sai niittämisen valmiiksi. Heinikkoa riitti yhä silmänkantamattomiin aitojen yli ja pitkin rinteitä, mutta tontti oli nyt siistitty, ja mikä tärkeintä, paloturvallinen. Keinu heilui vapaana, ja lapset tykkäsivät keinua siinä. Olga vietti paljon aikaa Alvaron kanssa, he kävivät kuutamouinneilla ja yöpyivät tontin laidalle pystytetyssä tiipiissä.
Jardinissa kävi nelikymppinen, meksikolainen mies, joka opetti kosketusmeditaatiota. Frank ei oikein ymmärtänyt homman tarkoitusta, mutta joka tapauksessa siihen kuului tanssia ja mantrojen lausumista, ja lopuksi muodostettiin pieniä ryhmiä, joissa kukin vuorollaan seisoi side silmillä kosketeltavana. Frank oli samassa ryhmässä Alessian kanssa, ja vaikka hänen silmänsä olivatkin sidotut, hän oli varma että osasi erottaa Alessian kosketuksen muista. Nainen siveli kevyesti Frankia niskasta alaspäin pitkin kylkiä, kosketus jatkoi koko ajan keventyen ja katosi kuin aavistus, juuri ennen kuin se olisi muuttunut irstaaksi. Tai oikeastaan se jatkui sormenpuolikkaan rajan ylikin. Kun Frank otti siteen pois silmiltään, hän etsi katseellaan Alessiaa, mutta tämä katsoi toisaalle.
Portille virtasi kaikenlaisiin kaupunkikamppeisiin ja teknisiin asusteisiin pukeutuneita harhailijoita. Heitä tuli autoilla ja takseilla, bussilla ja pyörillä, tietä pitkin ja metsien poikki kävellen. Jurtat olivat nyt täynnä, eikä yksityisyyttä juuri ollut tarjolla. Omenapuiden väliin oli pystytetty lukuisia telttoja. Jotkut nukkuivat riippumatoissa, ja heidän lisäkseen ainoastaan Frank nukkui yksinään, sillä hänen asuntovaunussaan ei ollut kuin se yksi kapea vuode.
Frank naputteli viestin Makoudille, että tämä säästäisi hänen vähät kamansa, kunnes Frank pääsisi hakemaan ne. Hän kävi kylällä, niin että sai yhteyden verkkoon ja viesti lähti, ja sitten hän lakkasi ajattelemasta koko asiaa.
Paljon muuta hän ei sitten kirjoittanutkaan. Runoja ei tuntunut syntyvän enää. Runouden muusa oli lentää räpistellyt tietymättömiin, jättämättä jälkeensä sulkaakaan. Frank oli silti varsin tyytyväinen. Hän omisti hammasharjan ja halvat älylasit, jotka toimivat silloin tällöin, vaatteet jotka olivat hänen päällään ja pari lainavaatetta. Yösija oli ja ruokapalkka. Mikään ei estänyt häntä jäämästä Jardiniin.
Diego palasi. Pelkän nimen tilalle materialisoitui parrakas ja laiha, melkein kaksimetrinen mies. Hän toi mukanaan polkupyörän ja valtavan selkärinkan. Alessia esitteli uudet asukkaat Diegolle, ja Frankin aivan erityisen lämpimästi. Diego katsoi hölmistyneenä kun Alessia veti Frankin melkein syliinsä kertoessaan tästä, varmaankin yhtä hölmistyneenä kuin Frank. Heti seuraavana päivänä Diego pisti kaikki paukut kovaan työntekoon. Frank mietti, oliko Diego vain luonteeltaan sellainen, vai koettiko hän nyt todistaa jotakin Alessialle.
Diego oli kierrellyt yhteisöjä ympäri maailmaa, asunut siellä täällä ja miettinyt juttuja, kunnes päätti, että oli aika palata takaisin. Samalla hän aloitti psykoterapian. Frank ihmetteli, miten perinteinen terapia sopi yhteen vipassanamietiskelyn ja permakulttuurin kanssa. Mutta toisaalta kierrätettiinhän permakulttuurissa vanhoja muoviputkia, metalleja ja autonrohjojakin, miksei sitten Freudin oppeja.
Diegon ja Alessian välit olivat jotenkin erikoiset, tunnustelevat. Olivia kertoi Frankille, että Diego ja Alessia olivat aiemmin olleet yhdessä. Frank ei halunnut sekaantua siihen. Elämä sai olla yksinkertaista. Hän teki työtä kunnes kuuli ruokakellon helähdyksen – Olga sanoi äänen kuulostavan turkoosilta – söi, kävi uimassa, katseli ehkä Olgan esitystä kokontumistilassa, joka oli saatu raivattua rojusta, kokeili jonglöörausta yhtä huonolla menestyksellä kuin ennenkin, kuunteli musiikkia kyläkahvilassa. Nukkui ja heräsi taas uuteen aamuun.
* * *
Olgalta alkoivat loppua käsikirjoitukset, joten hän pyysi Frankia kirjoittamaan jotakin esitettävää. Näytelmien tai proosan kirjoittaminen oli Frankille uutta, mutta hän tarttui kuuliaisesti kynään. Sen kummempia ajattelematta hän suolsi saduntapaisen, joka ei ihan noudattanut sadun kaavaa tai mitään tiettyä genreä, mutta pitkästä aikaa hän nautti kirjoittamisesta. Olga luki tekstin, nauroi monessa kohtaa ja lupasi esittää sen.
Olgan vanha nukke sai hoitaa pääosan esittämisen. Parista patalapusta hän rakensin toisen päähenkilön, ja lisäksi muutamia sivuhenkilöitä ihan vain pahvista. Yleisö istui maassa huopien päällä, heitä oli parisenkymmentä. Tällä kertaa Olga käytti myös pientä näyttämöä, jonka takaa ohjaili nukkejaan, ja jonka taakse pystyi nastaamaan lunttilaput. Alvaro oli lupautunut kilistelimään ja paukuttamaan äänitehosteita, Olga itse toimi kertojana ja luki myös kaikki vuorosanat.
Seuraavana päivänä Frank kävi kylällä Diegon kanssa. He ajoivat takaisin illalla, purkalla koossa pysyvällä autolla, takakontissa 50 litraa vettä ja kivileikkaamosta saatu, hieman viallinen marmorilaatta. Auton vanhat iskunvaimentimet pamahtelivat tiellä, jota ei oltu vieläkään paikattu kokonaan. Frank silmäili kuraisen tuulilasin läpi edessä kohoavia kukkuloita. Syvänvihreän pensaikon peittämältä rinteeltä nousi vaalea kallioseinä ja siinä näkyi tumma onkalo. Siellä oli hiekkapohjainen luola, jonne voi levittää makuupussin, ja jossa seinäpiirroksista päätellen oli yövytty jo vuosisatoja, jollei vuosituhansia sitten.
Aurinko oli laskemassa. Frank katseli sadepilvistä vapautuvaa taivasta ja suihkukonetta, joka kiisi taivaan halki ja piirsi viivasuoraa vanaansa. Hän ajatteli, ehkäpä ensimmäistä kertaa elämässään, että maailma, tämä planeetta, elämä täällä oli ihmeellistä.
