Moottoripyörä säksätti esiin kaupungin pohjoislaidalta, yskäisi pari öljynkatkuista savupilveä sokkeloisissa kortteleissa, löysi oikean kujan ja lähti seuraamaan sitä. Vanhaa 350-kuutioista Hondaa ohjasi rähjäisiin vaatteisiin pukeutunut, nelikymppinen mies, jonka kaulasta roikkui pieni radiopuhelin. Takana satulassa istui farkkuissa ja ulkoilutakissa hieman nuorempi nainen. Matkatavaroina heillä oli vain se mitä mahtui pyörän sivulaukkuihin ja naisen reppuun. Repusta pilkotti esiin käsinmaalatun puunuken pää.
Tie kiemurteli ylös pieniin kyläntapaisiin ja mitättömien, jyrkkärinteisten peltotilkkujen ympäröimiin maataloihin. Mitä korkeammalle he ajoivat, sitä louhikkoisempaa oli maasto. Jyrkistä nousuista huolimatta polkupyöräilijöitä näkyi. Heillä oli kapearenkaiset, monivaihteiset uudet pyörät, kypärät, vartalonmyötäinen asu ja tiukka ilme. He rehkivät ylös tien päätepisteeseen asti, mihin oli merkitty luonnonpuiston reittiopasteet, ja laskettelivat sieltä pyörryttävät syöksyt takaisin alas. Heidän pohkeensa olivat pahkuraisia ja kovia kuin kivet.
Kaksi hävittäjää kiisi matalalla kaupungin halki ja repi auki taivaan sen yltä. Sen kuultuaan mies pysäytti moottoripyörän. He nousivat satulasta ja kääntyivät katsomaan taakseen. Moottorin rytmikäs jumputus peitti ympäröivän metsikön äänet, mutta asutuksen suunnasta kantautuvat poliisien sireenit erottuivat selvästi.
Metropoli levittäytyi horisontin poikki, lännen tasangoilta itään lähes merelle asti, laajana, poltetun sienan ja teräksen värisenä, rähisevänä ja levottomana. Keskustaa halkova joki välähti auringon valossa, lasiset tornitalot sieppasivat heijastuksen ja sirottivat sen eteenpäin.
Ydinkeskustassa kipusi korkeuksiin mitä tutuin pilvenpiirtäjien rypäs, yrityskauppakeskuksen hilseinen terästetraedri, rahoitusyhtiöiden kulmikas tornitalo, korkeana neulana kohoava Globaldalen konttori ja Dassault Systèmesin kaksi puolikuun muotoista, kulkuputkilla yhdistettyä tornia. Pyramidi, Molo, Parsinneula ja Kissankehto, niin niitä kutsuttiin.
Pilvenpiirtäjiä vasten painautui kymmeniä matalampia, lasiteräksisiä rakennuksia, ja niiden väliköitä rytmittivät häpeämättömän sympaattiset pikku talot, jotka olivat unohtuneet sinne menneiltä vuosisadoilta. Älylaseilla olisi pystynyt erottamaan myös keskustan ylle kohoavat maineikkaat virtuaaliveistokset.
Laaja linnoitus piirtyi joen partaalle. Siinä oli kalliota kiertävä tukeva ulkomuuri, joka sulki sisäänsä useita linnanpihoja. Sen suojista lääninherra aikoinaan jakoi käskyjään, ja sen järkyttävän paksut seinät, jotka oli rakennettu yhtä järkyttävin uhrauksin, uhkuivat umpimielisyyttä ja voimaa. Juuri linnakkeen ympärille kaupunki oli alun perin kasvanutkin.
Kauempana arkkitehtuuri tyrskysi eri suuntiin ja jätti pölyisiä katukuiluja ajoneuvoille ja kaupungin jatkuvasti kasvavalle väestölle. Siellä täällä näkyi konttiasuntojen kirjavia rykelmiä, ja itälaidan slummi erottui ruskeana, reunoiltaan epämääräisenä tuhruna. Ilma oli raskas pakokaasuista ja lämpöpeitosta, jonka kaupunki oli teollistuessaan kasvattanut ja sen jälkeen kietonut yhä tiiviimmin ylleen. Kesät olivat muuttuneet kuumemmiksi ja talvet märemmiksi, ja samalla kaupungin sosiaalinen lämpötila oli noussut. Elämä oli kiireistä, värikästä ja infrastruktuurin horjahdellessa altista räjähdyksille.
Nyt keskustan alueelta nousi useita savupatsaita, niin mustia, että liekeissä paloi varmasti kumi, öljy ja erilaiset kemikaalit. Kuului kumea, viipynyt jyrähdys, josta etäisyyden takia oli vaikea sanoa, aiheuttiko sen ukkonen vai jokin räjähdys. Joen lähettyville alkoi hitaasti kasvaa uusi savupilvi.
He seurasivat vaitonaisina sen leviämistä. Sitten he kapusivat takaisin Hondan päälle, mies polkaisi sen käyntiin ja moottoripyörä jatkoi pakoaan kohti vuoristoa.
Hienosti kuvattu, saatoin nähdä kaiken sieluni silmillä!