Justus hölkkäsi poliisipartion ohitse. Poliisit seisoivat mustissa vaatteissaan ja roikottivat taktisia härveleitä ja pistooleja. Justus virnisti heille. Poliisit eivät hymyilleet takaisin. Ne seisoivat vahtimassa ryhmää haalaripukuisia duunareita, jotka mökäsivät ja huitoivat nyrkkiä työvoimaviraston edessä. Mitä ne mökäsivät, se ei Justusta kiinnostanut. Se kiinnosti, että personal trainerin sessioon oli enää vartti.
Olisi pitänyt oikeastaan tilata taksi, mutta aamupäivälle oli ajoitettu juoksulenkki. Ottaa kevyet lämmöt ennen punttisalia. No, sen kun hölkkää suoraan sisään vaihtamatta vaatteita, tossut vain kaapeista. Ehkä sentään nopea suihku.
Babin soitti taas juuri kun piti lähteä. Jollain telepatialla se tiesi kun Justuksella oli kiire, ja silloin se soitti. Justus puikkelehti puhelun loppuun, teki notkeita väistöjä, ja lopulta tokaisi että oli kiire ja sulki. Anteeksi ehtisi pyytää myöhemmin. Silti kymmenen minuuttia siihen meni, ja aikataulu kusi.
Ei sillä ollut edes mitään asiaa. Tai olihan sillä tavallaan, mutta ne jutut olisi voinut lätistä kenelle tahansa. Justus epäili, että niin Babi varmaan tekikin, soitti kontaktit läpi kun tuli se pössis. Sitten se alkoi selittää niitä projekteistaan, ja kaikki oli taas niin ihanaa ja siistiä ja nyt oli kyllä taas niin sauma edessä.
Joskus Justus kokeili olla hiljaa ja vaan kuunnella. Että jos ei kannattelisi keskustelua, kuihtuisiko Babin stoori niin kuin puro beduiinin takapihalle. Mutta ei se kuihtunut. Babi vain jatkoi, asia johti toiseen jollakin ihme logiikalla, josta ei saanut otetta, ja Babi kylvi lasien pintaan oheismateriaalia, kaavioita ja speksejä. Juttu lipui vaihvihkaa toiseen ilman mitään välimerkkejä tai rajaviivoja. Se oli melkein mielenkiintoista.
Justus kaarsi salin edustalle. Siinä oli pieni myyntikioski. Kioskin edessä seisoi kolmekymppinen, huonoryhtinen, surullisen oloinen mies. Se yritti kai tehdä ostoksia, mutta ulosanti oli heikonlaista. Se tukki tien. Justus osti aina siltä kiskalta Poweraden, ja tuo sääti siinä. Joten hän seurasi, miten tämä huonoryhtinen mies epäröi peltitiskin edessä.
Mitä se ylipäätään epäröi? Kioskilla ei edes ollut paljoa mitä epäröidä. Kahvia, kahta lajia maitoa siihen, jotain hammaspommeja ja sitten juomia viereisen 24/7-salin vuoksi. Mitä se papusalko mietti?
Mies katsoi epävarmasti ympärilleen, sitten niin anteeksipyytävästi Justusta, että Justuksen oli pakko sanoa jotain.
– Meinaaksä ostaa jotain vai tsiigaat vaan?
– Em… minä, se sai änkytettyä.
Sitten se lähti vain pois!
Mistä näitä oikein tuli? Mikä niitä kasvatti? Oliko se joku huono ruoka mitä ne söi?
Köyhillä oli kuulemma tosi huonot safkat. Jotain samaa puuroa päivästä toiseen, ehkä se jotenkin rapautti keskushermostoa. Ja tuo ryhti.
Justus osti juoman, hörppäsi sen ja paineli sisään.
Salin jälkeen olisi vielä parturi ennen kuin Babi ja John pitäisi nähdä ihan livenä. Suoraan kentältä tulossa kelailemaan kamerakulmia ja valoja ja sellaisia. Viime vuoden espanjalaiset ja italialaiset punkut vuorossa.
Kameran takana Babi oli kova, se oli pakko myöntää. Se ei tarvinnut kuin kynttilän spotiksi, pullon ja palan pahvia taustalle ja siitä syntyi helvetin hieno kuva, olis voinu suoraan pistää julisteeseen. Vaikka tuli vaan blogiin.
Blogaus oli Justukselle vain harrastus, palkkatyötä hän ei tarvinnut. Tai saihan siitä kai tonnin palkkion, mutta moiset tipit lähinnä nolottivat Justusta.
Duuninteko oli melkoisen pimeätä hommaa. Huorattiin oma aika ja saatiin joku kitukorvaus. Kroppaa siirreltiin minne joku palikka käski, tönöttämään poliisiauton koppiin, luentosalin eteen, johonkin toimistokuutioon, ja rahaa sai kun aukoi suutaan ja liikkui. Kämäsiä heeboja mätäni aamuisin pysäkeillä. Justus näki niitä joka päivä Panameran sivulasin läpi.
Faija teki aikoinaan selväksi pikku-Justukselle, ennen delaamistaan, että sinä jätkä et tällä sukunimellä sitten mihinkään konttoriin mene. Eikä Justus mennyt. Kun sitten jossakin mielenhäiriössä reivit alkoivat pitkästyttää, niin että jopa opiskelu kävi vaihtelusta, Justus kahlasi perusteet taloustieteestä.
Sen jälkeen hän heitti oppikirjat helvettiin ja etsi elämälleen uutta tarkoitusta. Kuten julkisuudesta, ja keinoista päästä sinne. Ja panoista. Vähän niin kuin takaisin omille jäljille taas. Ja aina piti puntata lihaksistoa ja stailata fledaa, jotta. Aina kaikkea piti tehdä jotta jotain. Jutuilla oli tarkoituksensa.
Juuri nyt tarkoituksena oli pysytellä parin kuukauden välein vaihtuvan muodin perässä. Ja lenkit joen rannassa, joiden aikana Justus keskittyi ruumiinkulttuuriin ja kiersi huolellisesti koiranpaskat, arskat ja afrojen hoodit. Joka aamu alkoi kakomalla yön kemikaalit pönttöön, vitamiinimehulla ja juoksulenkillä. Parturissa tai manikyyrillä ehti tsiigata Esquiret, CG:t ja Cosmopolitanit.
Yhteiskunnallinen keskustelu ja uutiset eivät juuri napanneet. Jos niitä silmiin osuikin, niiden sisältö pakkaantui Justuksen aivojen kuorikerroksiin sekavana möhnänä, joka ei kyennyt rakentamaan mitään pysyvämpiä koagulaatioita, vaan valui uuden materiaalin tullessa hiljalleen syvemmälle pikkuaivoja kohti.
Siellä se pakkautui ja kiteytyi arvaamattomilla purkkavirityksillä koossa pysyväksi liberalismiksi, jonka mukaan oli ihan okei olla rikas. Ainoastaan tähän aatteeseen sisältyvä ajatus vapaudesta tuotti Justukselle päänvaivaa. Kun eihän hän ollut ollenkaan vapaa. Joka päivään ja moniin öihinkin kuului niin paljon aktiviteetteja, että oli ihmeellistä miten kukaan ylipäänsä ehti tekemään mitään palkkatyötä. Mahdotonta, jollei sitten laiminlyönyt ulkonäköään tai blogiaan.
