Olga

 

Feedback, osa 14.

Työpäivän päätyttyä Olga seuraili Tulivyön suorakulmaista asemakaavaa kohti kauppakatuja. Hän ohitti lukuisia pieniä, väittelyyn syventyneitä ihmisryhmiä. Jotkut niistä vaikuttivat kiihtyneiltä ja riitaisilta, ja ne Olga kiersi kaukaa. Hän ei halunnut lähelle kiihtyneitä väkijoukkoja. Aukiolla Fasticksin lähellä makasi kuolleita puluja. Ei ollut ihan selvää mihin ne olivat kuolleet, mutta niitä oli kymmeniä. Autot suhahtelivat ohitse, äänessä oli jotakin vihreätä. Sähköautot olivat piirteettömän harmaita.

Miksi vihreätä? Suhahdusäänien olisi pitänyt olla mustia, Olga oli joskus järkeillyt. Mutta synestesiassa ei ollut mitään logiikkaa. Aistimukset nyt olivat vain sellaisia kuin olivat, ne oli hyväksyttävä sellaisinaan.

Kirjaimilla ja kirjainyhdistelmillä oli myös värit. Olgan synestesia ei ollut erityisen vahvaa, se vain toi hieman lisäsävyä asioihin. M oli aina kellertävä, j tumman violetti, t:t olivat punertavia. Quatre-vingt-dix näytti todella mielenkiintoiselta. Vielä koulussa Olga luuli kaikkien aistivan samoin, ja totuus yllätti hänet.

Kun muut hikoilivat saksan ja italian alkeistunneilla, Olga ihastui kielten erikoisiin sääntöihin ja niiden taipumukseen tehdä sääntöihin mitä erikoisimpia poikkeuksia. Niin kuin ranska, sanojen suvut määräytyivät tietyllä tapaa loogisesti eivätkä sitten kuitenkaan. Tai saksan lauserakenne. Jo lausetta aloittaessa piti olla tietoinen sen loppuun kasattavasta verbirypäleestä, jonne saattoi olla pitkäkin matka. Se oli kuin loikkisi joen poikki kiviä pitkin. Jo etukäteen piti luoda yleiskatsaus reittiin, jotta onnistui pääsemään vastarannalle.

Koulun loputtua Olga lähti kotikylästään ja matkusti kaupunkiin, hankki liuottimilta ja formaldehydiltä haisevan soluasunnon ja aloitti kieliopinnot. Opinnot sujuivat aikansa, sitten tenttiminen väistyi hiljalleen matkailun ja yleisen elämänjanon tieltä. Vasta monta vuotta, monta vr-mallihommaa, kattoasuntoa, runoklubia ja pätkätyötä myöhemmin hän palasi taistelemaan kirjaston tuoleista, näppäilemään kahvikoneita ja tietokoneiden heijastenäyttöjä ja suoritti lopputyön. Sen jälkeen hän haki ja sai opettajansijaisuuksia. Lisäksi tulkkeja ja kääntäjiä tarvittiin jatkuvasti enemmän. Olga ei rikastunut, eivätkä rahat oikeastaan aina ihan riittäneet normaaliin elämiseenkään, mutta hän oli kuitenkin oman alan hommissa, ja se oli enemmän kuin mihin moni ylsi.

Hän pukeutui siististi ja asemaan sopivasti ja kävi ahkerasti kampaajalla. Hän oli nähnyt liian monia naisia, jotka olivat menettäneen alkuperäisen hehkunsa: kuluneet vuosikymmenet olivat jauhaneet heidän hiuksensa elottomiksi ja kärjistään rispaantuneiksi, ja vaatteisiin oli hiipinyt vaikeasti määriteltävää nuhjuisuutta. Olga ei aikonut päästää rapautumista alkamaankaan.

Ja nyt pikkuhousujen reuna painoi. Hän osti ihan pätevällä rahalla oikeista kaupoista tavaraa, ja sitten ne myivät tällaista. Täyttivät maailman roskalla. Ihmekös, jos kaatopaikat ja meret täyttyivät. Mutta ainoa ratkaisu tälläkin kertaa oli lähtä ostoksille.

Hän pysähtyi katsomaan taiteilijaa, joka elehti kiveykselle pystytetyn laitteen vieressä. Mies tanssitti käsiään laitteen johdinsilmukan lähellä, ja moduloi näin musiikkia, jota laite loi ympäristöstä keräämästään sähkömagneettisesta säteilystä. Syntynyt aaltoileva ääni kuulosti hieman valaan laululta.

Sitten Olgaa alkoi janottaa. Hän oli lähellä suurta liikerakennuksia, missä ei ollut samanlaisia toreja ja tarjontaa kuin pääkatujen varrella. Torneissa oli omat lounasruokalansa, mutta niihin Olga ei halunnut mennä. Hän näki kuitenkin pienen kaupan, josta sai hedelmiä ja virvokkeita, ja osti kivennäisveden.

Hän käveli pullon kanssa pienelle aukiolle, joka vietti matalin porrasmaisin tasantein alas matalalle näyttämömäiselle tasanteelle. Satakunta nuorta kulutti niillä aikaansa. He joivat viereisten pikku baarien myymiä limuja ja olutta, ja puhuivat monenkirjavilla aksenteilla. Itse baarit olivat hyvin yksinkertaisia ja tietoisen rustiikkisia, niissä ei yleensä ollut kuin joitakin tynnyteitä pöytinä ja baaritiskit. Kun ravintolasali aukesi suoraan ulos, oli turha investoida enempään.

Olga osti vielä pienen paperikassin kioskilta, asetti sen alustaksi ja istuutui rappusille juomaan. Hän kuunteli kielten ilotulitusta ja katseli lokkeja ja kivetyksellä nilkuttavia puluja.

Hän oli ehtinyt juoda pullosta kolmanneksen, kun ruskeisiin vaatteisiin pukeutunut hintelä, parikymppinen poika ja toinen, paksumpi, marssivat paikalle. Sieg heil, he huutelivat ja ojentelivat tarmokkaasti käsiään. Hintelän uusnatsin mukana oli pieni sekarotuinen koira, joka ei näyttänyt oikein tietävän haukahtelisiko vai piilottelisiko isännän jalkojen takana.

Olgan ympärillä alkoi liike. Useita kymmeniä arkoja, laihoja nuoria jätti juomansa ja lähti kiiruhtamaan pakoon. Vain joitakin pieniä ryhmiä jäi jäljelle, ja nämä olivat lähes kaikki vaaleaihoisia. Ilmapiiri muuttui vaivaantuneeksi, mutta kukaan ei kuitenkaan sanonut natsipennuille mitään. Olgakaan ei aikonut ryhtyä kiistelemään dorkien kanssa, hän vain nousi ja lähti samaan suuntaan minne paenneet menivät, eräänlaisena solidaarisuuden osoituksena. Natsit jäivät kerskailemaan hänen taakseen.

Aukion alareunassa alkoi kulki pääkatuja yhdistävä, yksisuuntainen kadunpätkä, jonka toisella puolella oli kapeita kujia. Olga valitsi lähimmän kujan, joka johti Halleille.

Se mitä nimitettiin Halleiksi oli eripurainen rakennelma, erityylisten, kupumallisten, tiilistä ja puusta ja myöhemmin teräksestä rakennettujen tilojen kokoelma. Sen kuluneimmat osat olivat yli kolmesataa vuotta vanhoja. Hallit olivat ehkä aloittaneet kala- ja vihannestorina, mutta nyt niissä myytiin lähinnä muotia ja koruja. Niiden vanhat holvikaaret antoivat suojan lukuisille pikkuliikkeille. Vartijat tekivät ovilla pitkää päivää ja kävivät torjuntataistelua ryysyläisiä ja katulapsia vastaan. Sisällä lasivitriinit kimaltelivat yltäkylläisyyttä ja vaatteet roikkuivat spottivaloissa häijyn näköisten mallinukkien yllä. Liikkeet koettivat profiloitua ikonisilla logoilla ja tunnettujen suunnittelijoiden luomuksilla, vaikka todellisuudessa suurin osa tuotteista oli valmistettu orjatyönä Kiinassa, Bangladeshissa tai Madagaskarilla, materiaaleina kierrätetty puuvillapuru ja raakaöljystä syntetisoidut kuidut.

Joka tapauksessa Olgasta Hallit tuntuivat turvalliselta paikalta. Ne käpertyivät kohti omaa sydäntään ja käänsivät selkänsä kaupungin hälylle. Sinne tänne kauppojen väliin oli ripoteltu pieniä kahviloita, joissa kirjahyllyä matkivat tapetit ja muovikasvit koettivat simuloida kodikkuutta.

 

 

Seuraava
Edellinen
Alkuun

©Jouko Kivinen
 

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.