– Mikä maksaa?
Elise katsoi siilitukkaista miestä väsyneesti. Fasticksiin oli lappanut väkeä koko päivän, ja tyttö oli seissyt kassalla aamusta asti.
– Hetkinen, olkaa hyvä.
Tononi silmäisi grillin yli asiakasta ja sijoitti pari huonompaa sipulirengasta sämpylään. Tosin ne olivat kaikki aika lailla samanlaisia, ihan kuin sipulit olisivat kasvaneet makkaratangon muotoisina. Niin kuin geenimuuntelulla olisi kehitetty lajike, joka kasvoi maasta ylös valmiina sipulitankiona, joista sitten vain viipaloitiin tasalaatuisia kiekkoja loputtomiin.
Fasticks myi sämpylöitä ja pizzapaloja kaikille, jotka terveystrendien piittaamatta turvautuivat mieluummin pikaruokaketjun rasvalla ja piilosokerilla kyllästettyihin miinoihin. Ketju oli levinnyt ja tuuppinut hartiavoimin sivuun lähes kaikki muut yrittäjät. Jokunen pikkukoju sinnitteli vielä, enemmänkin harrastuksen tai periaatteen vuoksi kuin siksi, että kilpailijana olisi varsinaisesti menestynyt.
– Toi matuko niitä väsää? Pistä vähän vauhtia siihen, ei mulloo koko päivää aikaa venata.
Tononi irvisti. Jätkä oli vähän yli parikymppinen, ylipainoinen, sillä oli tummanpuhuvat vaatteet ja avaimet ketjussa vyötäisillä. Se tuijotti pistävästi ja omahyväisen itsevarmasti Tononia. Perässä seisoi toinen, sen tukka oli kuin lattiaharja, pärstä parin päivän dokailun turvottama, vaatteet jotain armeijaylijäämää. Tononi sulloi leipään loput salaatit, pari viipaletta lihaa ja prässäsi kaiken grilliin.
– Ei oo siellä viidakossa oikeen opittu duunin tekoon vai mitä?
– Höhöhö, toinen hörötti.
– Mitä teille saisi olla? Elise kysyi höröttelijältä.
– Pistäs typy mulle vaan kahvi.
– Yksi kahvi, selvä.
Elise pysytteli asiallisena. Tononi odotti sen hetken minkä laite tarvitsi hommaansa. Hän nojasi tiskiin ja hänen kyynärvartensa jännittyivät. Tononi ei ollut pienikokoinen, hän oli perinyt korsikalaisista sukujuuristaan sen verran kokoa, että yleensä tyypit eivät alkaneet tyhjän päiten vittuilla. Mutta duuni oli duuni. Jos sen halusi pitää, ei kannattanut räkiä sämpylään tai leipoa turpaan asiakkaita. Piti vain sietää ääliöitä, jos halusi itse ostaa safkaa.
Grilli piippasi, Tononi poimi sämpylän, pakkasi sen paperiin ja antoi Eliselle. Tämä antoi sen ääliölle ja ääliö lähti vaappumaan toisen ääliön kanssa pöytään. Tononi katsoi, kun ne hivuttivat perseensä kevyille keinonahkatuoleille, jotka vinkuivat ilmaa ulos niin että se kuului kassalle saakka. Tukehtukaa pullaanne, Tononi toivotti.
Hän näki vaihdon tulevan takahuoneesta. Adelie, kaunis nainen, jolla oli vähän arabialaisia piirteitä ja pitkät kiharat hiukset, jotka olivat nyt nutturalla.
– Moi.
– Moi.
– Mites on menny?
– Aika normia. Aika paljon jengiä kyllä tänään. Ja aika raskasta sakkia.
– Varmaan ku tuollon noi miekkarit ulkona.
– Aijaa. Voinksmä lähtee nyt tauolle?
– Mee vaan.
– Tsemppiä.
Tononi lampsi takahuoneeseen, veti auki esiliinan nauhat ja avasi lokeron. Hän heitti essun sinne ja poimi lasit. Näytöllä näkyi Jakelta viesti. Tononi tekstasi takaisin.
~ mites zape?
~ se toipuu jo. ihan kondiksessa. ne vei sen sairaalaan ja se sai tipan ja kaikkea. mut se on ihan ok.
~ mitä se oli joku sairaskohtaus vai mitä?
~ eiku oli vaan ollu syömättä. oli jättäny safkaamisen vähiin monena päivänä. pelannu vaan.
~ no mut eihän me nyt 24/7?
~ joo mut kato se käviki vaan relaamassa fusessa. codii se treenaa kaikki päivät.
René eli lähinnä rameneilla ja pizzoilla. Hänen rakkonsa oli hieman laajentunut, sillä raidit tuppasivat viivyttämään vessakäyntejä. Hän ei tuntenut naapureitaan. Lähiympäristöstä hän muisti lähinnä reitin kauppaan. René oli pätevä supportti missä vain mmorpgissa, ja hän oli myös malliesimerkki pelaajasukupolvesta, joka oli jäämässä historiaan.
Kilpailun kovetessa ammattilaiset joutuivat pitämään huolta myös fyysisestä kunnostaan. Ja myös ne MMO-maailmojen duunarit, joiden surkeasti palkattuna työnä oli kansoittaa pelimaailma superrikkaiden pelaajasijoittajien mielenkiinnon ylläpitämiseksi, joutuivat muistamaan venyttelytauot, virkistyspäivät ja edes jotenkuten kelvollisen ruokavalion.
Mutta René siivosi Bronxin asuntoaan, kantoi sinne vettä ja ruokatarvikkeita, yhtä metodisesti kuin mmo-pelaajat aina ja kaikkialla, jos vain nämä toiminnot oli implementoitu peliin. Ja rentoutui Bronxin asunnon virtuaalisella sohvalla katsomalla peliuutisia ja striimattuja lähetyksiä simuloidusta videoscreenistä omassa simuloidussa asunnossaan.
~ nii se turnaus?
~ se
~ että on hönö. eiks se nyt tajuu, että siitä ei tuu mitään, jos ei pidä itseään kunnossa.
~ joo no sillä on vähän menny alamäkeä, kun sen gimmafrendi jätti sen
~ minkähän vitun takia jätti en mä vaan arvaa
~ sillä on sentään nyt kämppä
~ aijaa eiks sillä sitte ollu?
~ kun muija lemppas sen, se goisi boompunkin lattialla
~ häh? 😀
~ joo no kun kimi ja wei on sen frendejä niin ne tarjos yöpaikan. se pelas päivät siellä ja sit ku mesta meni kiinni, se haki patjan ja meni nukkuu lattialle.
~ raffii.
~ heräs ku mesta avattii, söi jotain rameneita ja jatkoi. se oli vähän jumissa chosen pastiin silloin. katoin joskus ku se kehitti kahta hahmoa ja toista hiilas kolmannella, ku sillol kaks konetta ja kolme näyttöä päällä samaan aikaan. sit se torkku siihen näppikselle ku ei enää jaksanu.
~ tosi pro gamer
~ no emmä tiedä. aika sekasinhan se oli. mut oli se kova kyllä. ja 1.6:ssa ihan vitun kova. se ties heti missä tyypit spawnas ja listi ne ku jätkä vittu oli sekunnin ollu pelissä. ne ol ihan varmoja et se cheattas mut kyl se pelas ihan rehellisesti.
~ okei. mut nyt sillä on sitten kämppä.
~ sen faija vissiin hommas sen sille
~ ois kai ollut parempi pysyä boompunkissa, jos se on noin pro. millä se eli silloin?
~ emmä oo varma. oisko se saanu sossusta jotain. ja sit se vissiin päivitti niitä koneita tai jotain ja sai sillä ne ramenit.
~ aika hyvä diili oikeestaan
~ joo
~ no millos se on kunnossa? meinaan että pääsee jatkaa tota meidän missioo? :p
~ pari päivää kai. torstaina. mä kysyin, että käviskö ja se sano et joo.
~ okei. mullon kans vapaata sillon.
~ fine. laita viesti sit.
~ jes
Tononi otti laihan kahvin ja paineli takaovelle. Pikaruokala oli kauppakeskuksen toisessa kerroksessa. Sen vieressä oli jäätelökauppa ja suutari, ja niiden ympärille levittäytyi terassi, jolla syyrialaiset kauppasivat kiinalaista muovirojua ja piraattimuotia. Tononi avasi oven ja astui eteistilaan. Siellä oli toinen ovi, joka johti varastokellareihin, ja portaat yläkerran liikehuoneistoihin. Lattialla oli paksu punainen matto. Seinät olivat tukevaa, vaaleankeltaiseksi maalattua betonia. Tononille tuli eteisessä aina flashback jostain pelistä, niin nytkin. Tuli tunne, että kellarista tulisi kohta joku hirviö päälle. Tai yläkerrasta ryynäisi joku rynnäkkökiväärin kanssa. Se oli ehkä se punainen matto.
Mitään ei tullut kellarista. Tononi avasi ulko-oven. Heti kuului melua. Kaduilta alapuolelta kajahteli rytmikkäitä huutoja, sekalaista kolinaa ja marssimusiikkia. Kuulosti joltain kansallisaatepaskalta. Ilmankos Fasticksissa oli koko päivän ollut sellaista jengiä.
Tononi meni terassin kaiteelle ja nojautui katsomaan. Jep, nutipäitä koko katu täynnä. Niin kuin joku Chosen Pastin örkkilauma. Kumpikohan on kopioinut kumpaa, Tononi mietti hajamielisesti ja hörppi kahvia.
Natsit keräilivät kimpsujaan ja kehittelivät marssijärjestystä. Olivat varmaan lähdössä taas larppaamaan jonnekin. Tononi pudotti tyhjän pahvimukin reunan yli, se putosi terassin tukirakenteiden ja roskakatoken väliin, satojen muiden samanlaisten joukkoon. Hän haki reppunsa, tarkisti että läppärissä oli virtaa ja lähti etsimään sopivaa kahvilaa. Piti ne Fusepointinkin hommat hoitaa.
